Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 5. Matka

"Ei onnistu."

"Miksei?"

"Koska se on vaarallista."

"Miten niin? Miksi muut sitten voivat matkustaa?"

"Koska heillä ei ole sama tilanne kuin meillä," sanoi Bella kädet puuskassa.

Bonnie katsoi häntä turhautuneena.

"Tule sitten meidän mukaan!" Bonnie sanoi.

"En voi. Mun on oltava koulussa," Bella vastasi.

"No, sitten mä ja Jonas menemme kahdestaan," Bonnie sanoi. "Kerro vain missä se on."

"Jos mä kerron, sä lähdet sinne," Bella sanoi.

"Entä sitten? Mun on pakko käydä siellä! Sä tiedät, että jos mä en pääse nyt, niin mä menen silti joskus," Bonnie sanoi.

"Bonnie! Sä et tiedä mistä sä puhut!" Bella sanoi.

"Mä en ymmärrä! Miten niin me ollaan erilaisia toisiin perheissin verrattuna?" Bonnie kysyi.

"Mä en voi kertoa," Bella sanoi.

"Miksi?"

"Mua kiellettiin. Sitä paitsi se on vain parempi sulle," Bella vastasi.

"Kuka sua muka on kieltänyt?" Bonnie kysyi.

Bella hiljeni. Bonnie huomasi hänen purevan huultaan.

"Se ei liity asiaan," Bella sanoi.

"No, sun on pakko kertoa kun kerran sanoit meidän olevan erilaisia," Bonnie sanoi. "Ja jos sä et suostu, Jonaksen isä varmaan kertoo lisää."

"Ei!" Bella huudahti. "Hyvä on, mä kerron."

Hän lysähti istumaan tuolille ja oli pitkään hiljaa.

"Kun et ollut vielä syntynyt, olin vielä harharetkilläni," hän sanoi.

"Millä harharetkillä?" Bonnie kysyi.

"No, poliisit eivät oikein välittäneet musta," Bella sanoi ja lisäsi hiljaa: "Ainakaan kaikki."

"Olitko sä rikollinen?" Bonnie järkyttyi.

"Joo, mutta mä kadun sitä," Bella sanoi nopeasti. "Ainakin osittain."

"Mitä sä teit, että susta tuli rikollinen?" Bonnie kysyi.

"Mä tein petoksia ja välillä ryöstöjä, kun tarve tuli," Bella sanoi. "Jos esimerkiksi sain tietää että joku omisti kauniin jalokiven, varastin sen. Mä olin oikeastaan aika hyvä, sillä tässä sitä vielä ollaan. En joutunut koskaan hirteen."

Bella odotti Bonnien sanovan jotain, mutta kun tyttö pysyi vaiti Bella jatkoi:

"Mä tulin tunnetuksi mestaririkollisena. Mulla oli sellainen maine vielä, kun muutimme tänne. Itse asiassa sä olit mukana yhdessä oikeudenkäynnissäni."

"Niinkö?" Bonnie kysyi.

"Niin. Tuomari ilmeisesti pelkäsi mua, ja aikoi tuomita mut vaikka kuinka monelle elinkautiselle, jonka jälkeen varmaan hirteen. Onnistuin kuitenkin pakenemaan sun kanssasi metsään, jonne meitä tuli auttamaan Alan Dawson," Bella kertoi ja hänen äänensä alkoi sortua.

"Kuka Alan Dawson on?" Bonnie kysyi.

"Olet tavannut hänet. Siitä ei oikeastaan ole kuin kaksi tai kolme vuotta. Silloin hän ei tosin viipynyt pitkään. Hän ei edes juonut kahviaan loppuun," Bella sanoi. "No, Alan Dawson auttoi meitä. Hän hoiti sun sormeasi ja antoi meille rahaa ja peruukin."