Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 19. Tyhmyys tiivistyy

Bonnie istui talon ullakolla sängyllään ja repi mistelinlehtiä varvuista ja laski ne paperille. Lehdet olivat nimittäin kätevämpiä kuivattuina.

Ilta oli jo hämärtynyt ja tähtitaivas loisti ikkunasta. Horisontissa oli pilviä, mutta ne olivat vielä kaukana.

Marcus nousi portaat ylös ullakolle. Hänen vaatteensa ja hiuksensa olivat märät ja valuivat vettä.

"Putosin järveen," hän sanoi ääni väristen. "Vesi on vielä vähän viileää."

Bonnie nauroi ja sanoi:

"Miten sä putosit?"

"Vapa oli pudota, ja fiksuna melkein heittäydyin sen perään," Marcus sanoi.

"Oliko se sen arvoista?"

"Mitä tahansa hyvän vavan puolesta."

Marcus otti kuivat vaatteet säkistä oman sänkynsä päältä ja meni kulman taakse vaihtamaan ne päälleen.

Marcus nukkui myös ullakolla, sillä Jessie oli suutuksissaan tehnyt hänen huoneestaan varaston.

"Saitteko te kalaa?" Bonnie kysyi.

"Ei sintin sinttiä," Marcus vastasi ja istui sängylleen. "Sinä ja Jessie kävitte siis kylässä?"

"Niin kävimme," Bonnie sanoi. "Miten niin sun velkojasi?"

Marcus hymyili ja sanoi:

"Minä tiesin, että kysyt tuota. Tämä on vain nolo juttu."

Bonnie katsoi Marcusta hymyillen ja sanoi:

"Ei sun oikeasti tarvitse kertoa."

"Kerron mieluummin itse, kuin annan Jessien kertoa," Marcus naurahti ja hautasi kasvonsa käsiinsä, kuten aina. "Lainasin rahaa äidiltä kun olin 14. Enkä tarkoita paria kolikkoa, vaan suurta kourallista. Minä pelasin rahoista korttia ja löin vetoa, sillä tahdoin voittaa itselleni ja perheelle rahaa."

Bonnie katsoi Marcusta yllättyneenä. Hän ei osannut odottaa tuota.

"Mutta minä hävisin, ja minä jäin paljon velkaa, jotka tietenkin tulivat perheelle. Äiti oli surullinen ja Jessie aivan raivona," Marcus sanoi. "En kestänyt omien tekojeni seurauksia, kuten kunnon mies olisi tehnyt, vaan jo seuraavana vuonna lähdin armeijaan."

Bonnie ei uskaltanut sanoa mitään, eikä varsinkaan kysyä mitään. Hänen kysymyksensä saivat Marcuksen aina vaivaantuneeksi tai surulliseksi.

"Mutta sä olet nyt korvannut kaiken ja voit unohtaa sen," Bonnie sanoi.

"Niin olen, mutta kyllä se silti kaihertaa," Marcus sanoi.

Hän otti kädet kasvoiltaan ja hymyili haikeasti.

"Enkä minä enää tahdo pakoilla mitään. On vain hyvä, jos kyselet," hän sanoi.

"En mä mitään uskalla kysyä, tai sä tulet taas surulliseksi," Bonnie sanoi.

"Kysy vain. Minä vastaan kaikkeen, mihin osaan," Marcus sanoi.

Bonnie vilkaisi häntä. Marcus nojasi seinään takanaan ja räpläsi jostain löytämäänsä narua. Hänellä oli yllään valkoinen, lyhythihainen paita ja ruskeat housut. Hänen hiuksena olivat vielä kosteat, mutta muuten hän vaikutti normaalilta.

"Sitten mä myös kysyn," Bonnie sanoi kohauttaen olkapäitään. "Jessie, Louise ja sä asutte täällä kolmestaan. Eikö sulla ole isää?"

"Tietenkin minulla on isä," Marcus naurahti. "Mutta hän lähti ennen kuin edes synnyin."