Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 15. Verilöyly

Bonnie makasi selällään teltassa. Hän kurotteli käsillään telttakangasta yllään. Bonnie ei ollut saanut nukuttua koko yönä.

Telttaan ei ollut mahtunut kuin yksi, eivätkä Marcus ja Rodrick sen enenpää sitä ajatelleet. He nukkuivat ulkona, kuin herrasmiehet.

Bonnie käänsi kylkeä ja yritti nukahtaa. Sadepisarat osuivat telttaan, mutta kangas oli vahvaa eikä vuotanut läpi.

"Nyt he vilustuvat," Bonnie ajatteli.

Omatunto alkoi painaa häntä. Miksi hän muka saisi nukkua suojassa, kun he olivat sotimassa Irlannissa?

Mutta ehkä he ovat tottuneet öiseen sateeseen sodassa? Pitäähän sotaväellä jonkinlainen vastustukyky olla?

Ja voivathan he nukkua luolassa. Nyt tosin on kevät, ja se on voinut olla mesikämmenen talvipesä. Karhut saattavat joskus kylmällä säällä hetkeksi palata pesälleen, joten luolassa nukkuminen ei ehkä sittenkään ole järkevää. Tai ruoan ulos jättäminen.

Bonnie yritti rauhoitella itseään. Hän oli jossitellut jo niin paljon, ettei missään ole enää järkeä. Voihan karhu löytää heidät ulkoakin.

Hän oli jo niin pyörällä päästään, että alkoi pikkuhiljaa nukahtaa.

● ● ●

"Hatsiuh!" Marcus aivasti äänekkäästi hihaansa.

Aamu oli jo valjennut ja he olivat jättäneet leiripaikan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Bonnie uskoi päivästä tulevan aurinkoisen.

"Mikset mennyt luolaan?" Bonnie kysyi.

"En tiedä," Marcus naurahti. "Olin kai vähän jäärä. Halusin nukkua sammaleella."

Rodrick ei ollut sanonut mitään sinä aamuna. Hän oli vain tähyillyt metsikköön valppaana kuin villieläin. Pari kertaa Marcus oli pari kertaa kysynyt:

"Miksi olet vaiti, Rodrick? Et kai luule, että meitä seurataan?"

Rodrick oli vain murahtanut välinpitämättömästi ja kohauttanut olkapäitään.

"Kuka meitä nyt seuraisi?" Bonnie kysyi varovaisesti.

"En tiedä," Marcus mutisi, eikä enää puhunut aiheesta.

Bonnien päähän tulvi arvailuja. Miksi he suurimman osan ajasta olivat puheliaita ja hilpeitä, (Tai no, lähinnä Marcus) mutta nyt he olivat varovaisia ja epäileviä?

"Päivästä taitaa tulla aurinkoinen," Bonnie sanoi keventääkseen aihetta.

Marcus hymyili hieman ja kohotti katseensa siniseen taivaaseen.

"Siltä näyttää," hän sanoi.

"Ranskassa oli useinkin tällaista," Bonnie sanoi, kun ei muuta keksinyt.

"Ahaa," Marcus sanoi.

"Marcus," Rodrick yhtäkkiä murahti. "Tule vähän tänne."

Marcus katsoi kummissaan Rodrickia ja sanoi:

"Suokaa anteeksi, neiti Dawson."

He ratsastivat sivummas Bonniesta. Rodrick sanoi jotain matalalla äänellä lähes liikuttamatta huuliaan. Marcuksen ilme vakavoitui ja hän kysyi jotain. Rodrick nyökkäsi merkitsevästi taakseen metsään. Marcus vilkaisi sinne hänen olkansa yli ja nyökkäsi.