Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 21. Ja matka jatkuu

Bonnie istui puisen pöydän ääressä ja söi Louisan valmistamaa muhennosta ja paistettuja munia. Jessie istui hänen vieressään ja mulkoili Marcusta. Marcus istui vastapäätä Jessietä ja nojasi masentuneena käteensä. Välillä hän vilkaisi Jessietä ja masentui yhä enemmän nähdessään hänen ilmeensä.

Rodrick taas mulkoili Jessietä, sillä hän tiesi, ettei tämä oikeasti ollut enää vihainen. Jessie ei välittänyt, mikä ihmetytti Bonnieta. Kuka tahansa muu olisi taipunut sellaisessa korppikotkan katseessa.

"Saitteko pinon valmiiksi?" Louisa kysyi.

"Emme ihan," Marcus sanoi ja käänteli haarukkaa lautasellaan.

"Sitten teidän täytyy tehdä se loppuun lounaan jälkeen. Me taas leivomme leipää ja käymme myymässä sen kylällä," Louisa ehdotti.

"Minä en voi tulla," Jessie sanoi heti. "Menen kylään jo syötyäni."

"Vai niin sinä hylkäät perheesi, mokoma kyläluuta," Louisa puuskahti.

Bonnie oli jo oppinut ymmärtämään milloin Louisa vitsaili, mutta Jessie nousi nopeasti seisomaan.

"Minäkö tässä olen kyläluuta, kun Marcus käy siellä vähintään viidesti viikossa?" hän kysyi. "Hän se sitäpaitsi perheensä hylkäsi."

"Enhän minä tarkoittanut loukata sinua," Louisa sanoi pelästyneenä.

"Minua syytetään aina kaikesta, vaikka yritän parhaani!" Jessie tuhahti.

"Hän vain vitsaili, Jessie," Rodrick murahti.

Jessie hengitti syvään ja rutisti mekkonsa helmaa nyrkeissään. Hän silmäili kaikkia kasvoillaan ilme, jota Bonnie ei osannut tulkita. Hetken päästä Jessie kääntyi nopeasti ympäri ja käveli ulos keittiöstä.

"Anteeksi," hän sanoi käheällä äänellä juuri ennen kuin katosi kulman taakse.

Kaikki vilkuilivat toisiaan. Louisan ilme oli huolestunut, mutta hän yritti muuttaa sen enemmän loukkaantuneeksi. Aivan kuin Jessiekin, Louisa ei tahtonut näyttää heikkouttaan.

Marcus oli jo ryhdistäytynyt ja nousi seisomaan. Hän suoristi paitansa ja alkoi kävellä kohti ovea.

"Minä käyn puhumassa hänelle, äiti," Marcus sanoi katsomatta taakseen.

He kuulivat oven käyvän kun Marcus astui Jessien huoneeseen. Huoneesta kuului hetken vaimeaa puhetta, mutta sitten Bonnie kuuli vain Jessien kiljahtavan:

"Häivy täältä, senkin ääliö!"

Marcus kompastui ulos ovesta ja hiusharja kolahti hänen päähänsä. Kuului paukahdus, kun Jessie veti oven kiinni. Marcus palasi takaisin keittiöön vaikertaen ja hieroi päätään.

"Et tainnut saada puhuttua hänelle," Louisa sanoi ja nousi hakemaan hänelle kylmää.

Seuraavaksi hän meni Jessien ovelle. Hän koputti varovaisesti ja astui sisälle.

"Äitiä hän ei ainakaan heittele tavaroilla," Marcus sanoi ja painoi otsaansa märällä rätillä.

Rätti oltiin kasteltu kaivoveteen, jota säilytettiin mahdollisimman viileässä paikassa.

Louisa ei viipynyt paljoa Marcusta pidenpään Jessien huoneessa, sillä jo pian hän marssi keittiöön, otti mukaansa pienen korin ja alkoi kävellä kohti ulko-ovea.

"Häntä on kuulemma pyydetty jonnekkin. Muuta en saanut selville," Louisa tuhahti. "Minä menen keräämään munia."

"Tehän keräsitte ne jo," Marcus huomautti.