Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 24. Suunnitelmat

Bonnie istui kerrossängyn alemman vuoteen reunalla. Marcus istui ylävuoteen reunalla ja hänen jalkansa roikkuivat Bonnien pään vieressä. Rodrick makasi selällään vastakkaisen seinän vieressä olevalla sängyllä.

"Anteeksi, Rodrick," Marcus sanoi. "Olisihan minun pitänyt tietää, ettet sinä sentää huutaisi, oli tilanne mikä tahansa."

"Minun olisi pitänyt neuvotella Selenen kanssa. Ehkä te olisitte saaneet mennä. Minut hän eniten haluaa joukkoonsa," Rodrick murahti.

"Emme me olisi lähteneet ilman sinua," Marcus huokaisi.

"Ette niin," Rodrick mutisi ja sulki silmänsä.

Bonnie puristi mekkonsa helmaa. Hänen sydäntään pakahdutti ajatella, ettei pääsisikään enää koskaan kotiin. Bella ja Jonas ja Adrien odottaisivat monta vuotta, kunnes unohtaisivat koko asian.

"Kuule, Rodrick," Bonnie sanoi hiljaa. "Tunsitko sä Selenen ennestään?"

"Miten niin?" Rodrick murahti niin äkäisesti, että Bonnie pelästyi.

"Mistä Selene tiesi sun nimesi? Kerroitko sä sen?" Bonnie kysyi. "Et kai sä ole niin hölmö? Ja miten sä olet kertonut Marcukselle tarinoita ja vakuuttanut niiden olevan täysin totta? Sä et koskaan usko mihinkään satuihin, jos et ole nähnyt niille todistetta."

Rodrick kierähti istumaan. Hänen ilmeensä oli niin vihaisen näköinen, että Bonnien oli hermostuksissaan vaihdettava asentoa.

"Miten on?" Bonnie kysyi.

Rodrick ei sanonit mitään, vaan mulkoili Bonniea yrittäen saada hänet vaikenemaan.

"Rodrick?" Marcuskin kysyi yllättäen.

Rodrick käännähti katsomaan häntä vihainen ilme kasvoillaan, mutta Marcus ei hätkähtänytkään. Hän oli liian tottunut.

"Ehkä niin onkin," Rodrick puuskahti ja kääntyi katsomaan taas Bonniea. "Kauan, kauan sitten."

Marcus ja Bonnie pysyivät vaiti, ja odottivat että Rodrick jatkaisi. Rodrick hengitti syvään ja sanoi:

"Siitä on ehkä kahdeksan vuotta. Kuljin eräällä lähistön tiellä, kun viisi Selenen ryöväriä hyökkäsi kimppuuni."

"Viisi vastaan yksi?" Marcus henkäisi. "Ethän sinä mitenkään voinut päästä pakoon!"

"Minä ammuin neljää. Silloin käytin pitkäjousta, joka oli nopeanpi virittää," Rodrick sanoi. "Yksi heistä oli Edvin."

"Selenen veljen?" Bonnie sanoi. "Selene oli varmasti suunniltaan."

"Hänen punaiset hiuksensa muistuttivat liekkejä jotka leimusivat hänen silmissään. Hän huusi minulle pitkään," Rodrick sanoi. "Mutta minulla oli linkkuveitsi taskussani. Selenen kiljuessa ehdin hyvin katkaista köyden, vaikka veitsi oli tylsynyt. Sain Selenestä otteen ja sidoin hänet köydellä, jonka hän oli vasta äsken määrännyt ranteideni ympärille. Sanoin Orionille, että hänen on päästettävä minut jatkamaan matkaa tai ammun Seleneä."

"Suostuiko hän?" Bonnie kysyi.

"Tietenkin hän suostui. Orion oli vielä nuori poika. Mutta kun päästin Selenen, Marius ampui minua jalkaan," Rodrick sanoi.

"Osaako hän ampua?" Marcus kysyi.

"Ei. Se osui vain juuri ja juuri, mutta kipeää teki ja verta valui," Rodrick sanoi. "Sitten Orion tönäisi minut lattialle ja sitoi käteni uudestaan. Selvästikkään kukaan sisaruksista ei ollut tyytyväinen, kun ammuin heidän veljeään."

"Seleneä nauratti varmasti. Hän vaikuttaa aina niin vahingoniloiselta," Marcus puuskahti.

"Ei naurattanut. Hän kiiruhti nopeasti ulos," Rodrick sanoi. "Ja minä jäin tänne vangiksi."