Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 22. Ensimmäinen kesäyö

Bonnie nousi hevosen satulaan. Samoin tekivät myös Marcus ja Rodrick, jotka olivat vaihtaneet sotilasunivormunsa ylleen.

"Se herättää kunnioitusta," Marcus oli selittänyt.

Jessie talutti Louisaa ulos. Louisa kantoi kädessään puista koria ja mutisi itsekseen jotain nykymaailman kiireistä.

"Palatkaakin pian," Jessie sanoi hymyillen. "Koskee sinuakin, Bonnie."

"Varmasti palaan," Bonnie naurahti.

"Älkää lähtekö vielä!" Louisa sanoi nopeasti.

Hän hissutteli Marcuksen luo ja ojensi puisen korin hänelle. Marcus nosti korista leivän ja maitopullon ja käänteli niitä käsissään.

"Teitkö sinä meille evästä?" hän sanoi hymyillen. "Kiitos paljon, äiti. Kotiruokia tulee ikävä aina kun lähtee hetkeksikin."

"Sinulla on ikävä ruokia joka hetki," Jessie naurahti.

"Ole sinä siellä hiljaa," Marcus tuhahti hymyillen vinosti.

"Kyllä minäkin jotain tein," Jessie sanoi ja ojensi Marcukselle nipun nuolia.

Ne olivat aivan suoria ja hyvin tehty. Marcus kohotti kulmakarvojaan ja ojensi muutaman Rodrickille.

"Katsohan näitä," hän sanoi.

"Oikein hyviä," Rodrick sanoi ja nyökkäsi hyväksyvästi.

"Mistä sinä olet oppinut tekemään nuolia?" Marcus kysyi.

"Rodrick näytti joskus taannoin," Jessie sanoi ja hymyili tyytyväisenä.

"Näytin vai?" Rodrick sanoi kurtistaen kulmiaan. "Näin vanhetessa muisti alkaa jätättää."

"Mutta lähdetään, ennen kuin enenpää vanhetaan," Marcus sanoi.

"Muistattekin selvitä hengissä," Louisa muistutti. "Muuten saatte selkäänne."

Bonnie nauroi ja jopa Rodrickin kasvoille levisi pieni hymy. Marcus kannusti hevosensa matkaan. Bonnien ja Rodrickin hevoset alkoivat heti seurata sitä.

"Hyvää matkaa!" Jessie huusi heidän peräänsä.

Bonnie kääntyi katsomaan taakseen. Hymy levisi hänen kasvoilleen. Lontooseen tullessaan hän oli pitänyt kaikkia Englantilaisia arvostelevina ja kummatapaisina, mutta nyt hän oli löytänyt lähes yhtä hyviä ystäviä kuin Ranskasta.

"Hei hei!" Bonnie huusi ja nosti kätensä.

Hän näki Jessien ja Louisan vilkuttavan hänelle takaisin. He toivat Bonnien mieleen Adrienin ja Bellan. Ehkä hän tapaisi heidätkin jopa kolmen viikon sisällä, jos hyvin käy.

"Sinä jäät jälkeen, Bonnie!" Marcus huudahti.

Bonnie havahtui ja kiri Marcuksen ja Rodrickin kiinni. Silloin tila katosi puiden taakse ja he ratsastivat mustarastaan halkopinon ohi. Sen sirkutus vihloi korvia, mutta se ei lieventänyt Bonnien hymyä. Hän ajatteli vain Ranskaa.

● ● ●

"Mikä sinua hymyillyttää?" Marcus kysyi.

Hän ja Bonnie ratsastivat maantietä pitkin. Rodrick oli lähtenyt ratsastamaan tarkastuskierrostaan.

"Mä ajattelen Ranskaa. Mä pääsen sinne ehkä jo ennen kuin kuukausi on puolessa," Bonnie sanoi.

"Ahaa," Marcus sanoi. "Kiva kuulla."

"Mä muistan, miten mä en ensimmäisinä päivinä tehnyt muuta kuin pelasin korttia Agathan kanssa ja paransin sotilaita ja vain toivoin, että pääsisin kotiin," Bonnie huokaisi. "Ja nyt kun se päivä lähenee, mä en voi muuta kuin muistella Ranskan tammimetsiä ja peltoja."