Osa 11. Englannin kuninkaan hovi

195 21 1
                                    

"Mitä sä sekoilet?" Bonnie kysyi ravistaen Jonasta olkapäistä.

"Isä tietää, että olet täällä," Jonas sanoi.

Bonnie pysähtyi ja päästi irti.

"Ja?"

"Ja se ei selvästikkään tiedä sinulle hyvää. Hän sai nimittäin kuulla, että olen tavannut sinut," Jonas sanoi. "Teidän on lähdettävä kauas, ja heti!"

"Niin pitää sunkin!" Bonnie sanoi. "Isä vaatii sua kertomaan, eikä varmasti välitä, millä tavoin susta sanat saadaan irti!"

"Älä nyt viitsi, Bonnie. Ei isä minua satuta," Jonas sanoi.

"Ai, ei vai?" Bonnie naurahti kylmästi. "Maine on hänelle sua tärkeänpää!"

Jonaksen ilme näytti järkyttyneeltä, mutta Bonnie jatkoi:

"Jos hän ei satuta sua, niin miksi mua? Olemme ihan samanlainen tahra hänen maineessaan."

Jonas alkoi kiemurrella murtuneena.

"Jos hän haluaa satuttaa sinua, niin en halua jäädä," Jonas sanoi. "En, vaikka hän jättäisikin minut rauhaan."

"Mutta jonkun pokka varmasti pettää. Hän saa tietää liikkeistämme," Adrien sanoi. "Bonnie, tilanne on nyt muuttunut. Sun täytyy lähteä Englantiin."

"Miksi?"

"Koska Joosua ei luultavasti pääse sinne. Englannissa ollaan tarkkoja siitä, ketä maahan päästetään," Adrien sanoi. "Lisäksi olisit hovissa turvassa. Joosuan tarvitsisi tunkeutua tuhansien vartijoiden ja lukittujen ovien ohi."

"Mitä te sitten teette?" Bonnie kysyi.

"Mä lähden Jonaksen kanssa ratsastamaan kotikylään. Nyt heti. Otamme mukaamme äidin, Sigridin, Jørgenin ja Bellan. Käskemme muiden piiloutua metsään. Sitten ratsastamme Välimeren rannikolle ja hyppäämme ruumaan," Adrien sanoi. "Kierrämme sitä hetken, jonka jälkeen on turvallista palata."

"Oletko varma, että tuo on vedenpitävä suunnitelma?" Bonnie kysyi.

"Vuorenvarma," Adrien vastasi. "Mutta nyt sun pitää mennä. Ilmoita kapteenille, että lähdet ilomielin ja piiloudu hänen miestensä keskelle."

Bonnie katsoi hetken Jonasta ja Adrienia. Molenpia vuorotellen. Sitten hän halasi heitä molempia ja sanoi:

"Onnea matkaan."

"Samaa sulle," Adrien sanoi.

Hän, ja Jonas alkoivat juosta kohti hevosia.

Bonnie juoksi etsimään kapteenia. Hän meni ensin sotaväen leiriin, jossa hän kävi kysymässä kenraalilta.

"Ei ole näkynyt," kenraali vastasi happamasti.

Hän oli närkästynyt, kun Bonnie päätti heidän sijastaan palvella vierasta maata.

Bonnie juoksi torille, joka oli siihen aikaan täynnä. He puikkelehti ihmisten välistä ja yritti erottaa vaaleapartaista miestä.

Bonnie löysi hänet vasta, kun oli juossut itsensä läkähdyksiin ja päätynyt samalle aukealle, jossa sotaväki oli esittänyt tervehdyksensä.

"Herra kapteeni!" Bonnie huusi hengästyneenä. "Mä suostun, jos lähdemme heti paikalla!"

"Niin olisimme tehneet jokataoauksessa. Miehen tila on pahentunut," kapteeni sanoi. "Hälytän mieheni välittömästi paikalle."

                      ● ● ●

Bonnie ratsasti keskellä merivoimain sotilaiden laumaa. He eivät olleet tottuneet ratsastamaan, joten he horjahtelivat paljon.

Ukkoslapsi, Myrskyn TytärOù les histoires vivent. Découvrez maintenant