Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 32. Kotopuolessa

Bonnie tunsi suolaisen tuulen kasvoillaan. Hän nojasi laivan kaiteeseen ja katseli merta. Englannin kanaalin kohdilta Ranskaan pääsee parissa tunnissa. Englanti näkyi vielä horisontissa hämäränä viivana, mutta hävisi pian sinne. Lokit huusivat sinistä taivasta vasten. Sää oli hyvin tuulinen ja laiva kiisi kovaa vahtia altojen yli.

Bonnie muisti, kuinka oli muutama viikko sitten purjehti vastakkaiseen suuntaan kohti Englantia merivoimien kapteenin laivalla. Silloin päivä ei ollut läheskään näin kirkas, vaan oli satanut kaatamalla. Meri oli ollut musta ja tyrskyinen, eikä sininen, niinkuin se nyt oli.

Eikä Bonnie itsekkään ollut ollut kovin odottavainek tulevaan. Hän oli pelännyt menemistä yksin Englantiin kuninkaan palatsiin. Nyt Bonnie oli niin iloinen. Hän ei malttanut odottaa näkevänsä äidin, Jonaksen ja Adrienin. Hän aikoisi kertoa heille kaiken tapahtuneen sanasta sanaan. Varsinkin Marcuksesta.

Bonnie otti taskustaan vaaleampunaisen kangasmytyn. Hän sitoi liinan päänsä ympärille niin, että suuri rusetti jäi otsalle. Hänestä tuntui, että hän näytti nyt paljon kauniimmalta. Enää eivät ainakaan Pariisin rouvat katselisi häntä niin halveksuvasti, kuin he viimeksi olivat katselleet.

Aurinko paistoi, mutta tuulen takia kannella oli kylmä. Siitä huolimatta kansi oli täynnä matkustajia. Hienoja naisia mekkoineen ja miehiä mustine pukuineen. Pienet pojat oltiin puettu polviin asti yltäviin housuihin ja valkoisiin paitoihin. Tytöt pitivät värikkäitä, hieman tukalan näköisiä mekkoja. He seisoskelivat vanhenpiensa vieressä ja ihailivat merta.

Kaksi vaaleahiuksista lasta kuitenkin erottui joukosta. Toinen oli pieni poika, jonka päähän oltiin painettu pieni hattu. Toinen oli hieman häntä nuorempi tyttö, jonka hiukset oltiin laitettu saparoille. Heillä oli kummallakin päällään laivasto-tyyliset vaatteet. He juoksivat ympäriinsä ja työnsivät päänsä kaiteenvälistä nähdäkseen aallot laivan vieressä.

Bonnie kääntyi ja katsoi merelle. Ranskan pitäisi ilmestyä horisonttiin hetkenä minä hyvänsä. Bonnie ajatteli Ranskan tammimetsiä ja peltomaita. Hänen oli vaikea edes uskoa olevansa näin onnellinen kaiken sen murehtemisen jälkeen. Onnea olivat huutavat lokit sinistä taivasta vasten ja tuulesta pullistuneet purjeet. Onnea oli kaikkialla, mistä sitä vain keksi etsiä.

● ● ●

Laiva pysähtyi, kun se kiinnitettiin köysillä laituriin. Ensimmäinen henkäys Ranskan ilmaa Bonnien keuhkoissa tuntui kuin raikkaalta vedeltä helteisen päivän jälkeen.

Tuuli tuoksui erilaiselta, kuin se oli Englannissa tuoksunut. Se tuoksui Ranskalta. Bonnie tiesi siitä pehmeästä tuoksusta, että hän oli yhä lähempänä kotia. Hän tunsi sen tuoksun. Hän muisti, kuinka oli monta kertaa aiemminkin astunut ulos ja tuntenut sen tuoksun tuulen mukana. Se tarkoitti hänelle kotia ja turvaa.

Bonnie nousi maihin ja katsoi ympärilleen. Viimeksi paikka oli ollut synkkä ja tuulinen. Nyt aurinko valaisi koko sataman ja sai laineet säihkymään niin, että silmiä häikäisi.

Bonnie odotti, että hänen hevosensa talutettiin ulos laivasta. Hän nousi sen selkään ja alkoi ratsastaa pienen kylän läpi suoraan metsään. Metsä tuoksui raikkaalta. Se oli kaikkista erilaisista puista, kukista ja saniaisista sekoitettua parfyymiä.

Se tarkoitti myös, että kesä oli alkamassa. Bonnie tunsi jo auringon lämmön kasvoillaan ja kuuli mustarastaan vihellyksen puista. Jos jokin asia yhdistää näitä kahta maata, joissa Bonnie oli elämänsä aikana käynyt, niin mustarastaan laulu oli aina sama. Se oli kuulostanut samalta jo varmaan aikojen alusta saakka, ja niin se tulisikin kuulostamaan. Niin Bonnie ainakin luuli.