Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 10. Sana Pariisissa

Aurinko alkoi jo laskea. Jonas ei vieläkään ollut sisäistänyt siskonsa olevan juuri nyt siinä, ja että hän olisi huomennakin. Hän ei tajunnut vieläkään, että hän voi jutella Adrienille huomennakin.

"Olen ollut koko päivän kanssamme. Isä tulee varmaan jo pian kotiin ja suuttuu, jos en ole paikalla," Jonas sanoi.

"Totta kai," Bonnie sanoi hymyillen. "Sun kai pitää lähteä."

Jonas nyökkäsi ja toivoi, ettei kuulostanut epäkohteliaalta. Olivathan he ratsastaneet usean päivän ajan.

"No, hyvää yötä!" Adrien sanoi ja heilautti kättään.

Bonnie vilkutti Jonakselle, joka nosti kätensä.

Adrien ja Bonnie alkoivat kiivetä kukkulaa pitkin ylös, jossa oli heidän leiripaikkansa.

Tänä iltana he päättivät nukkua teltassa siltä varalta että sataisi. Teltta oli samaa vaaleaa puuvillakangasta kuin Bonnien mekko.

He sytyttivät pienen nuotion läheiselle kalliolle ja alkoivat paistaa torilta ostamaansa lihaa.

"Haen veitsen, että saamme leikattua sen. Saatanpa vuolla myös ottimet," Adrien sanoi ja käveli telttaan.

Bonnie jäi katsomaan tuleen. Sen lämpö hehkui kauas ja sen puut räksähtelivät vähänväliä. Kun tulta kerran katsoo, ei siitä saa enää katsettaan irti. Vaikka se on tunnettu tuhansien vuosien ajan, jaksaa se silti ihmetyttää ihmisiä.

Bonnie havahtui, kun hän erotti tulen lieskojen välistä erottui ihmishahmo. Hahmo lähestyi häntä.

Bonnie nousi äkkiä seisomaan ja näki tuntemattoman miehen univormu päällään.

"Adrien!" Bonnie huusi kääntämättä katsettaan.

Adrien oli tulossa teltalta veitsi kädessään ja näki miehen. Hän huomasi Bonnien pelästymisen ja arveli hänen olevan tuntematon.

"Kuka sä olet?" Adrien kysyi varovaisesti.

"Nostakaa kätenne esille! Tiedämme keitä olette, ja te tiedätte miksi olen täällä!" mies huusi.

Adrien veti veitsen suojuksestaan ja heitti sen täysin voimin miestä kohti. Bonnie kiljaisi, kun kivulian karjaisu kajahti kukkulalta.

Paikalle alkoi virrata lisää univormu-pukuisia miehiä, jotka alkoivat nostaa toveriaan pystyyn.

Bonnie meni lähemmäksi katsomaan. Adrienin veitsi oli uponnut miehen vatsaan. Hänen univormunsa etuosa oli tummunut verestä.

Yksi univormupukuisista miehistä tuli Bonnien luokse, vetäisi häntä hiuksista ja poskesta. Bonnie vingahti.

"Miksi te noin teitte?" Bonnie kysyi.

Mies ei vastannut, vaan sanoi toiselle:

"Tämä ei ole valeasu. Meillä on väärät miehet."

"Seyfert tarvitsee hoitoa," toinen mies vastasi.

Adrien tuli varovasti paikalle.

"Sinäkö heitit veitsen?" kysyi eräs mies.

Adrien painoi päänsä ja sanoi:

"Kyllä. Itsepuolustukseksi."

"Tästä voi tulla iso kakku," mies sanoi pyöritellen päätään. "Vaikka nuori oletkin."

"Seyfertin hengitys käy hankalaksi. Hän tarvitsee apua," sanoi mies, joka piteli haavoittunutta miestä pystyssä.

"Mä osaan auttaa," Bonnie sanoi. "Jos Adrien jää ilman syytettä."