Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 31. Lontoo

Ensimmäistä kertaa aikoihin Bonnie tunsi nukkuneensa hyvin. Hän nousi istumaan ja näki edessään pellon, jolle he olivat viimeiltana leiriytyneet. Eilisestä sateesta ei ollut enää merkkiäkään, vaan taivas oli kirkkaan sininen.

Bonnie tunsi kesätuulen puhaltavan pikaisesti kasvoillaan. Se sai hänet hymyilemään. Englannissa kesä on kovin erilainen, kuin kotona. Silloin Bonnie huomasi, ettei hänestä tuntunutkaan enää niin pahalta. Hän nousi seisomaan ja tunnusteli lyhyttä kasvillisuutta pellolla. Ehkei tämä olisikaan niin kamalaa. Pääsisihän hän takaisin kotiin hetkenä minä hyvänsä.

Bonnie katsoi ympärilleen. Puut pellon reunassa näyttivät paljon kauniimmilta, kuin miltä ne olivat illalla näyttäneet. Kiurun laulu puiden korkeudella kuulosti kesäisemmältä, kuin Bonnie oli muistanut. Kuin olisi huuhdellut silmänsä taikavedellä, joka saa kaiken näyttämään paremmalta.

Hän kääntyi vielä, ja näki Marcuksen ja Rodrickin nukkumassa pellolla. Rodrick oli hieman kauenpana, mutta Marcus ei ollut tainnut liikahtaakkaan siitä, mihin oli illalla jäänyt. Bonnie käveli hänen luokseen. Marcuksen käden vieressä lojui rommipullo, jonka pohjalla oli enää tilkka. Osa oli kai valunut maahankin, mutta Marcus oli juonut varmasti reippaasti.

Bonnie yritti katsoa häntä paheksuvasti. Se ei kuitenkaan ollut helppoa nähdessään Marcuksen kasvot. Hän nukkui rauhallisesti kuin pikkulapsi suu kevyesti raollaan. Bonniesta alkoi tuntua taas pahalta. Hän ei ymmärtänyt, mitä hän moisesta juoposta sotilaasta muka tulisi koskaan kaipaamaan. Mutta kun hän katsoi sikeästi nukkuvaa Marcusta, ei hän muistellut sitä, kuinka Marcus oli muutaman kerran humaltunut. Hän muisteli, kuinka Marcus oli aina hymyillyt ja nauranut.

Bonnie kyykistyi Marcuksen viereen ja silitti hänen hiuksiaan. Ne tuntuivat erilaisilta kuin Bonnien omat hiukset, sillä ne vaikuttivat vahvemmilta, kuin Bonnien pörröiset hiukset.

Silloin Marcus avasi silmänsä. Bonnie pelästyi ja läpsäisi häntä otsaan. Marcus kurtisti kulmiaan ja hieroi ohimoaan.

"Mistä hyvästä tuo oli?" hän mutisi.

"Jatketaan matkaa. Olet nukkunut jo kauan," Bonnie sanoi.

Läpsäisy alkoi tuntua hyvältä ratkaisulta. Nyt vaikutti vain siltä, että Bonnie aikoi herättää Marcuksen. Marcus nousi istumaan ja katsoi ympärilleen.

"Eihän Rodrickaan ole herännyt," Marcus huonautti ja virnisti. "Etkö uskalla läpsiä häntä?"

"Ole hiljaa," Bonnie tuhahti. "Mä alan kasata tavaroita. Herätä sä Rodrick, jos uskallat."

"Tietenkin minä uskallan," Marcus sanoi. "Hän on kaverini."

Marcus käveli Rodrickin viereen ja kyykistyi. Kuului läpsähdys, ja Rodrick pomppasi pystyyn pidellen otsaansa.

"Tahdotko, että irrotan kaikki hampaasi kerralla?" Rodrick ärähti.

"Älä huuda," Marcus sanoi nopeasti ja painoi ohimoaan. "Kauhea päänsärky."

"Oma syysi," Rodrick murahti. "Lähdemmekö jo nyt?"

"Ilmeisesti," Marcus sanoi. "Kerää tavarasi."

He pääsivät nopeasti matkaan. Aurinko sai hiekkatiet viimeistään nyt kuivumaan eilisestä sateesta ja aamukasteesta. Hiekka pölisi kovasti ja sitä meni silmiin ja suuhun. Bonnien oli yskittävä koko ajan saadakseen hiekanjyvät kurkustaan.

Mustarastas lensi taivaan halki ja laskeutui läheiseen puuhun. Sen viheltely oli kovaäänistä, ja kantautui varmasti koko metsän halki. Se lauloi monimutkaista sävelmää, joka tuntui olevan erilainen jokaisella kerralla. Sen kuuleminen sai Bonnien tuntemaan olonsa kesäiseksi. Ranskassa kesä olisi varmaan jonkin verran pidemmällä. Oli sääli, ettei hän ollut siellä nauttimassa lämmöstä Adrienin, Jonaksen ja äidin kanssa.