Sielujen turvapaikka

1

Taivas oli tummien pilvien peitossa ja ilma enteili sadetta. Mä en halunnut kastua, mutta ehkä taivaalta tuleva vesiryöppy saattaisi huuhtoa mut mukanaan olemattomiin. Se taas voisi olla ihan kiva.

Ihmisiä oli paljon liikenteessä, olihan kuitenkin kyseessä perjantai-ilta. Henri käveli mun vieressä heilutellen käsiään ja aina välillä meidän käsivarret koskettivat tosiaan. Edempää katua kuului musiikkia. Se taisi olla jotain räppiä tai vastaavaa. Tultiin kohdalle ja mä näin pienen nuorisoporukan istumassa penkillä ja seisoskelemassa sen ympärillä. Suurin osa tyypeistä oli pukeutunut kokonaan mustiin ja liian keveisiin vaatteisiin kun otti sään huomioon.

"Nistit", Henri tuhahti mun vieressä ja otti pari seuraavaa askelta nopeammin. Mä vilkaisin vielä taakseni ennen kuin otin toisen kiinni. Ne eivät edes polttaneet tupakkaa sillä hetkellä. Musta oli jotenkin jännittävää ajatella, miltä tuntuisi viettää aikaa tuollaisessa porukassa. Sopisinko mä joukkoon?

Saavuttiin Henrin kanssa elokuvateatterille ja astuttiin sisään samalla kun muita astui ulos. Ihmiset juttelivat juuri näkemästään elokuvasta. Me suunnattiin tiskille ja maksettiin lippumme ja herkkumme erikseen. Mä tiesin, että ne oli treffit. Kumpikaan meistä ei ollut sanonut sitä ääneen, mutta se oli aika selvää. Musta tuntui kuitenkin hyvältä maksaa omat juttuni, koska mä en tahtonut laittaa sitä taakkaa toiselle. Se ei olisi ollut reilua ja se olisi saattanut tehdä asioista kiusallisia, ainakin mun päässäni. Tiesin kumminkin, että Henri olisi varmaan tarjonnut ihan mielellään ja osoittanut sillä tavoin julkisesti kiinnostustaan.

Elokuva oli hyvä ja mä jopa nauroin välillä. Mä mietin, olisiko tunnelma ollut erilainen, jos mä olisin ollut siellä jonkun muun kanssa. Olisi varmaan, jos olisin ollut jonkun sellaisen kanssa, joka on mulle vähemmän kuin Henri on.

Jotenkin mulla oli tosi tietoinen olo itsestäni ja Henristä siinä vieressä. Mä vilkuilin häntä aina välillä vaivihkaa, tarkkailin sivusilmällä. Lopulta hänen kätensä löysi tiensä mun käteeni. Se oli haparoivaa, mutta siellä pimeässä se ei haitannut. Jos Henri olisi perääntynyt, me oltaisiin voitu leikkiä, että mitään ei olisi meinannutkaan tapahtua. Hänen kätensä oli kuitenkin mun kädessä ja me istuttiin niin elokuvan loppuun asti, kunnes me noustiin seisomaan ja poistuttiin salista.

Henrin käsi oli isompi kuin mun käteni. Hänen sormensa olivat pidemmät ja mun käteni melkeinpä piiloutui hänen omansa suojiin. Käsi oli lämmin ja turvallinen.

Ulkona kävellessä me liikuttiin lähellä toisiamme. Käsivarret hipoivat toisiaan enemmän kuin matkalla elokuviin.

Sitten pilvet repeytyivät ja sade alkoi. Ensin alas tipahteli yksittäisiä isoja pisaroita, jotka jättivät jälkensä asfalttiin. Sitten tulivat pienemmät pisarat ja ilma muuttui harmaaksi meidän edessä.

Me juostiin jonkin matkaa. Ei siitä mitään hyötyä ollut, koska me oltiin heti ihan läpimärkiä. Se kuitenkin tuntui hetkellisesti hyvältä ajatukselta. Me päädyttiin jonkin talon rapun oven eteen katoksen alle. Se oli pieni, joten me oltiin aikalailla kiinni toisissamme. Mun mielessä kävi ne nuoret, joita Henri oli kutsunut nisteiksi. Porukka varmaan näytti uitetuilta koirilta ja kaikkien hupparit olisivat varmasti märät.

Henri oli mua pidempi, joten hänellä oli hyvät mahdollisuudet kietoa kätensä mun olkapäiden ympärille. Mä sovin pojan kainaloon vallan mainiosti ja mulla oli siinä lämmin, turvallinen olla.