Sielujen turvapaikka

5

Tuulikin ja hänen perheen koti oli mun mielestäni aivan ihana. Se oli sellainen hallittu kaaos, jonka taiteilijasielut sai aikaan. Seinillä oli paljon erilaisia tauluja, jokaisella tasolla oli matkamuistoja ulkomailta ja olohuoneessa oli kirjahylly, joka oli ihan täynnä erilaisia kirjoja sikin sokin ilman mitään järkevää järjestystä. Siellä täällä oli myös viherkasveja ja jääkaapin ovessa oli Tuulikin koulukuvia magneeteissa. Hän oli perheen ainoa lapsi.

Näytettyään mulle paikkoja Tuulikki johdatti mut omaan huoneeseensa. Hän kertoi, että taloon kuului myös kellari, mutta siellä ei oikeastaan ollut mitään näkemisen arvoista.

Tuulikin huone oli samantyyppinen kuin muukin talo. Koulukirjoja ja koulutehtäviin liittyviä papereita oli sekaisin pöydällä, avonaisesta vaatekaapista pursusi vaatteita, meikkejä lojui matolla kokovartalopeilin edessä ja seinillä oli kuvia René Magritten maalauksista. Pyörin hitaasti ympäri nähdäkseni koko huoneen ja sisäistääkseni kaiken näkemäni. Tällainen Tuulikki siis todella oli.

Tyttö itse rojahti sängylleen ja alkoi kaivamaan laukkuaan. Mä valitsin paikan kirjoituspöydän ääressä olevalta tuolilta.

"Niin mikä meidän aihe nyt taas olikaan?" Tuulikki kysyä selaten psykologian kirjaa. Sitten me työskenneltiin reilu tunti oikeasti tehokkaasti meidän psykologian ryhmätyön parissa, joka pitäisi esittää tunnilla seuraavalla viikolla. Tuulikki oli ehdottanut, että tehtäisiin työtä joku päivä yhdessä vapaa-ajalla. Se oli yksinkertaisesti helpompaa ja tällä tavoin varmaan saataisiin työ nopeammin tehtyä. Se oli myös totta, sillä suurin osa työstä oli jo valmiina siinä vaiheessa, kun Tuulikki nousi venyttelemään.

Me seurasin Tuulikkia katseellani, kun hän nousi seisomaan, venytteli raajojaan ja huokasi tyytyväisenä. Hänellä oli hyvä kroppa, sen mä saatoin myöntää. Käänsin katseeni takaisin läppärin näyttöön, etten jäisi kiinni tuijottamisesta. Joidenkin mielestä se oli kiusallista.

Sitten Tuulikki tuli kirjoituspöydän luo ja kaivoi laatikkoa. Sieltä hän otti esiin pienen rasian ja mä seurasin toisen tekemisiä hetken kummastuneena, mutta sitten hieman järkyttyneenä. Mun suu loksahti auki.

Tuikku loi muhun hieman kyllästyneen, mutta syyllisen katseen.

"Älä alota saarnaamaan mulle mistään porttihuumeista. Mä tiedän, että sä varmaan mielelläsi tekisit niin, mutta älä pliis viitsi", hän sanoi samalla käärein itselleen jointin rasian sisällöstä. Mä auoin suutani hetken, nimittäin mä todella olisin ollut valmis saarnaamaan sille.

Tuulikki aukaisi ikkunan ja sitten etsi itselleen sytkärin. Hän sytytti sätkänsä ja alkoi polttelemaan tyylillä, josta näki, että kerta ei todellakaan ollut ensimmäinen. Mä olin edelleen järkyttynyt. Järkytyin aina jotenkin tosi kovasti, kun sain tietää jonkun polttavan vaikka edes tupakkaa. Se oli jotenkin vain niin... Niin jotain vastenmielistä.

"Haluatko sä?" Tuulikki kysyi ojentaen myrkkyä kädessään. Haju oli imelä ja ihan kuin jostain yrtistä lähtöisin.

"En todellakaan", sanoin suoraan ja tuijotin Tuulikkia yrittämättä edes peittää järkytystäni.

"Rauhoitu nyt. En mä sentään ole heroiinia piikittämässä", hän sanoi mulle naurahtaen. Näin kuitenkin, että toisen käsi tärisi hieman. Vieroitusoireita vai hermostuneisuutta, mietin itsekseni, mutta en viitsinyt kommentoida asiaa ääneen. Käännyin takaisin läppärini ääreen ja me jatkettiin tekemisiämme hetki hiljaa.

"C'mon Nea, älä viitsi", Tuulikki huokasi. Hän tumppasi jointtinsa pöydällä olevaan lautaseen ja jätti sen siihen. Sitten hän asettui sängylleen makaamaan ja taputti paikkaa vieressään. Olisin halunnut vielä osoittaa mieltäni ja olla kiukkuinen, mutta en pystynyt. Jokin Tuulikissa laittoi mut antamaan periksi. Asetuin makaamaan sängylle tytön viereen. Lakanat tuoksuivat pesuaineelle ja jollekin hajuvedelle.

"Millaista musiikkia sä kuuntelet?", Tuulikki kysyi, "näytä joku sun soittolista". Mä nousin hakemaan puhelimeni pöydältä ja palasin sitten takaisin sängylle. Kaivoin esiin soittolistan ja ojensin puhelimen tytölle. Meidän käsivarret juuri ja juuri koskettivat toisiaan.

"Sä kuuntelet tällaista uutta mainstream musiikkia", Tuulikki hörähti. Hän vilkaisi mua arvosteleva ilme kasvoillaan ja palasi sitten mun puhelimen pariin.

"Kuuntelet ton sitten kun ehdit", hän sanoi hymyillen ja vilkaisi mua uudelleen. Jestas noita silmiä.

Tuijotin hetken näytöllä näkyvää soittolistaa ja sitten mietin asioita, joita olin lukenut pilven poltosta.