Sielujen turvapaikka

10

"Vittu, onko tässä nyt kaikki tarvittava?", Olivia huokasi. Tyttö pyöritteli pampulaa sormissaan ja katseli ympärilleen stressaantuneena. Hän siirtyi pöydän luo ja asetteli ruoka-astioita parempiin asentoihin varmaan kolmatta kertaa vartin sisällä.

"Ei Arttu välitä paljosta. Musta tuntuu, että sille riittää, jos täällä on me ja alkoholia", sanoin, mutta toinen jätti sanani huomiotta ja meni tuijottamaan ulos ikkunasta. Karita pyöritteli silmiään.

Parin minuutin kuluttua rivitaloasunnon ovikello soi ja Olivia riensi avaamaan ovea. Arttu oli juuri päässyt eteiseen sisälle, kun Olivia hyökkäsi tämän syliin ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Mulle tuli siitä mieleen Tuulikki. Ravistelin ajatukset kuitenkin pois, sillä tänään mun pitäisi keskittyä näihin kavereihin.

Me seistiin Karitan kanssa keittiön ovella ja onniteltiin Arttua, kun tämä käveli sisemmälle asuntoon käsi Olivian ympärillä. Tytön oli ollut väkisin saatava järjestää poikaystävälleen illanistujaiset 18-vuotissyntymäpäivän kunniaksi keskellä viikkoa, arki-iltana. Vanhempani olivat olleet vähän skeptisiä sen suhteen ja muistuttelivat, että seuraavana aamuna pitää kouluun, joten myöhään ei voinut valvoa. Jos Karita olisi kuullut nämä sanat, hän olisi kutsunut vanhempiani nipottajiksi. Niin he kai vähän sellaisia olivat.

Istuttiin keittiöön syömään ja katsottiin, kuinka Arttu avasi pullon halpaa kuohuviiniä. Okei, kyllä. Mun vanhemmat olisivat kauhuissaan, jos kuulisivat mun juovan alkoholia arki-iltana. Tai oikeastaan juovan alkoholia ylipäätään. Kaadettiin litkua laseihin ja annettiin mennä.

Syömisen jälkeen me istuttiin olohuoneessa kuunnellen musiikkia ja höpöttäen kaikkea turhapäiväistä. Olivia oli rentoutunut parin lasillisen jälkeen ja Karita ei ollut lähelläkään selvää. Halvoilla juomilla ei vaikuttanut olevan minkäänlaista vaikutusta Arttuun ja mä en jaksanut saada alas melkein mitään. Ajatukset karkasivat taas Tuikun luokse viikonloppuna pidettyisiin bileisiin. Hän oli näyttänyt niin nätille, mitä sitä kieltämään. Meno olisi varmasti ollut mielenkiintoisempaa illanistujaisissa, jos hän olisi ollut mukana. Se oli kuitenkin varmaan vain mun mielipide ja tuolla tavalla ajattelu taisi tehdä minusta hieman ilkeän.

Hengasin vielä hetken Olivian luona ja sitten päätin, että mun oli aika lähteä kotiin. Porukka hyvästeli mut siinä olohuoneessa ja sain yksin pukeutua eteisessä sekä painua ulos ovesta. Tällä kertaa en vain jaksanut miettiä sitä, pääsisivätkö muut känniläiset itse koteihinsa.