Sielujen turvapaikka

19

Seisoskelin parin metrin päässä koulun ovista ja odottelin Tuikkua. Olin kyllästynyt odottamaan sisällä, kun siellä oli niin meluisaa. Tuikulle tuntia pitävä matikan opettaja oli todella tiukka. Mies odotti aina viimeiseen asti ennen kuin päästi opiskelijat tunnilta ja antoi aina ison kasan tehtäviä läksyksi. Mun äidinkielen opettajani taas oli aika lepsu ja hänen tunniltaan kaikki lähtivät ainakin viisi minuuttia etuajassa. Selasin puhelintani aikani kuluksi kunnes joku peitti mun silmäni. Olin saada sätkyn ja laite melkein tipahti kädestäni. Lapasten villa tuntui karhealta kasvojeni ihoa vasten.

"Arvaa kuka?" pojan, tai nuoren miehen, ääni sanoi. Henri. Jotenkin mua vihastutti se, mitä poika teki.

"Henri", sanoin ääneen. Hän veti kätensä pois, mutta siirsi käsivarren olkapäilleni tullessaan viereeni. Hän tuli lähemmäs ja yritti ilmeisesti painaa huulensa mun omilleni, mutta käänsinkin pääni poispäin kuin refleksistä. Henri päästi irti ja siirtyikin mun eteeni seisomaan.

"Mitä nyt?" hän kysyi näyttäen erittäin hämmentyneeltä. Sitä minäkin olin kyllä toisaalta hieman. Meillä oli mennyt niin hyvin, mutta enää mulla ei ollut minkäänlaisia tunteita poikaa kohtaan. Ne olivat kuihtuneet pois. Se oli tapahtunut melkein huomaamatta, mutta tapahtunut kumminkin. En edes kehdannut katsoa häntä silmiin. Katseeni harhaili ympäristössä ja huomasin Tuikun seisovan koulun ovella, ilmettä oli mahdotonta lukea.

"Sori", sanoin, kiersin Henrin ja lähdin kävelemään. Sivusilmällä näin, että Tuikku lähti mun perääni, Henri jäi ilmeisesti vain paikoilleen. Käännyin kulmasta ja hidastin vauhtia tytön tarttuessa mun käteeni.

"Odota nyt vähän."

Pysähdyin kokonaan. "Mitä tapahtu?" Tuikku kysyi. En pystynyt katsomaan sitäkään silmiin. Hämmensi, vihastutti ja itku velloi mun sisälläni. Mikään hyvä ei sitten koskaan kestänyt. Tuli jotenkin niin voimaton olo niiden kaikkien tunteiden kanssa. Kyyneleet kerääntyi silmiin ja pelkäsin vielä siihen lisäksi, että ne alkaisi valumaankin pitkin kasvoja.

"Hei", Tuikku sanoi lempeästi ja veti mut halaukseen. Hän piti musta kiinni, enkä olisi tahtonut koskaan päästä irti. En ymmärtänyt itsekään, miksi mä käyttäydyin tällä tavalla.

"Mennään mun autolle", hän sanoi ja silitti käsivarttani. Käveltiin vielä vähän matkaa parkkialueelle, jossa ei tarvinnut maksaa mitään maksuja. Sen takia monet opiskelijat jättivätkin autonsa sinne, vaikka koululle siitä olikin matkaa jokusen sataa metriä. Auton valot vilkkuivat, kun Tuikku avasi ovet ja sitten nousimme kyytiin.

"Se yritti suudella mua ja mä vaan säikähdin", kerroin hetken kuluttua.

"Sun pitää varmaan sanoa sille, että teillä ei ole mitään juttua", Tuikku ehdotti varovasti.

"Niin pitää. Ehdin vaan unohtamaan sen hetkeksi ihan kokonaan", sanoin ja naurahdin itkuisena. Päätin kuitenkin, että vielä ei ollut aika itkeä Tuikun edessä.

"Ootko sä miettinyt sun seksuaalisuuttasi?" hän kysyi, mikä sai mut viimein katsomaan häntä. Nyökkäsin. Olihan sitä tullut mietittyä ja välillä paljonkin. En vain ollut puhunut siitä kenenkään kanssa.

"Okei. Mä vaa ajattelin- tai-." Änkyttävä Tuulikki oli mulle ihan uusi juttu. "Mä tykkään ainoastaan tytöistä. Jos sä haluat joskus puhua siitä, niin tiedät, että voit tulla kertomaan mulle", hän jatkoi ja kurottautui ottamaan käteni omaansa.

"Kiitti", sanoin. Meidän pitäisi Tuikunkin kanssa keskustella suoraan siitä, mitä me oltiin. "Eipä mitään. Kunhan tiedät, että mä olen tässä", hän jatkoi.

"Säkin voit puhua mulle, jos tahdot", sanoin. Tuikku hymyili. "Mä tiedän", hän sanoi, vetäytyi, käynnisti auton ja me lähdettiin pois koululta.