Sielujen turvapaikka

24

Vielä vähän söpöilyä...

------

Heräsin siihen, että mulla oli järkyttävän kuuma. Niska oli hiessä, samoin t-paidan selkämys. Mulla oli päälläni vain se paita, alushousut ja sukat, mutta mä olin Tuikun kainalossa ja paksun peiton alla. Mulla ei ollut mitään hajua, mitä kello oli ja pimennysverho peitti ikkunan. Painoin vielä silmät kiinni ja yritin ajatuksen voimalla viilentää itseäni. Kiemurtelin varovasti Tuikun otteessa ja sain viimein jalan pois peiton alta ja olo oli heti hieman parempi. Taisin torkahtaa joksikin aikaa, koska havahduin seuraavan kerran siihen, että Tuikku kaivautui esiin peiton alta.

"Huomenta", hän tokaisi iloisena ja painoi suukon mun otsalleni. Mumisin saman tervehdyksen takaisin.

"Tuutko suihkuun?" hän kysyi. Hetken mietittyäni vastasin myöntävästi, koska enää ei ollut mitään, mitä toinen ei olisi nähnyt. Tuikun arvet tosiaan olivat vanhoja, kun olin ne kerran viimeyön aikana huomioinut. Ne olivat jo niin haaleita. Tyttö kuitenkin kuulemma peitti niitä vielä meikillä, kun käytti lyhythihaisia paitoja.

Käytiin yhdessä suihkussa ja se oli aikamoista säätämistä. Yritettiin olla saamatta saippuaa silmiin, mutta mulla oli kuitenkin aineet silmissä. Tuikku siinä jotain sitten hätäili ja mua oikeastaan nauratti hänen huolensa. Tyttö oli niin kultainen. Tuikku veti nopeasti vaatteet päälleen ja ilmoitti menevänsä tekemään aamupalaa. Sillä aikaa mä kuivasin itseni rauhassa ja vedin vaatteet päälleni, hupparin ja trikoot.

Keittiössä tuoksui mausteille. Tuikulla oli päällään musta urheilutoppi ja harmaat collarit. Hiukset oli sidottuna nutturalle. Häpeilemättä mä tuijottelin hänen kroppaansa ja mun teki mieli lähemmäs. Sitten mä tajusin, että mä oikeasti saatoin mennäkin lähemmäs. Mikään ei ollut mua estämässä. Halasin Tuikkua takaapäin ja laskin leukani hänen olalleen. Piirtelin kuvioita vatsan paljaalle iholle.

"Tää on mun bravuuri", tyttö kertoi. Pannulla oli paistumassa munakas, jossa oli tomaattia. Hymisin jotain vielä hieman väsyneenä. Tuikku kääntyi, painoi huulensa omilleni hetkeksi ja siirtyi sitten keittämään kahvia. Mä vain nojailin tiskipöytään ja katselin aika lumoutuneena toisen puuhaamista.

Katoin pöydän ja Tuikku kaivoi kaapista ruokaa vaikka millä mitalla. Se ei ollut enää mikään aamupala vaan ennemminkin brunssi ja oli kellokin jo sen puolella. Me syötiin jutellen niitä näitä ja vaan istuttiin. Join varmaan kolme kupillista kahvia kaurajuomalla lantrattuna ja alkoi viimein tuntumaan siltä, että saattaisin pysyä hereillä iltaan asti. Tänään Tuikku oli ihan mun vastakohta. Hän oli täynnä energiaa ja hymyili aivan koko ajan.

Monta tuntia kestäneen syömisen jälkeen me siivottiin ja mentiin vielä hetkeksi makoilemaan Tuikun huoneeseen. Yhtäkkiä hän kuitenkin ponkaisi pystyyn ja meni kaivelemaan jotain laatikkoaan.

"Keksin just jotain, mikä varmaan sopii sulle", hän sanoi. Etsinnän jälkeen hän palasi mun viereeni sängylle mukanaan pieni rasia.

"Ole hyvä", hän sanoi ja ojensi rasian mulle. Siniset silmät melkein hohti ja olisin voinut tuijotella niitä ties kuinka pitkään kuten aina, mutta nyt ei ollut aikaa. Hän hoputti avaamaan ja tein työtä käskettyä.

Rasia sisälsi pienen, ketjussa roikkuvan, kullanväriset medaljongin, johon oli kaiverrettu krysanteemin kuva. Se ei sisältänyt mitään, mutta mulla kävi jo mielessä, että jos mä saisin Tuikusta joskus valokuvan niin leikkaisin siitä sopivankokoisen palan korun sisään.

"Ooksä varma, että haluat luopua tästä?" kysyin. Se oli niin tavattoman nätti ja oli varmaan ollut kalliskin.

"Aivan varma", hän sanoi, "Mä halusin antaa sulle jotain ja toi tuli mun mieleeni. Uskon, että käyttäisit sitä enemmän kuin mä."

"Kiitos", huokasin ja vedin hänet halaukseen puristaen korua nyrkissäni. Peitin hänen kaulansa suudelmin.

Myöhemmin Tuikku kuskasi mut kotiin. Hän pysäytti auton kadunvarteen mun kotini eteen ja sitten me vain jäätiin istumaan paikoillemme. Mulla oli ollut niin ihana viikonloppu, enkä mä todellakaan olisi halunnut sen vielä päättyvän, mutta koska kaikella oli alkunsa ja loppunsa niin oli myös tällä viikonlopulla.

"Kiitos vielä" sanoin ja käännyin katsomaan Tuikkua. Hän siveli ratin pintaa etusormellaan, kääntyi hitaasti katsomaan mua ja hymyili.

"Eipä mitään", hän sanoi. Kurottauduin keskikonsolin yli suutelemaan tyttöä. Hän nosti kätensä mun niskaani ja mä siirsin omani hänen poskilleen.

Suudelma oli hidas ja musta tuntui, että me molemmat yritettiin koskettaa toisissamme jotain paljon syvempää kuin vain suuta. Voi luoja, mä halusin muistaa sen hetken ikuisesti.

Tuikku vetäytyi ensimmäisenä pois. Hän näpäytti mun nenääni ja suuteli vielä nopeasti viimeisen kerran. Nousin autosta ja kävelin omakotitalon pihaan, mutta jäin ulos katsomaan niin kauaksi kunnes en enää nähnyt vilaustakaan Tuikun autosta.