Sielujen turvapaikka

17

Lappasin vielä pari kevätrullaa lautaselleni ja palasin linjaston luota takaisin pöytään Karitan, Olivian ja Artun luokse. Aasialainen buffetravintola kuhisi ihmisiä lounasaikaan. Istuin pöydän ääreen ja kuuntelin muiden juttelua kuluneesta koeviikosta ja tulevasta jaksosta. Karita ja Olivia vertasivat lukujärjestyksiään ja Arttu vain iloitsi omasta helposta koulu-urastaan. Mulla ei onneksi olisi kuin pari kurssia seuraavassa jaksossa. Sitten olisikin penkkarit ja alkaisi lukuloma. Odotin sitä vapautta, mutta toisaalta en odottanut yo-kirjoituksia ja yhteishakua. En ollut vielä varma, minne halusin hakea. Mun ajatukset harhautui pöytäseurueestani puhelimen värähtäessä pöydälläni.

Tuikku: Mietin että voitais viettää leffailtaa näin koeviikon lopun kunniaksi

Hymy nousi mun huulille.

"Mikäs siellä puhelimessa on niin hauskaa?" Arttu kysyi multa kiusoitellen. Hän yritti vilkaista mun puhelimen näyttöä, mutta painoin sen pimeäksi ennen kuin toinen ehti nähdä mitään.

"Kai se Henri siellä laittaa viestiä", Olivia sanoi ja hymyili vihjailevasti.

"Ehh, ei se ollut mitään tärkeää", vastasin ja laskin puhelimen takaisin pöydälle. Muistelin edellistä kohtaamistani Henrin kanssa ja se sai oloni kiusalliseksi. Sinne meni se ensimmäinen suudelma, mietin. Ehkä olin hieman katkera. Se oli tapahtunut niin yllättäen, enkä ollut osannut varautua. Huokasin hiljaa itsekseni ja noukin kevätrullan puikkoihini.

Hetken kuluttua muistin taas Tuikulta saamani viestin. Avasin puhelimen ja häneltä oli tullut toinenkin viesti

Tuikku: Jos tahdot ja jos sulla on siis aikaa

Minä: Kyllä sopii!

Minä: Ja tietysti haluun ❤️

Jätin pyöräni Tuikun pihaan ja siirryin ovelle soittamaan ovikelloa. Ilta alkoi jo hämärtää ulkona ja oli viileää. Olin laittanut hänelle vielä viestiä ja kysynyt, että toisinko jotain mukanani, mutta hän oli vain vastannut, ettei tarvinnut. Olin myös kotona vetänyt vähän kivemman paidan päälleni ja siisteimmät mustat farkkuni. Tuikku tuli avaamaan ja päästi mut sisälle. Hän hymyili jotenkin niin itseensä tyytyväisenä.

"Mitä sä myhäilet?" kysyin samankaltaisen kysymyksen kuin Arttu oli esittänyt minulle päivällä.

"En mitään", Tuikku vastasi virnistellen. Se odotti, että jätin ulkovaatteeni eteiseen ja sitten hän johdatti mut olohuoneeseen. Toinen ei tuntunut yhtään pysyvän paikallaan. Hän suurin piirtein hyppi, niin innoissaan oli.

Olohuoneeseen kahvipöydälle oli aseteltu pullo sinistä Avivaa, viinirypäleitä, suklaata ja sipsejä.

"Tuolla on pitsa uunissa", Tuikku kertoi ja hymyili. Tästä hän oli siis innoissaan. Hän oli varmaan suunnitellut koko jutun etukäteen ja oli sen takia niin epävarman kuuloinen toisessa viestissään. Mä katselin rauhassa taas ympärilleni ja Tuikku meni nostamaan pellin uunista. Tilaan levisi ihana tuoksu. Hän leikkasi palat, asetteli ne lautasille ja tuli kaikkien välineiden kanssa olohuoneeseen.

"Sähän tykkäät tästä?" Tuikku kysyi, kun oli kaatamassa kuohuviiniä meille laseihin. Hän vilkaisi mua ja nyökkäsin. Miten paljon hän olikaan ajatellut mua tätä suunnitellessaan? Se sai lämmön valtaamaan mut sisältä.

Meillä meni hetki aikaa valita elokuva ja lopulta me päädyttiin katsomaan Henkien kätkemä. Se oli kyllä aivan ihana elokuva. Kun Chihiro oli pelastamassa Hakua paperilinnuilta mulle tuli tarve puhua.

"Henri suuteli mua", sanoin ja katselin Tuikun sivuprofiilia. En oikeastaan ollut suunnitellut puhuvani asiasta, mutta jotenkin tuli vain sellainen fiilis, että halusin kertoa. Tuikku käänsi katseensa muhun vähän vastahakoisesti. Me tuijotettiin toisiamme ja elokuva sai sillä hetkellä jäädä taka-alalle.

"Miltä se tuntui?" Tuikku kysyi. Hän puri huultaan ja hänen silmänsä harhailivat jossain pitkin mun kasvoja.

"En mä oikein tiedä", vastasin rehellisesti.

"Mä olen edelleen sitä mieltä, että Henri ei ole sun arvoinen", hän sanoi ja katsoi mua viimein silmiin. En osannut vastata, vain tuijottaa toisen kasvoja. Hieman kihartuvat, pehmeät vaaleat hiukset, punertavat huulet ja niin siniset silmät. Vittu, ne silmät. Mä olisin voinut uida niissä, olisin vaikka voinut hukkua, enkä olisi siltikään ollut huolissani. Mä en ollut mistään huolissani silloin kun olin Tuikun seurassa. Tyttö oli niin turvallinen, etten ollut koskaan aiemmin sellaista kohdannut. Turvallinen jotenkin erillä tavalla kuin Henri.

"Suutelemisen pitäis tuntua jossain", Tuikku kuiskasi. Sitten hän nojautui mun puoleeni ja hetkeäkään epäröimättä mä liikuin samalla tavalla häntä kohti. Kumpa tämä olisi ollut mun ihan ensimmäinen suudelmani. Tuikku oli varovainen. Kai hän pelkäsi, että työntäisin hänet pois tai jotain vastaavaa, mutta kuinka mä olisin voinut. Mulla oli mennyt hetki tajuta, mutta Tuikun mä halusin.

Tuikku nosti toisen kätensä mun niskaan ja toisella tarttui mun omaan käteeni. Se oli jotain niin hyvää, että mä en olisi halunnut lopettaa. Hetken kuluttua oli kuitenkin pakko, nimittäin Tuikku vetäytyi pois. Hän ei kuitenkaan irrottanut otettaan mun kädestä.

"No tuntuiko?" hän kysyi.

"Joo", oli ainoa asia, jonka sain kähistyä. Suoraan sanottuna mua itketti. Se tuntui niin hyvälle ja niin turvalliselle. Tuikku veti mut kainaloonsa, mun pää oli hänen rinnallaan ja niin me jatkettiin elokuvan katselua. Me katsottiin siihen perään vielä Naapurini Totoro ja syötiin ja juotiin hieman. Mun olo oli hetkellisesti tosi kevyt ja huoleton.

Lopulta kuitenkin mun oli pakko lähteä kotiin. Ovella Tuikku piti mua kädestä ja suuteli vielä kerran. Hän käski ajamaan varovasti ja sitten mä lähdin. Koko pyörämatkan kotiin asti ja vielä sängyssäkin mä vain hymyilin.