Sielujen turvapaikka

9

"Onko Karita tulossa sinne?" äiti kysyi. Mä huokaisin ja vilkaisin häntä. Seisoin eteisen kokovartalopeilin edessä ja äiti istui pöydän ääressä keittiössä mainoksia lukien.

"Ei, ne ei ole kavereita", kerroin ärtyneenä.

"Kai sulla joku tuttuja siellä on?" äiti esitti jatkokysymyksensä. Näin se aina meni. Tuona naisen mielestä mitään ei voinut tehdä yksin.

"Joo, joo", vastasin huokaisten. Siellä oli Tuikku. En vain sitten tiennyt, että olisko muita tuttuja. Kääntelehdin ja vääntelehdin peilin edessä tuskastuneena. Huokaisin uudelleen.

***

Omakotitalon pihassa oli enemmän kulkuneuvoja kuin viimeksi vieraillessani. Vilkaisin ympärilleni ja soitin ovikelloa. Sitten otin askeleen taaksepäin.

Meni hetki ennen kuin Tuulikki tuli avaamaan. Tällä oli päällään vaaleanvihreä toppi ja musta, tiukka, farkkuhame. Vaaleat hiukset olivat auki ja valtoimenaan kaikkialla. Pääsin juuri ja juuri astumaan sisään, kun Tuikku veti mut jo halaukseen. Iho oli lämmin ja tyttö tuoksui jollekin hyvälle hajuvedelle ja alkoholille. Mä kiedoin käteni hänen keskivartalonsa ympärille.

Halaus kesti jonkin aikaa. Lopulta Tuulikki vetäytyi irti ja mulla oli mahdollisuus tarkastella hänen kasvojaan. Meikki oli voimakas, mutta siisti ja poskilla oli punaa, joka ei johtunut pelkästään ehostuksesta. Suu oli leveässä hymyssä.

Tuulikki veti mut kunnolla sisälle taloon ja kaatoi mulle muovikuppiin sangriaa. Maistoin vähän ja hymyilin jättäen mainitsematta, että en oikeasti edes pitänyt punaviinistä.

***

Olin aika mukavasti hiprakassa, vaikka en ollut edes tuonut omia juomiani. Loppujen lopuksi olin päätynyt ottamaan sangriaa enemmän kuin yhden kupillisen ja joku todella ystävällinen tyttö oli tarjonnut mulle likööriään. Me hengattiin hetki ja sitten hän katosi jonnekin nähdessään tuttujaan. Seisoin hetken yksin keittiössä ja katselin olohuoneeseen, jossa oli iloista ja humalaista porukkaa. Tunsin huulieni leviävän väkisin typerään hymyyn ja tunsin oloni rennoksi.

Lisäsin limsaa kuppiini, jossa oli edelleen likööriä ja päätin siirtyä piilostani ihmisten keskelle. Missään ei näkynyt oikeita tuttuja, mutta hengittäminen tuntui silti helpolle. Seisoin huoneen reunalla ja join hitaasti juomaani.

"Täällähän sä oot?" Tuikku ilmestyi mun kylkeeni jostain. Hän laski toisen kätensä rennosti mun lanteiden ympärille ja nosti päätään katsoakseen mua silmiin.

"Täällähän mä", sanoin. Mun sisin tuntui lämpimälle. Tai sitten se johtui vain alkoholista.

"Mennään tanssimaan", Tuikku sanoi ja lähti raahaamaan mua takapihalle. Jätin kuppini terassin reunalle ja seurasin toista sitten nurmikolle. Terassilla oli porukkaa juomassa, polttelemassa ja vain juttelemassa. Me ei oltu ainoat Tuulikin kanssa tanssimaan tahtovat, vaan meidän seurana oli jonkin verran muitakin tyttöjä. Eräs sääti kaiuttimesta musiikkia kovemmalle ja valitsi nopean kappaleen.

Sitten me kaikki tanssittiin. Se oli uskomatonta, vapauttavaa. Osa tytöistä selvästi harrasti tanssia, sillä mitä tahansa he tekivätkään, se näytti hyvälle. En jaksanut välittää muista ja annoin vain musiikin viedä. Tuikku hymyili iloisesti.

Jotenkin mun oli vaikea uskoa sitä todeksi. Oli hullua ajatella, että minä, tavallinen harmaa hiiri, tanssin pimeässä jonkun takapihalla nurmikolla niin kuin huomista ei olisikaan. Vielä oikein ilman kenkiä!

Porukka tanssi monta biisiä, lopulta en edes pysynyt laskuissa mukana kuinka monta. Tuulikki lähti muiden luota ja siirtyi vähän kauemmas pihan perälle. Hän laskeutui nurmikolle makaamaan. Seurasin perässä ja istuin metrin päähän tytöstä. Sitten hän liikkui ja istuikin ihan kiinni minussa. Hän kropastaan hohkasi lämpöä ja pystyin tuntemaan hengityksen hiuksissani.

Me oltiin niin lähekkäin, että jos olisin kääntänyt päätäni, meidän huulet olisivat koskettaneet. Pitäisikö? Sekoaisiko ja suuttuisiko Tuikku siitä? Hetken mietin tosissani kääntäväni pääni, enkä edes itse pelästynyt ajatusta. En kuitenkaan tehnyt niin. Ajatus oli ihan typerä ja alkoholi taisi vain tehdä minusta hellyyden kipeän, mietin.

Istuimme hetken hiljaa tuijotellen muita tanssivia ja juhlivia ihmisiä. Lopulta nousimme ja kävelimme terassille. Otin juomani ja sillä aikaa Tuulikki ehti kadota jonnekin. Itse lähdin etsimään puhelintani, joka oli jäänyt jonnekin, ja päätin, että olisi aika lähteä kotiin nukkumaan.