Sielujen turvapaikka

18

Tuuli kylmästi vastaan, mutta sekään ei saanut mun mielialaani laskuun. Jatkoin pyöräilyä ja yritin saada naamani peruslukemille, koska hymyilin muiden silmiin varmaan kuin mielipuoli. Mutta kuka ei olisi ollut innoissaan ja hymyillyt, jos oli menossa tapaamaan ihmistä, josta piti ja jota oli suudellut. Ei vain toista asiaa vaan molempia. Ajatus kuulosti niin täydelliselle, että jopa pelkäsin että se ei ollut totta. Mulla oli vain mun muistikuvat takaamassa, että se oli oikeasti tapahtunut. Jouduin hokemaan itselleni uudelleen ja uudelleen, että mä oikeasti saatoin olla onnellinen. Mulla oli lupa hyviin tunteisiin. Yritin olla yliajattelematta tilannetta. Jossain mun sisälläni oli epäuskon siemen, mutta mä tein kaikkeni, ettei se lähtisi itämään.

Saavuin viimein perille, jätin pyöräni samalle paikalle kuin aiemmilla kerroilla ja soitin ovikelloa. Ei mennyt kauaa, kun ovi jo avautui. Ihan kuin hän olisi odottanut ovikellon soivan, ajatus tuli mieleeni, mutta hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, koska näin Tuikun. Hänellä oli päällään lyhyt huppari ja college housut. Vaaleat hiukset oli sutaistu nutturalle. Tuikku näytti hyvälle, niin käsittämättömän hyvälle. Toisaalta hän näytti aina hyvälle. Tämä kerta ei siis ollut mikään poikkeus.

"Hyi siellä on kylmä. Tuu jo sisälle", Tuikku kehotti. Hän seisoi ovella kädet kiedottuna vatsansa ympärille mun riisuessani ulkovaatteita. Hän tuijotti ja mä yritin hymyillä. Mun olo alkoi olla hieman epävarma. Seisoimme silminnähden kiusaantuneina tuijotellen kaikkialle muualle paitsi toisiimme. Tuikku naurahti ja nostin katseeni tyttöön. Hän hivuttautui sisemmälle taloon ja kysyi halusinko syödä jotain, vastasin syöneeni kotona juuri ennen lähtöä.

Mentiin Tuikun huoneeseen ja siellä suuntasin heti istumaan hänen sängylleen. Tuikku taas seisoi huoneen toisella puolella kädet housujen taskuissa. Yleensä niin rohkea vaikutti nyt niin hauraalle. Ihan kuin pari päivää viime näkemisen jälkeen olisivat muuttaneet kaiken. Ajatuskin ahdisti. Tuikku oli niin tärkeä, niin kaunis, niin rohkea ja niin elossa. Ei hänen kuulunut joutua epäröimään ja seisoskelemaan paikoillaan kiusaantuneena.

Taputin tyhjää tilaa sängyllä vieressäni. Hän veti kädet taskuistaan ja tuli mun viereen istumaan.

"Onko tää sulle okei?" Tuikku kysyi hiljaa. Hän nosti kätensä mun poskelle ja katsoi suoraan silmiin.

"On", vastasin, eikä mun tarvinnut edes miettiä vastausta sen kummemmin.

"Saanko mä suudella sua uudelleen?" hän kysyi rohkeammin, mä nyökkäsin ja sitten me suudeltiin. Se oli yhtä makea kuin ne aiemmatkin, jollei vielä parempikin. Haparoiden siirsin kädet hänen kyljilleen ja liikuin lähemmäs. Hetken kuluttua Tuikku vetäytyi hieman. "Mä tykkään susta", hän sanoi ja hymyili. Perhoset jylläsivät vatsassa ja mä tunsin itseni niin onnekkaaksi. Mä olin onnekas. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja halasin. Sain vastaukseksi vain pientä kiherrystä ja tiukan rutistuksen.

Tuikku kömpi sängylle makaamaan ja veti mut viereensä. Hän makasi selällään tuijotellen kattoon, mutta mä jäin kyljelleni, koska mua huvitti tuijotella Tuikkua enemmän. Hivutin käteni toisen käteen. Oltiin lähekkäin, mutta olisin halunnut vielä lähemmäs, samalla tavalla kuin suudellessakin.

"Mulla oli ikävä sua", Tuikku huokasi. Hän vilkaisi mua ja hymyili vienosti.

"Vastahan me nähtiin pari päivää sitten", huomautin.

"Mutta kun meillä ei ole yhtään samaa kurssia niin ei nähdä koskaan koululla", se huomautti.

"Totta tuokin", huokasin. Tuikku kääntyi kyljelleen ja sipaisi hiuksiani korvan taakse.

"Oonko mä missään vaiheessa sanonut, että sä olet kaunis?" hän kysyi.

"Ootko sä pilvessä?" kysyin puolestani naurahtaen. "Ha ha ha", hän vastasi ja tönäisi hellästi olkapäätäni.

"No sä olet, ihan helvetin kaunsi", Tuikku sanoi. Kukaan ei ollut koskaan sanonut mulle tuolla tavalla. Kai mua joskus oli kehuttu nätiksi tai söpöksi, mutta ei kukaan koskaan ollut sanonut, että mä olen kaunis.

"Älä höpötä", sanoin kuitenkin, vaikka oikeasti uskoin Tuikun olevan vilpitön. Ilme kasvoilla ei valehdellut.

"Sä se tässä höpötät", hän vastasi ja ennen kuin ehdin sanoa siihen mitään, hänen huulensa olivat taas mun omillani. Suudelman jälkeen Tuikku veti mut tiukkaan halaukseen ja mä en voinut muuta kuin huokaista tyytyväisenä. Täällä siitä kylmästä tuulesta ei ollut tietoakaan.