[ Kelataan takaisin siihen kun Draco ei ollut vielä saapunut kirjastoon ]
Harpoin nopeaa vauhtia kohti kirjastoa. Halusin olla yksin. Halusin kaikki ihmiset vain kauas pois. Halusin Pansyn häipyvän. Halusin Crabben ja Goylen häipyvän. En kertakaikkiaan kestänyt enää ketään heistä. Pahin oli kuitenkin Pansy, joka oli korviaan myöten lääpällään minuun. Olihan hän kaunis ja viehättävä omalla tavallaan, muttei minua kiinnostanut. En vain halunnut sanoa sitä tytölle. En tiedä miksi, ehkä pelkäsin hänen jättävän minut yksin?
Ennen kirjaston ovea nojasin seinään ja hengitin syvään muutaman kerran. Kirjastonhoitaja Irma Prilli ei nimittäin pitäisi hengästyneestä luihuispojasta hänen hiljaisuuden tyyssijassaan. Kun olin mielestäni tarpeeksi hiljaiseen ääneen hengittävä, astuin sisään kirjaston ovista. Suuntasin heti taikahistorian osastolle sillä siellä sai olla yleensä rauhassa koska ketään ei kiinnostanut lukea taikahistoriaa enemmän kuin oli pakko.
Valuin hyllyä pitkin maahan istumaan ja hautasin kasvoni käsiini. Hengitin taas kerran syvään ja suljin silmäni. En tiedä miksi, mutta mieleeni tuli Potterin porukka, verenpetturi-Weasley ja kuraveri-Granger mukaan lukien. Joskus kadehdin heitä. Heillä oli oikeita ystäviä, jotka eivät tuominneet. Oikeita ystäviä, jotka kysyivät kuulumisiasi kun näytit olevan maassa. Oikeita ystäviä, jotka välittivät.Minulla taas...
Minulla taas ei ollut oikeita, välittäviä ystäviä.
Minulla ei ollut rakastavia vanhempia jotka olisivat aina pitäneet puoliani mistä hinnasta tahansa.
Tuntui ettei minulla ollut mitään tai ketään muuta kuin itseni.
Tunsin yksinäisen ja suolaisen kyyneleen vierähtävän poskelleni ja rintaani kiristi.
Ahdisti.
Ahdisti aivan hemmetisti.
Ahdisti joka päivä niin helvetin paljon, että sorruin kiusaamaan sitä kaunista rohkelikkoa jästisyntyisyydestään. Hetkinen – mitä?
Eieieieiei. Hermione.
Hermione.
Tuon nimi ja kasvot olivat ainoita joita päässäni pyöri tällä hetkellä.
Vaikka kuinka yritin sysätä pois ajatukset, jotka tekivät niin hemmetin kipeää, en onnistunut.
Tarvitsin luihuisia, nyt heti. Enhän minä, puhdasverisyyden perikuva, Draco Malfoy voinut ajatella kauniisti jostain Hermione Grangerista. Kauniista, Hermione Grangerista.
Voi vittu. Nyt täytyy häipyä ja löytää kaverini.
Nousin äkisti ylös. Niin äkisti että hyllystä, jota vasten olin nojannut, tipahti pari kirjaa ja nostin ne huokaisten. Olin laittamassa kirjoja takaisin kunnes huomasin hänet. Hyllyn toisella puolella, pöydän ääressä istui tämä ruskeatukkainen kuraverinen, josta olin äsken ajatellut kauniita. Kirjan pudotessa hyllyyn oli tietenkin syntynyt aukko kohdalle, josta näki toiselle puolelle hyllyä. Katselin tytön rypistynyttä otsaa, joka oli melkein kiinni kirjassa ja naurahdin hiljaa. Hän näytti...söpöltä?
Ei. Ei. Ei. Nyt ryhdistäydyt Draco.
Laitoin pudonneet kirjat takaisin hyllyyn ja kiersin sen toiselle puolelle. Istuin Grangeria vastapäätä olevalle tuolille ja aloin katsella hymyillen, kun tuo luki.
Hetken päästä tyttö nosti katseensa kirjasta minuun ja oli selvästikkin saada sydänkohtauksen. Laitoin käteni puuskaan ja katselin hymyillen Grangeria, joka vilkaisi minua tummien silmäripsiensä takaa. "Mitä sä täällä teet?" tyttö tuhahti ja nousi ylös sulkiessaan lukemansa kirjan. Nyt oli minun vuoroni avata suuni. "Satuin selvittelemään ajatuksiani kirjastossa samaan aikaan kun sä. Huomasin neiti Kuraverisen ja päätin tulla katsomaan, mikä on niin mielenkiintoista", virnistin osittain totuudenmukaisesti. Päätin kuitenkin jättää itkemisen ja itsesäälini pois. Jos kertoisin kaiken, tyttö ei enää olisi varuillaan seurassani ja sekös vasta olisi tylsää. Granger hymähti yksinkertaisesti, vei kirjan hyllyyn ja kääntyi takaisin puoleeni. "Oliko jotain muuta asiaa?" tyttö huokaisi tylsistyneen oloisena ja nousin itsekin tuolistani. "Ei. Pidä hauskaa pölyisten kirjojes parissa hikke", virnistin ja kävelin ulos kirjastosta. Tämä oli varmaankin elämäni oudoin kirjastokäynti.
VOCÊ ESTÁ LENDO
darling, i'm scared | finnish dramione [VALMIS]
Fanfic[ "Mä en usko että mä pystyn tähän enää", kuiskasin itsekseni kyynelten saattelemana. "Mä tiedän että sä pystyt", kuului pojan ääni käytävän toisesta päästä. Nostin katseeni häneen. Siinä hän vain seisoi. Helvetin komeana sekä itsevarman, mutta sama...