darling, i'm scared | finnish dramione [VALMIS]

30 - "Mä rakastan sua." // Hermione

{ mitä hittoo tää on jo 30. osa ja tätä tarinaa on luettu yhteensä yli 900 kertaa. kiitos oikeesti tosi paljon <3 }

Taas kerran lisää päiviä kului eteenpäin. Dracosta ei kuitenkaan kuulunut yhtikäs mitään. En olisi halunnut sitä, mutta aloin menettää taas kerran toivoani.

Oli ilta ja kello oli jo todella paljon, varmaan yhdentoista aikaa. Oli kulunut viikko siitä, kun meinasin hukkua. Kävelin linnan käytävillä. Käytävät olivat typötyhjiä, sillä kaikki olivat jo luultavasti menneet nukkumaan. Olin poistunut sairaalasiivestä ensimmäisen kerran koko viikon aikana, sillä tarvitsin maisemanvaihdoksen. Katon tuijottaminen oli alkanut jo käydä hieman tylsäksi.

Kävelin käytävällä, jonka vasemmalla puolella oli suuret ikkunat. Pysähdyin yhden niistä luo. Katselin kaunista maisemaa, jota valaisi suuri kuu. Oli täysikuu ja taivas oli pilvetön. Kaikki näytti niin täydelliseltä, mutta samaan aikaan todella hauraalta. Huokaisin syvään ja nojasin seinään. Suljin silmäni hiljaa. Tärisin hieman viileästä ilmasta johtuen. Kiedoin kädet ympärilleni tiukasti.

"Mä en usko että mä pystyn tähän enää", kuiskasin itsekseni kyynelten saattelemana.

"Mä tiedän että sä pystyt", kuului pojan ääni käytävän toisesta päästä.

Nostin katseeni häneen. Siinä hän vain seisoi. Helvetin komeana sekä itsevarman, mutta samaan aikaan niin haavoittuvaisen näköisenä.

Draco Malfoy.

En voinut uskoa silmiäni. Nyt viimeistään kyyneleet puskivat kyynelkanavistani suorastaan vesiputouksina. Luulin huomaavani kyyneleet pojankin silmissä, mutta saatoin vain nähdä harhoja.

Tunteet puskivat joka suunnasta yhtäaikaa. Halusin halata häntä. Suudella häntä. Halusin toistella hänelle kymmeniä kertoja kuinka paljon rakastinkaan häntä.

Toisaalta halusin myös lyödä häntä. Tai oikeastaan vain läpsäyttää poskelle. Halusin myös huutaa ja purkaa kaiken tuskan mitä hän oli vastaamattomuudellaan minulle aiheuttanut.

Niiskaisin. Draco katsoi minua epätoivoisena, kuin hänen elämänsä riippuisi minusta. Kliseistä, mutta totta. Mietin. Mietin kahden vaihtoehdon välillä liian kauan. Tuijotin Dracoa ainakin kolme minuuttia täydessä hiljaisuudessa pojan tuijottaessa takaisin. Lopulta hän ähkäisi ja laski katseensa maahan luovuttaneena.

Siinä vaiheessa minä murruin. Juoksin Dracon luo ja hyppäsin hänen kaulaansa. Suljin silmäni ja tunsin pojan kädet tiukasti ympärilläni. Hän hautasi kasvonsa hiuksiini. "Mä oon niin pahoillani kaikesta", Draco kuiskasi itku kurkussa. "Älä oo. Mäkin oon tehnyt huonoja asioita", kuiskasin ja halasin häntä tiukasti. Päätin, etten koskaan, ikinä päästäisi hänestä enää irti. En vaikka tapahtuisi mitä.

"Mutta sä melkein kuolit koska mä en vastannut sulle", Draco sanoi hiljaa ja kohotti katseensa minuun. "Se oli tyhmää ja itsekästä. Mä vaan halusin sun huomion takas", hymähdin. Katsoimme hetken toisiamme. Jestas, olin unohtanut jo kuinka täydelliset hänen kasvonsa olivat läheltä katsottuna.

"Mä haluun sun tietävän etten mä tehnyt sitä tahallani. Mä halusin vastata, ihan tosi. Mut isä uhkaili mua..." Draco huokaisi syvään. Asetin käteni hänen poskelleen ja silitin. "Miten se uhkaili?" kysyin hiljaa. Poika silitti hitaasti selkääni kädellään. "Se uhkas viedä sut mun tädille. Ja silloin sä oisit kuollut", Draco huokaisi. Painoin otsani hänen otsaansa vasten. Suljin silmäni.

"Lupaa mulle ettet sä enää jätä mua. Ihan sama vaikka mun henki ois kuinka vaarassa", kuiskasin hiljaa. Draco hymähti tavalla, joka oli selvästi eri mieltä kanssani. "Lupaa", sanoin. Hän huokaisi ja tarttui kädestäni kiinni. "Mä lupaan jos sä lupaat olla jättämättä mua", hän sanoi. Avasin silmäni. Draco teki samoin. Hän veti kehoni lähemmäs itseään ja suuteli minua. Vastasin suudelmiin samaan tahtiin kun niitä tuli. Olimme tiukasti kietoutuneina toisiimme.

Hetken päästä vetäydyin irti saadakseni happea. Hautasin kasvoni Dracon rintaan. Hän kietoi kätensä tiukasti ympärilleni. "Mä rakastan sua", mumisin. "Mä rakastan sua niin paljon, ettet sä tuu koskaan ymmärtämään", Draco kuiskasi takaisin ja laski leukansa pääni päälle. Suljin silmäni.

Yhtäkkiä Draco kuitenkin vetäytyi äkisti kauemmas. Hän katsoi minua kuolemanvakavalla ilmeellä suoraan silmiin. "Mä melkein unohin, voi hitto", hän ähkäisi. Kohotin kulmaani kysyvästi. "Hermione, kun mä olin lähdössä, niin isä tuli just kotiin. Se huomas mut hormipulverin kanssa takan luona ja tajus heti mihin olin menossa. Sit se sano et mun ei vaikuta lähteä, koska se olis jo liian myöhästä. Kysyin, että mistä se puhuu. Se sano et Bellatrixillä on suunnitelmissa hyökätä tänne tänä iltana. Äiti kuuli meidän keskustelun ja tuli meidän luo. Se yritti kaikin keinoin estää mua lähtemästä, koska mä luultavasti tulisin kuolemaan. Ja sit–", Dracon selitys keskeytyi kun käytävä räjähti.

Tunsin Dracon vetävän minut nopeasti kulman taakse. Sykkeeni nousi kovaa vauhtia huippuunsa ja olin varma, että sydämeni puskisi kohta ulos rinnastani. "Meidän pitää lähtee nyt! Me ehditään vielä Dumbledoren toimiston takan kautta äidin ja isän luo. Mä vien sut turvaan", Draco sanoi nopeasti ja lähti kiskomaan minua kohti Dumbledoren kansliaa.

"Draco, meidän pitää varottaa muita!"

"Sä oot tärkeämpi. Mä vien meidät kotiin nyt."

"Ei! Mun ystävät on siellä!"

"Helvetti, tajuatko sä että sen ämmän pääkohde oot sä?!"

Pysähdyin niille sijoilleni. "Täh?" kysyin. "Niin, se haluaa tuhota sut, kiduttaa susta kaiken tuskan ulos. Se uskoo että sä yrität pilata meidän suvun puhdasverisyyden olemalla mun kanssa", Draco tuhahti. Siristin silmiäni. "Mä en lähde ennen ku muita on varoitettu", sanoin päättäväisenä. Poika pyöräytti silmiään ja huokaisi turhautuneena. "Helvetti... Mennään sitte. Mutta heti sen jälkeen me lähetään vittuun täältä", hän tiuskaisi. Nyökkäsin ja lähdin juoksemaan kohti Rohkelikkotornia.

--------------------

kommentoi ja paina votee jos tykkäsit <3