darling, i'm scared | finnish dramione [VALMIS]

5 - "Painu vittuun kuraverinen." // Hermione

Sekunnit muuttuivat minuuteiksi,

minuutit tunneiksi,

tunnit päiviksi,

päivät viikoiksi.

Oli kulunut melkein kaksi kuukautta siitä huispausottelusta. Joulukuu oli alkamaisillaan. Kurpitsajuhlakin oli mennyt jo. Eikä Draco ollut vieläkään herännyt. Huomasitteko, kutsuin häntä oikealla nimellään. Olin käynyt hänen luonaan aina kun pääsin, eli silloin kun minulla oli hyppytunti eikä ystävilläni ollut. Hän näytti samalta, samassa asennossa, samalla ilmeellä.

Oli tiistai ja olin taas hyppytunnilla matkallani sairaalasiipeen. Hyppelin sisään ja huomasin Dracon avanneen silmänsä, hän oli herännyt. Pysähdyin niille sijoilleni ja vilkaisin ympärilleni. Varmistettuani ainakin kolmesti olevamme kahden kävelin sängyn viereen. Draco vilkaisi minua ja huokaisin syvään. "Millainen olo sulla on?" kysyin varovasti ja istuin tuolille. Poika siirsi katseensa suoraan silmiini vakavana. Hänessä ei ollut jäljellä yhtään merkkiä siitä ilosta, jota hän oli tuntenut kaksi kuukautta sitten yöreissullamme. Ei jälkeäkään siitä ihanasta hymystä. Vakavoiduin itsekin.

"Hyvä, ennen kun sä tulit", Draco tuhahti käheästi.

Katsoin häntä ilmeellä, joka oli samanlainen jos hän olisi juuri lyönyt minua.

"Sun ei kuulu olla täällä. Painu vittuun kuraverinen", hän mutisi hampaidensa välistä ja nousin ylös. Ei sitten. Käännyin nopeasti ja harpoin ulos sairaalasiivestä pidätellen kyyneliä. En tiedä miksi ne olivat tuloillaan. Kyllähän hän oli ennenkin noin minulle sanonut. Tämän ei pitänyt olla uutta. Juoksin portaiden kautta ulos sillalle, joka johti Tylyahoon. Lysähdin puolessa välissä keskelle siltaa ja purskahdin itkuun.

En tiedä edelleenkään syytä.

Näin päässäni vain uudestaan sen, kun Draco käski minua, kuraveristä, painumaan vittuun.

Hautasin kasvot käsiini itkien.

Miten se sattui niin paljon?

Miten hänen sanansa tuntuivat puukoniskuilta, vaikkemme edes olleet ystäviä saatika seurustelleet?

Halusin kotiin.

Halusin äidin syleilyyn.

Halusin hänen kertovan minulle, että kaikki tulisi olemaan hyvin.

"Kaikki tulisi järjestymään.

Kyllä hän vielä jonakin päivänä pitää sinusta."

Ei. Miksi ihmeessä olin mennyt kuvittelemaan, että Draco voisi olla ystävällinen?

Miksi hän oli saanut kiedottua minut pikkurillinsä ympärille?

Miksi kyyhötin maassa itkemässä pojan perään, joka tulisi aina pitämään minua kuraverisenä hikipinkona?

Pyyhkäisin kyyneleet nopeasti ja niiskaisin. Nousin ylös ja pudistelin vaatteeni lumesta ja muusta roskasta. Hengitin syvään ja lähdin kävelemään takaisin. Saakelin puhdasverinen idiootti. Minä vielä kiroaisin hänet alimpaan helvettiin.

*          *          *

Tuijotin vihaisena eteeni. Tuntui, että Harry ja Ron alkoivat säikkyä minua Draco-jutun jälkeen. En tietenkään ollut kertonut siitä heille, mutta käyttäydyin kokoajan kuin narttu. Ja se ei ollut normaalia minulle. Ginnykin tuntui olevan seuraavien parin päivän aikana aina varuillaan seurassani. Vietin myös paljon aikaa yksin, kirjastossa ja makuusalissa. En vain voinut uskoa, millainen kusipää se yksi oli.
   Draco palasi jo muutamassa päivässä takaisin koulun käytäville kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän nauroi tavanomaista, ilkeää nauruaan jenginsä kanssa ja pilkkasi muita. Ainoa asia mikä oli muuttunut oli, ettei hän tuntunut muistavan olemassaoloani. Tai sitten hän kohteli minua kuin minua ei olisi olemassa. Ennen poika olisi haukkunut kuraveriseksi minkä kerkesi mutta nyt... Tuntui kuin hänen välittävä puolensa olisi haihtunut kuin savuna ilmaan. Olisin mielummin halunnut hänen haukkuvan minua, sillä silloin hän olisi edes jollakin tasolla huomioinut. En pitänyt tästä.

Perjantai alkoi lumisateella ja rehtorin kutsuessa koko koulun aamiaiselle yhtäaikaa. Seurasin Ginnyä Suureen saliin, johon Ron, Neville ja Harry olivat menneet jo edeltä. Istuimme Ginnyn kanssa Nevillen molemmille puolin ja käänsin tylsistyneen katseeni Dumbledoreen, joka seisoi salin päädyssä aikeissaan puhua. "Hiljaisuutta pyydän", tämän ääni kajahti loitsun ansiosta ja sali hiljeni. "Hyvää talvista huomenta kaikille. Pyysin kaikki koolle, sillä viikon päästä perjantaina ja lauantaina järjestämme joulutanssiaiset", professori sanoi ja tuttu kuiskuttelu alkoi hetkeksi, kunnes hän nosti sormensa hiljaisuuden merkiksi. "Perjantain tanssiaiset on suunnattu 1-4-luokkalaisille, kun taas lauantain 5-7-luokkalaisille. Ensi viikolla tulette saamaan tanssinopetusta jokainen päivä ja parit saatte valita itse. Mukavaa päivää kaikille", Dumbledore hymyili ja lähti. Hälinä salissa kasvoi taas normaaliksi ja myös meidän porukkamme alkoi puhumaan kyseisistä tanssiaisista. "Kenen kanssa me muka mennään? Vai tehdäänkö semmonen juttu, että mä meen Hermionen kanssa ja Harry Ginnyn, jotta saadaan kaikille varmasti parit?" Ron kysyi nojautuen hieman eteenpäin ja vilkaisi minua ikäänkuin säälien. "Luuletko sä etten mä saa paria muuten?" hymähdin ja poika pudisti nopeasti päätään. "En. En tietenkään. Mä vaan ajattelin, etten mä itse välttämättä saa niin helposti paria", Ron valehteli päin naamaa ja muljautin silmiäni. Söin leivän sekä banaanin ja nousin ylös. Kaikki raivostuttivat minua tällä hetkellä. Jotkut tanssiaiset eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Voisin ottaa lopun päivästä vapaata ja käyttää vaikka vilustumista tekosyynä. Halusin kääriytyä loppuiäkseni peittoihin ja lukea.

-------------------

Heeeei,

oli nyt ihan pakko kirjoittaa tämmönen vähän lyhyempi luku jossa Hermy ja Draco vähän erkanee, ettei asiat etenis liian nopeasti :)

Also, kuvitelkaa Hermione semmosena kunnon ämmänä :D

Painaa votea ja kommentoi, jos tykkäsit <3