Pelastus

Luku 8

Juuri kun olen ajattelemassa, että ehkä ehtisin vielä kääntyä pois ja paeta paikalta, hänen silmänsä osuvat minuun. Välitön tunnistava pilkahdus syttyy hänen silmiinsä, ja näyttää siltä kuin hän lopettaisi lauseensa kesken jonkin kertomuksen. En liikahda edes silloin, kun Mikaelin kaverit alkavat vilkuilla suuntaan, johon vangitsijapoikani silmät ovat pysähtyneet – minun suuntaani.

En ole erityisen hyvä lukemaan huulilta, mutta tajuan kyllä, että hänen ystävänsä yrittävät tivata, kuka minä olen. Näen Mikaelin kohauttavan olkapäitään merkiksi siitä, että ei ole varma, mikä luultavasti vain saa hänen kaverinsa vielä hämmentyneimmiksi. Silti hän nousee ja alkaa kävellä minua kohti, jättäen kaverinsa taakseen heittelemään käsiään ilmaan luovuttamisen merkiksi. Ehkä Mikael on kavereilleenkin arvoitus, niin kuin minulle nyt kävellessään tyynesti minua kohti.

"Ron", hän sanoo kylmän asiallisesti. Hänen viileä äänensävynsä saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin, mutta hänen katseensa on tutkiva kuin hän yrittäisi opiskella kasvojani. Hän ei näytä erityisen yllättyneeltä siitä, että olen täällä, mutta itse olen shokissa hänenkin puolestaan.

"Mitäs pidät bileistäni?" hän kysyy tavoitellen rentoa äänensävyä, edelleen katsoen minua kiinteästi. Räpäytän silmiäni kerran, yrittäen peittää hämmennykseni hänen katseeltaan. Totta kai, hänen bileensä. Kaikista maailman taloista olen eksynyt nimenomaan vanginvartijani kotiin. Millä todennäköisyydellä hänen ammatissaan oleva ihminen edes pitää bileitä?

Rykäisen kerran, koska en ole varma saanko ääneni kuuluviin. "Kivat", sanon epävarmasti, sillä rehellisesti sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä minun kuuluisi nyt tehdä.

"Katsoinkin että viihdyit Cecilian kanssa."

"Cecilian?" kysyn, koska minulla ei ole aavistustakaan kenestä hän puhuu. Hän kohottaa kulmakarvojaan, mikä käy yhtä hyvin vastauksesta. Cecilia taitaa olla se, joka tuli suutelemaan minua. Mitäköhän Mikael mahtaa ajatella minusta? Hänen näkökulmastaan olen pussaillut jonkun kanssa, jolta minulla ei ollut säädyllisyyttä kysyä edes nimeä.

"Mm", mutisen epämääräisesti hämmennyksen vallassa. Juttelemmeko me todella jostakusta tytöstä, kun olen alle vuorokausi sitten paennut

Mikael hymyilee hymyä, jota en osaisi tulkita parhaalla tahdollanikaan. Hänen ruumiinkielensä on aavistuksen jäykkää, mutta aikaisemmin ystäviensä kanssa hän näytti niin rennolta, että hetken jo ehdin epäillä häntä Mikaelin kaksoisolennoksi. Hänen koko olemuksensa on hyvin erilainen kuin mihin olen tottunut, mutta väsyneenä, märkänä ja nälkäisenä en pysty keskittymään tarpeeksi eritelläkseni hänen kehonsa merkkejä sen tarkemmin.

"Sinun pitää saada jotain kuivaa päälle", Mikael toteaa, ja teen kaikkeni, etten alkaisi tuijottaa häntä suu auki. Mitä hän oikein tekee? Epäilisin olevani edelleen unessa, mutta minulla on niin epämukava olo, että tiedän varmuudella olevani erittäin hereillä.

"Minulla pitäisi olla jotain, mitä lainata", Mikael jatkaa pohdiskelevaan sävyyn katsoen minua sinisillä silmillään niin tutkivasti, että minun on pakko painaa katseeni lattiaan. "Tule", hän käskee ja kääntää saman tien selkänsä olettaen, että seuraan perässä. Ja minähän seuraan, sillä minulla ei ole varsinaisesti muita vaihtoehtoja. Voin joko jäädä tähän seisomaan hämmentyneenä ja vettä valuvana Mikaelin kavereiden tuijotettavaksi tai mennä korjaamaan edes yhden asioista, jotka uhkaavat terveyttäni tällä hetkellä.

Talosta on vaikea saada kunnollista käsitystä, kun ihmiset peittävät jokaisen neliömetrin tilasta. Ääniä hyökyy joka puolelta. Musiikin yli kuuluu naurua, itkua ja huutoa. Bileet ovat paras paikka draamalle, koska niin moni ihminen on kokoontuneena yhteen. Alkoholi alentaa suojaukset ja poistaa estot, vanhat erimielisyydet nousevat pintaan ja kasaantuneet valheet paljastuvat. Osa tulee poistumaan hymyillen mahtavan illan jäljiltä ja jotkut itkevät itsensä uneen. Jotkut poistuvat sydämessään tyhjä aukko, jota he yrittävät täyttää taas seuraavan viikonlopun juhlilla.