Pelastus

Luku 2

Koputus seinällä saa minut lopettamaan huutoni, mutta yksikään ääni ei tällä hetkellä voisi pyyhkiä raivoa kasvoiltani. Seinästä avautuu kohta, jossa ei seinän paikkaa ikinä arvaisi olevankaan. Nykyteknologiaa sekin, kaukosäätimellä avautuva seinä. Erittäin kätevä vankiloissa.

"Hei", sanoo hymyilevä poika aukon luota. Hänen silmänsä ovat tyhjät. Siinä vaiheessa, kun ihminen on järjestelmän omaisuutta, hänen omat ajatuksensa ja itsenäinen elämänsä on riistetty. Hänet on tyhjennetty. Yhteiskunnan lemmikillä ei ole oikeutta omiin mielipiteisiinsä, jos ne poikkeavat yleisesti hyväksytystä näkökannasta. On se sitten hänen oma päätöksensä tai jonkun muun, hänkään ei ole enää oma itsensä. Vaikka meillä on se yhteistä, sisälläni hehkuu viha tätä tuntematonta poikaa kohtaan.

En vastaa hänen tervehdykseensä, eikä hän vastausta kaipaakaan. Hänellä on tarjotin kädessään, ja hän laskee sen minun eteeni. En hievahdakaan.

"Ruokaa sinulle", hän sanoo yhä hymyillen. Hän vilkaisee nimilappua rinnassani. "Ron."

Ronja, korjaan mielessäni ja olen juuri avaamassa suuni, kun tajuan, etten voi sanoa mitään. Veljeni nimi on Ron, ei minun. Äiti halusi meidän nimiemme sointuvan yhteen, jotta meidät voisi aina yhdistää toisiimme. Minä olen Ronja, hän on Ron. Siltikään en voi korjata pojan – tai miehen – erhettä, koska en tiedä, mitä hän tietää minusta. Mieleni perukoilla on edelleen vahva tunne siitä, että sukupuolten välisiä vaihdoksia ei suoriteta.

Näytän varmaankin kuivalla maalla räpistelevältä kalalta, kun suljen ja auon suutani tietämättä, mitä sanoa. Mies katsoo minua hymyillen mekaanisesti. Hänen hymyssään on alistuva, lähes säälivä sävy, kuin olisin pieni lapsi, joka ei ymmärrä miksi äiti jättää päivähoitoon. "Muutoksen jälkeen voi olla vähän hämmentyneessä tilassa, se on täysin normaalia. Vanhan ja uuden kehosi muistot saattavat sekoittua, etkä ole varma, kumpaa nimeä haluaisit käyttää. Oletusarvoinen nimi on kuitenkin Ron, koska se oli nimesi ennen kuin päädyit tähän kehoon."

Hän sanoo sanansa kuin uutislukija, tunteettomasti ja yksinkertaisesti. Tuijotan häntä tyhjänä, mutta aivoni rekisteröivät tiedon vikkelästi. "Niin tietysti", vastaan pidentämättä keskustelua sen enempää, vaikka minulla on miljoona kysymystä mielessäni. Sen sijaan kumarran ottaakseni ruoan ja heittääkseni sen tyynesti poikaa kohti. Heitto lähtee voimakkaammin kuin oletin, ja kuulen lautasen särkyvän sen osuessa seinään pojan takana.

Keitto valuu alas seinää pitkin ja perunanpalaset kerääntyvät maahan yhteen kasaan, mutta hän vain katsoo minua tyhjästi hymyillen. Hetken kuvittelen näkeväni vilauksen jostain tunteesta hänen silmissään, mutten saa siitä kiinni, kun se jo katoaa. "Menee hetki, kun totuttelet uuteen kehoosi", poika sanoo robottimaisella äänellään. "Se saattaa tehdä äkillisiä liikkeitä, asia on täysin ymmärrettävä. Haen välittömästi uuden aterian."

Hymyilen teennäisesti kuin olisin samaa mieltä hänen kanssaan. Hänestä on vaikea päätellä, ajatteleeko hän tosiaan niin kuin sanoo, vai arvaako hän, että tekoni oli tarkkaan laskelmoitu.

Kun poika on kerännyt lautasen palaset takaisin tarjottimelle ja kääntynyt lähteäkseen, katson huoneen jokaisen kulman. Niin kuin arvelinkin, valvontakamera koristaa jokaista nurkkaa. Tiedän sen keräävän tiedot kuvan ja äänen lisäksi myös hajuista sekä rekisteröivän jokaisen pienenkin liikahduksen, joka tapahtuu huoneessa. Olen jatkuvan tarkkailun alaisena ja tiedän, että yksikään liikahdukseni ei jää huomaamatta. Siispä yritän pitää ilmeeni peruslukemilla ja tukahduttaa sen huudon, joka haluaisi päästä irti.

Tiedän, että jokin on pielessä. Minun ei kuuluisi olla tässä. Ketään ei muuteta tytöstä pojaksi tai naisesta mieheksi pelastuksen yhteydessä, sillä se aiheuttaa liikaa konfliktia identiteetin kanssa, eikä ihmisen kuulu säilyttää näin paljon vanhasta itsestään vaihdoksen jälkeen. Olen kuullut monen muuttuneen lähes täysin sisarekseen, kun on päätynyt keskelle tämän elämää. Omat entiset tavat katoavat ja ajatukset himmenevät. Kun ihmistä kohdellaan tietyllä tavalla, kohteluun reagoi niin kuin odotetaan, kunnes unohtaa itsensä.