Pelastus

Luku 13

Minun on vaikea ymmärtää, että seison tämän suuren talon eteisessä rinkka selässäni. Mikael kiinnitti sen nauhan vyötärölleni niin, että koko taakka ei paina hartioitani. Hetken hän oli niin lähellä, että pidätin hengitystäni. En ole itse edes varma kaikesta rinkan sisällöstä, sillä sain sen valmiiksi pakattuna eteeni. Sen verran tiedän, että siellä on ruokatarvikkeita, lämpimiä vaatteita, makuupussi ja makuualusta. Melinan selässä on myös pieni rinkka, mutta Mikael on saanut kannettavakseen isoimman. Hän sai myös kunniatehtävän kantaa telttaa.

Miten Mikael edes omistaa rinkkoja ja tuhottomasti retkitavaroita? Retkeily ei ole varsinaisesti kiellettyä, mutta ei sitä suositellakaan. Ihminen ehtisi tehdä niin paljon kaikkea hyödyllistä siinä ajassa, minkä hän nukkuu metsässä ja istuu nuotion äärellä. Retkeily yritettiin kieltää voimakastahtoisten kaupunkilaisten toimesta, mutta joukko aktiivisia luontoihmisiä sai kieltopäätöksen kumottua. He vetosivat luonnon tuomiin hyötyihin, ja hyötyjä vastaan yhteiskunnan on vaikea taistella kumoamatta omia periaatteitaan.

Melina hymyilee leveästi, valmiina seikkailuun. Hänen kokemuksille avoin ilmeensä kertoo, että tämä ei ole hänen ensimmäinen kertansa telttaretkellä veljensä kanssa. Minulle tämä sen sijaan on ensimmäinen telttaretki – tai ylipäätään retki – kenenkään kanssa, koska minulla harvoin on ollut niin paljon päätösvaltaa omiin asioihini, että olisin voinut laiminlyödä velvollisuuksiani ja tehdä jotain oman mieleni mukaan.

Tähän mennessä olen jo huomannut, että Mikael elää aivan erilaista elämää kuin minä elin. Hän on työssään järjestelmän orja, mutta vapaa-ajallaan jotain aivan muuta. Minä sen sijaan olin aina tavalla tai toisella järjestelmän vanki, vaikka mieleni halusikin päästä vapaaksi. Se saa minut pohtimaan, miksi hän on siinä ammatissa kuin on, miksi hän ylläpitää korkeassa asemassa järjestelmää, jota hän ei itse noudata. En koskaan kuvitellut, että joku voisi elää näin, että tämä olisi edes mahdollisuus. Hänellä on myös paljon enemmän vapaa aikaa kuin kuvittelin hänellä olevan, sillä suljetuissa olosuhteissa hän oli ainut ihminen, jota näin. Hän oli töissä joka päivä.

"Oletko valmis?" Mikael kysyy vilkaisten hermostuksesta jännittyneitä kasvojani. Olen työntänyt muiston vanhemmistani pois niin kuin minun täytyi työntää suru veljestäni pois. Minun täytyy antautua yhteiskunnan odotuksille siitä, että olen terve, selviydyn vastoinkäymisistä ja jatkan elämää, oli mikä oli. En halua joutua pillerikierteeseen. En aio. Siksi, kun Mikael ojensi minulle aamulla lääkettä hänelle ominainen vaikeatulkintainen ilmeensä kasvoillaan, pudistin päätäni. Mikael katsoi minua hetken tutkivasti, pilkahdus taas jotakin tuntematonta katseessaan, mutta tyytyi lopulta vain nyökkäämään ja poistumaan huoneesta. Hänen kasvoissaan on lukko, jota en osaa avata, enkä tiedä tulenko koskaan ymmärtämään häntä täysin.

"Olen", sanon tunteiden kähentämällä äänellä. Rykäisen ja kerään lisää päättäväisyyttä ääneeni: "Olen valmis lähtöön." Ehkä yö metsän keskellä auttaa minua keksimään, mitä minä seuraavaksi teen, mitä minun kuuluisi elämälläni tehdä. Ehkä korkealla kohoavat puut antavat minulle näkökulmaa. Jos kaikkea tätä ei olisi tapahtunut, jos elämä olisi kuin ennen ja olisin vielä minä, olisin ilahtunut retkestä luontoon. Se olisi tarjonnut minulle pakokeinon todellisuudesta, jota olen pienestä asti yrittänyt tavalla tai toisella paeta. Kaiken kaikkiaan sekä tanssi että lukeminen ovat olleet keinoja, jotka ovat edes hetkeksi saaneet minut unohtamaan itseni ja sen, etten elä elämää, jota haluaisin. Olen aina halunnut olla joku muu, elää jonkun muun elämää. Pitäisi varoa mitä toivoo.

Reitti metsää kohti on alkuun sama kuin se, jota muutama päivä sitten saavuin juhliin, litimärkänä kevätsateesta, täynnä epätoivoa. Olen siis jo yhden yön viettänyt metsässä, mutta sitä voi tuskin sanoa retkeksi. Nyt meillä on sentään teltta ja ruokaa, mikä on jo huomattavasti parempi tilanne kuin minulla oli aiemmin. Toisaalta silloin minulla oli vielä vanhemmat, tai ainakin luulin niin. En ole nyt yhtään vähemmän hukassa kuin silloin. Vaikken ole enää yksin etsimässä tietäni, tunnen oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan.