Pala Taivasta✅

Vailla mahdollisuuksia

Kiedoin harmaan pyyhkeen lanteilleni ja katsoin ohimennen kuvaani peilistä. Lopputuloksena syvä, epätoivosta kielivä huokaus. Voitte vain kuvitella miltä tämä Einstein-tukka näytti märkänä..

En mä jaksanut vaivata päätäni asialla sen enempää. Mun kaulassa näkyi pieni punertava jälki, joka sai mut hymyilemään tahattomasti. Forever yours...

Monella oli vähintäänkin kyseenalainen mielipide fritsuista. Epäsiistejä, teinimäisiä... mitä kaikkea. En mä sanonut että ne välttämättä kovin kauniita olikaan mutta mä taas näin asian niin, että ne oli omanlaisensa osoitus rakkaudesta. Ne kertoi että joku oli merkannut sut omakseen. Musta se kuulosti lähinnä seksikkäältä.

Enemmän kuin mielelläni mä kannoin ihollani Joelin tekemää rakkauden puremaa.

Toinen yleinen harhaluulo oli se miten ajateltiin joidenkin haluavan vain esitellä niitä osoituksena siitä, miten kiihkeää makuuhuoneessa oli. Siitä vaan oli niin kovin helppo napata kiinni.. ja tuntuihan se nyt ihan älyttömän hyvälle.

Musta tuntui ettei sillä ollut kaikin ajoin mitään tekemistä kiihkeyden kanssa. Mun ei tarvinnut kuin katsoa Joelin kaulaa ja siinä oli jo mustelma. Joillekin riitti pelkkä katse tai kevyt näykkäisy ja toisille ei taas tullut mitään vaikka olisit imenyt puoli päivää sitä samaa kohtaa. Toiset vain oli herkempiä kuin toiset...

Astelin ajatuksineni ulos kylppäristä ja suuntasin kohti joulun tuoksuista keittiötä.

Joel oli siellä edelleen täysin keskittyneenä leivontaan. Hymy pyrki väkisin mun huulille sitä seuratessa.

"Aiot sä tehdä tota iltaan asti?" kysyin päästyäni keittiöön.

Se oli kaiketi niin keskittynyt ettei huomannut ympärillä pyörivää maailmaa. Eli toisin sanoen minua.. ja säpsähti mun äänen kuullessaan. Se käännähti ympäri ja katsoi mua hymyillen.

"Jos mä säädän uunia yhtään kuumemmalle, sun tontut palaa" se huomautti.

Sitä riskiä mä en ollut valmis ottamaan. Joulupiparit oli kyllä hyviä jos ne oli hieman keskivertoa tummempia mutta en mäkään nyt palaneista pitänyt. Vaikka toisaalta mulle oli kyllä aivan sama mitä Joel teki, mä söisin niitä silti. Mä olisin voinut syödä maasta vaikka pieniä kiviä jos se niin halusi, ettei sille tulis paha mieli. Oikeasti.

"Onks sulla vielä paljon kesken?" kysyin toiveikkaana.

Meidän oli nimittäin määrä lähteä ennen treenejä käymään ostoksilla. Kaiken järjen mukaan mulla pitäisi olla jo joululahja hankittuna mun vanhemmille, mut jostain syystä mä olin vaan viihtynyt kotona kovin hyvin viime aikoina. Olikin hirvittävän rankkaa kävellä kadun toisella puolen sijaitsevaan liikkeeseen...

"Tähdet menee vielä näiden jälkeen" Joel vastasi.

Mä katsoin huvittuneena kun se leikki patakintaan sormiosan kanssa. Se liikutteli sitä ihan kuin ankka olis availlut nokkaansa. Ja ikä oli? Se oli muka 28v mutta jos laskettiin henkinen ikä, niin tuosta reilut 20 vuotta pois. En mä valita! Ainakaan sen kanssa ei tullut tylsää.

"Me ehditään ihan varmasti hakemaan se lahja ennen treenejä" se sanoi hymyillen ja sujautti ohimennen pusun mun poskelle. Se nappasi uunista pellillisen tonttuja ja asetti ne jäähtymään hellalle. Tähdet viihtyisi siellä seuraavan vartin, joten mä ehdin pukea siinä välissä vallan mainiosti.

Sitä katsellessa mä en voinut omille ajatuksilleni mitään. Kuinka hiton suloinen se olis ollut joulunpunainen esiliina päällä ja leivontahattu päässä. Ehkä mun olis syytä mennä jo...

"Mä meen pukemaan" kerroin ja ihan vaan silkkaa ilkeyttäni läpsäisin sitä perseelle. Se oli söpö.. pieni ja pyöreä.. saisi enemmän käyttää collareita.

Se vilkaisi muhun murhaavasti mutta antoi asian olla. Ei se halunnut uhrata pipareita käydäkseen mun kimppuun. Mä liputin sen päätöksen puolesta!

"Mä voin tulla vahtimaan ovelle" se totesi ja iski silmää.

Meistä kumpikin varmaan tiesi et jos se sen olis tehnyt, uuniin menneet piparit sais palaa siellä ihan kaikessa hiljaisuudessaan eikä me ehdittäis käymään yhtään missään ennen treenejä.

"Vahdi sä vaan sitä uunia. Mä huudan jos tarviin apua" totesin virnistäen ja menin matkoihini. Joel jäi keittiöön leikkimään patakintaillaan ja mä menin laittamaan vaatteet päälleni jotta pääsisin taas mahdollisimman pian sen luo.

Heitin pyyhkeen nurkkaan ja vedin sängyllä valmiina lojuvat mustat boxerit jalkaani. Avasin vaatekaappini oven ja nappasin sieltä ensimmäisenä silmiin osuvat farkut ja paidan.

Valkoinen paita oli hyvä valinta sillä, sillä mä sain kiusattua Joelilta järjen päästä. Mä tiesin sen olevan polvillaan mun edessä kun astelin sen luo tämä päälläni. Ihan kirjaimellisestikin..

Mustat farkut sopi hyvin täydentämään kokonaisuutta. Hyppäsin niihin ja vedin napin sekä vetoketjun kiinni. Hetken katsoin itseäni peilistä ja totesin olevani yksi hiton ruipelo koko mies. Ja kyllä.. meillä oli peili makkarissa... siitä näki kätevästi tarpeen tullen.. juttuja..

Suuntasin takaisin keittiöön jossa Joel seisoi uunin edessä odottamassa milloin saisi viimeisen pellillisen ulos sieltä. Musta sen jouluhype oli aika valloittavaa.

Se kääntyi ympäri kuultuaan mun askeleet ja katsoi mua toinen kulma kohoillen. Mä tiesin.

Sen huulille ilmestyi viekas hymy kun se nosti katseensa mun kasvoihin.

"Ethän sä anna mulle mitään mahdollisuuksia" se tokaisi.

Saman voisin heittää sinne suuntaan. Sehän vei multa mahdollisuudet jo pelkällä olemassaolollaan. Toisaalta mä tyydyin kohtalooni ihan mielelläni. Oltiin kumpikin toistemme kanssa täysin vailla mahdollisuuksia. Se oli hyvä niin... 

***

Tässä oli ilmeisesti jotain ongelmia? Koitan nyt uudelleen heittää tämän tänne ja laittakaa kommenttia muihin osiin jos ei vieläkään pysty kommentoimaan tähän :( 

Ja joo sori jos aiheuttaa hämmennystä tämä mutta jatkuu siis siitä mihin viides osa jäi :) Eiliset oli yksittäisiä omia juttujaan<3