Pala Taivasta✅

Jäillä

Samaan aikaan mä pelkäsin kuollakseni sekä olin enemmän innoissani kuin mistään asiasta viimeisen vuoden sisään tähän mennessä, jos Joelin ja mun suhdetta ei laskettu mukaan kuvioon.

Ulkona oli pakkasta mukavat -15 astetta ja lumi peitti kauniisti maata. Mä miltei tärisin jännityksestä vaikka eipä siihen suuremmin aihetta olisi ollut. Tai sitten se oli vain tämä kylmyys..

Mä istuin puisella penkillä kiskomassa luistimia jalkaani ja katsoin jäällä pyörivää Joelia. Se oli ihan elementissään. Musta sen pikkupoikamainen innostus oli pelkästään hellyyttävää.

Siitä olis varmasti tullut aikanaan hyvä jääkiekkoilija jos se olis asiaan halunnut panostaa. Monesti sitä sanottiin et musa pelasti urheilulta.. niin se Joelinkin tapauksessa oli. Se hymyili itsekseen ja luisteli mun luo.

"Tulehan sieltä" Joel sanoi hymyillen ja ojensi mulle kätensä.

Mä en edes muista milloin viimeksi olin ollut luistimien päällä. Ulkojäistä puhumattakaan. Ehkä joskus skidinä.. silloin kun viimeksi oikeasti oli ollut aikaa johonkin tällaiseen. Nyt mulla onneksi oli.

Tartuin Joelin käteen ja annoin sen vetää mut ylös. Meinasin jo samantien horjahtaa nurin mutta onneksi se oli ottamassa musta heti kiinni. Oliko ihme et mä tunsin oloni turvalliseksi sen kanssa?

"Tsemppaa muru vähän" se sanoi virnistäen. Katsoin sitä hieman loukkaantuneena. Anna mun edes yrittää. Herra ex-kärppä...

Irrotin otteeni Joelista ja lähdin hoipertelemaan jäälle. Luojan kiitos paikalla ei ollut mitään lapsiperheitä naureskelemassa mulle. Mä näytin muutenkin kuin ensiaskeleitaan ottavalta kauriin vasalta. Säälittävää, kyllä mä sen tiesin.. hyvä puoli olikin se ettei mun elantoni ollut kiinni tästä.. siinä tapauksessa mä asuisin varmaan sillan alla, juttuseuranani kalat ja naureskelevat lokit...

"Camaan!" Se sanoi ja tarttui mua vyötäröltä. Se kietoi kätensä mun ympärille ja veti pipon mun silmille. Miksi pienempiä piti aina kiusata?

Se lähti kuljettamaan mua eteenpäin, pidellen mua tiukasti otteessaan. Pipo silmillä tämä olikin harvinaisen turvallinen leikki. Mä olin täysin sen armoilla. Jälleen kerran...

"Hitto miten söpö sä olet" se sanoi nostaen mun silmillä olevaa pipoa ylemmäs. Ihan kun tuolle olis voinut olla vihainen yhtään mistään. Se sai tehdä ihan mitä tahansa ja mä olin kuin sulaa vahaa sen edessä.

Hetken mielijohteesta työnsin sen lumihankeen ja katselin hetken sen hämmästyneitä kasvoja hymy huulillani. Kerrankin mä onnistuin yllättämään sen. Olisko melkein pitänyt tuulettaa. Ehkä liian aikaista vielä.

Kukas nyt se söpö tässä oli? Mies istui lumihangessa pipo puoliksi silmillään. Sen villalapaset roikkui miltei kokonaan pois sen käsistä ja huulia koristi hento hymy. Ei se näyttänyt pistävän pahakseen.

Se tarttui mua kädestä ja veti päälleen. Siinä me makoiltiin.. lumihangessa sylikkäin vaikka meidän piti tulla luistelemaan. En mä voinut edes sanoa yllättyneeni asiasta. Tämä oli juuri meidän tapaista toimintaa joten kaikki oli niiltä osin ihan hyvin.

Tutut huulet painautui mun omia vasten ja sai lämpimän aallon vyörymään mun koko kehoon. Se tuntui kotoisalta ja niin mukavalta.

"Tiät sä mitä?" Se kysyi yhtäkkiä.

Katsoin sitä odottavasti siirtyen siitä hieman kauemmas. En missään nimessä liikaa kuitenkaan. Se ei tietenkään käynyt päinsä. Ei sitten alkuunkaan.

"Mä rakastan sua" se sanoi katsoen syvälle mun silmiin. Se katse porautui sieluun asti ja sai mun sydämen lepattamaan onnesta. Niin monesti mä olin odottanut tuota lausetta mut samalla pelännyt sitä kuollakseni. Mä kai pelkäsin vielä olevan liian aikaista mut.. eihän se nyt ollut.

"Ja mä rakastan sua" vastasin ja asetin huuleni sen omille. Nyt se oli sanottu ääneen. Ja voi luoja miten hyvältä se tuntuikaan sanoa... nyt se tuntui vielä entistä virallisemmalta. Vaikka kyllähän meistä kumpikin sen oli tiennyt jo pitkän aikaa. Siinä vain oli se yksi kynnys. Nyt se kynnys oli ylitetty.

***

Katotaa saadaanko Joel ja Ale stooriinki jatkoo viel tännäää :)