Pala Taivasta✅

Viimeinen päivä

Purin huultani verille käsieni hikoillessa vasten sohvan pintaa. Tämä oli ideoista paskin mutta samalla taivaallisin. Me siis pelattiin totuutta ja tehtävää... aikuismaista vai mitä.

Aleksi oli juotettu humalaan ja se oli saanut loistoidean kun Joel oli valinnut totuuden sijaan tehtävän, pullon pyörähtäessä sen kohdalle. Sille tämä tuskin oli ongelmallista paitsi yhdeltä ainoalta kantilta... Tämä oli nimittäin todellinen tehtävä, sillä se joutui kohtaamaan pahimman haasteensa. Jakamisen...

Se sai kostaa mulle sen, miten mä olin väittänyt aikanaan ettei se osannut tehdä fritsuja ja antaa nyt oman taidonnäytteensä asiasta. Sillä pienellä twistillä et mun toisella puolella Niko teki samaa hommaa. Kukas muukaan...

"Camaan jätkät lopettakaa jo.. te tapatte mut kohta" huokaisin hiljaa.

Niko irrotti otteensa ensimmäisenä ja katsoi mua vain virnistellen. Sä todella taidat haluta mun joutuvan ongelmiin? Taas kerran... viime kerta oli edelleen ihan tarpeeksi tuoreessa muistissa.

Joelin irtauduttua musta, se loi murhaavan katseen Nikoon. Aleksi saisi vielä katua syntymäänsä tämän jälkeen, jos Joel päättäisi taas vetää omat johtopäätöksensä asioista. Sillä oli ikävä tapa tehdä niin... aina niiden seuraukset ei välttämättä olleet kovinkaan kauniit.

"Pyöritä pulloa Hokkaseni" Aleksi määräsi hymyillen ja kohotti kulmiaan.

Se oli kyllä huvittava tapaus humalassa. Valitettavan vähän se yleensä vain sortui kyseiseen syntiin. Johtunee siitä et jonkun piti olla aina vahtimassa ettei me muut oltu roikkumassa sillan kaiteelta tai vetämässä toisiamme lipputankoon.

Nyt sitä pelkoa ei ollut ja Aleksikin oli saanut isomman vaihteen silmään. Tylsyydestä ei tainnut olla tänä iltana tietoakaan. Eipähän ainakaan tarvinnut miettiä mistä repiä naurun aiheita.

"Voisin sen sijaan lyödä sua päähän tällä" Joel tokaisi virnistäen.

Sen mä kyllä uskoin paremmin kuin hyvin. Kunhan se vain kostonsa saisi, se kosto tulisi olemaan suloisempi kun mies itse. Silloin Aleksillakin oli vitsit vähissä... tai sitten se mies oli psykopaatti.

Se tyytyi kuitenkin vain pyöräyttämään pulloa, joka osui Ollin kohdalle. Mies kohotti kulmaansa epäilevästi ja vinkkasi käsiliikkein että oli valmis ottamaan haasteen vastaan. Oli se sitten mikä tahansa.

"Hit me.." Olli tokaisi hymyillen.

Mä vilkaisin Joelin kainalossa lojuessani kelloa ja huomasin vuoden vaihtumisen olevan enää muutamien minuuttien päässä. Mä halusin päästä keskiyöllä ulos ja vuoden vaihtuessa suudella Joelia. Meille alkoi tulla kiire!

"Ennen kun ketään lyö yhtään ketään, mennään ulos katsomaan vuoden vaihtumista" huomautin saaden liudan oudoksuvia katseita osakseni. Siinähän tuijotatte! Teillä ei ollut noin herkullisia huulia vastustettavana...

"Mäkin haluun pusun!" Niko huudahti.

Mä luulen ettei yksikään paikalla olleista pitänyt tätä informaatiota mitenkään uutena. Aiempina vuosina se olin ollut minä, joka sille moisen oli antanut mutta tänä vuonna se sai etsiä toiset huulet omiaan vasten. Mun huulet oli jossain ihan muualla...

"Alex baby.." se sanoi huuliaan mutristaen.

Mä katsoin vain Joeliin hymyillen ja nousin ylös. Jos me haluttiin ehtiä puoleenyöhön mennessä parvekkeelle, meille tuli kiire. Kello oli nimittäin kahta minuuttia vaille. Ja nämä keskustelivat vielä siitä kuka suuteli ja ketä. Se ei ollut enää mun päänsärkyni.

"Tottahan toki!" Joel katsoi mua huvittuneena Aleksin vastauksen kuultuaan.

Se olisi ollut shokki, jos mies ei olisi juonut niin paljoa kuin nyt. Ehkä Niko sai siitä uuden pusukaverin. Ne oliskin söpö pari... mutta ei yhtä söpö kun Joel ja minä. En mä siis mitenkään itsekeskeiseltä halunnut vaikuttaa mutta...

"Mennään jo!" sanoin malttamattomana ja vedin Joelin kädestä pitäen mukaani.

Muut seurasivat perässä ja pian me seisottiin kaikki kuusi ahtautuneena pienelle parvekkeelle. Sopu sijaa antaa, niin sitä sanottiin.

Mä menin aivan kiinni Joeliin ja kiedoin käteni sen ympärille. Täällä oli kylmä kuin siperiassa, joten mä olin tyytyväinen siitä et mun mieheni oli melkoinen lämpöpatteri.

"Onks kylmä?" kuulin sen kysyvän.

Fyysisesti mä tärisin kylmyydestä, kohta tuli melko varmasti hypotermia mutta sisäisesti mulla oli lämmin. Kaikki oli kohdillaan. Juuri niinkuin pitikin. Mä taisin olla tällä hetkellä maailman onnekkain ihminen. Saatoin ehkä olla pienessä sievässä mut mä tiesin mitä sanoin ja tarkoitin sitä. Mä rakastin Joelia.

"Vähän" vastasin hartioitani kohauttaen.

Taustalla Niko ja Aleksi laski sekunteja vuoden vaihtumiseen ja mä tarrauduin vain tiukemmin kiinni Joeliin, rakettien räjähdellessä jossain kaukana horisontissa. Tämä olisi ollut romanttista ilman noita neljää apinaa...

"Hyvää uutta vuotta!" Nikon rääkäys oli säikäyttää multa sielun pihalle.

Kohotin katseeni kohti Joelia ja hymyilin. Sen hymy oli kaunein asia mitä maa päällään saattoi kantaa.

"Hyvää uutta vuotta rakas Joonas" se sanoi.

"Hyvää uutta vuotta rakas" vastasin ja kurottauduin suutelemaan sitä.

Siinä hetkessä oli hyvä olla. Kertaheitolla paras tapa aloittaa vuosi, mitä mä koskaan olin tehnyt. Ja mikä parasta, mä tiesin et saisin vastaisuudessakin aloittaa jokaisen vuoden näin. Herätä joka aamu tuon ihanan miehen vierestä. Nukahtaa joka ilta sen syliin. Antaa sille joka ikinen päivä kaikki se rakkaus, mitä mun pienellä sydämellä vain oli annettavaa.

"Mä rakastan sua" sanoin.

Niin se oli ja niin se tuli aina olemaan. Aina. 

***

Tämän kaksikon stoori päättyy nyt tähän :) Kiitos rakkaille lukijoille ja ihanaa uutta vuotta!<3 Aattelin tehdä uudenvuoden lupauksen että teen teille entistä parempia stooreja ensi vuonna<3