Pala Taivasta✅

Ajatus on tärkein

Istuin Nikon sohvalla glögimuki käsissäni ja pohdin kuumeisesti sen sanoja. Mua ahdisti aivan helvetisti koko joululahjahässäkkä. Sillä mun päässä pyöri vaan ajatukset lapsuuden toivelahjoista. Joel 28v varmasti arvostaisi värityskirjaa tai leluautoja! Siihen se tosin ei ajokorttia tarvinnut ja mitä värityskirjoihin tulee, se ei pysyny edes viivojen sisäpuolella...

"Mikään ei vaan tunnu tarpeeks arvokkaalta sille.." huokaisin hiljaa, täysin uppoutuneena omiin ajatuksiini. Niko hymyili ja nyökkäili ymmärtäväisenä. Kyllä se tiesi mistä mä puhuin.

Ei sekään mikään Sherlock joululahjojen kanssa ollut mutta pärjäsi se mua paremmin. Se nyt ei silti paljoa vaatinutkaan. 3-vuotiaskin keksi paremmat ideat kuin minä! Ihan oikeasti...

"Ei se välitä siitä. Ajatus on tärkein" Niko sanoi. Ja oikeassa se olikin. Ei Joel välittänyt mistään övereistä lahjavuorista tai arvokkaasta sisällöstä. Sille arvokkain oli sen lahjan antaja.. niin se oli aina sanonut.

"Mä en vaan halua antaa sille pelkkää suklaarasiaa jos se hankkii mulle Rolexin!" Huudahdin epätoivoisena. Tuskin se siis sellaista oli hankkimassa mutta näin kärjistettynä esimerkkinä. Jos nyt lähti vertailemaan meidän mielikuvitusta lahjojen suhteen, mittakaava oli tuo.

"Maksa sit takasin makkarissa" se sanoi virnistäen.

Näetkö miten paljon mua nauratti? Sillä ei ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa. Tuskin me saatais edes olla missään sen vertaa rauhassa et ehtis muodostaa puolikasta ajatusta makkarista tai sen sisälleen jättävistä tapahtumista.

"Niko, mä oon ihan tosissani nyt" huokaisin turhautuneena.

Sen kerran kun mä oikeasti otin jonkin asian tosissani.. olis ollut kiva jos se toinenkin olis ottanut. Sitä mä taisin kyllä vaatia ihan väärältä ihmiseltä. Olis vain sittenkin pitänyt kääntyä Ollin puoleen...

"Sori sori. Kyllähän sä nyt Joelin tunnet" se huomautti.

Ei sekään ollut mikään yltiöpäinen lahjojen ostaja. Ei ainakaan aiemmin ollut. Mä olin yrittänyt jopa miettiä mitä se oli hankkinut jouluna tai syntymäpäivänä sen entisille mut mä en keksinyt Katariinan lisäksi ketään muuta kenen kanssa se olisi moisia juhlia viettänyt. Ja siinäkään tapauksessa mulla ei ollut pienintäkään käsitystä sen ostohistoriasta! Mulla ei tainnut olla enää mitään mahdollisuuksia, eihän...

"Just siks mä haluasin ostaa sille jotain sen arvoista" huokaisin.

Jouluaattoon oli kaksi päivää aikaa ja huomenillalla meidän oli tarkoitus lähteä sen porukoiden luo. Tai oikeastaan jo iltapäivällä. Ouluun oli stadista helvetin pitkä matka.

Mulla oli siis käytännössä tämä yksi ja ainut päivä aikaa keksiä jotain. Miksi rakkaalle ihmiselle ostettavat asiat oli aina näin haasteellisia. Varsinkin kun se rakas ihminen ei tarvinnut yhtään mitään.

Mä olin aina kuvitellut että sitten kun mä joskus löydän sen oikean, mä hukutan sen huomionosoituksiin ja lahjoihin. Ensimmäinen piti Joelin kohdalla paikkansa paremmin kuin hyvin mutta jostain syystä ne lahjat... hitto mikä päänvaiva tästä oli tullutkaan!

"Kai sä tiedät et vaikka poimisit sille maasta pieniä kiviä, ei se vähennä sun arvostusta sitä kohtaan" osasi Niko näemmä järkeviäkin puhua. Kaiken lisäksi tuo oli vielä aika kauniisti sanottu... pitäisköhän mun mennä kaivamaan lumen alta kiviä ja laittaa ne somaan pikkuruiseen pussiin. Aivan kuten sormukset!

"Mua vaan harmittaa kun en keksi yhtään mitään" tokaisin ja vedin samalla kitusiini viimeisetkin glögin jämät. Sekin saatana oli ehtinyt jo jäähtyä... kaikki oli taas huonosti. Olisipa joulu jo ohi...

"Vedä takki päälles niin lähdetään" Niko sanoi ja lähti itse marssimaan eteisen suuntaan ennen kun mä ehdin edes tajuta sen lausetta loppuun. Tähänkö todella oli tultu? Ei mulla paljoa vaihtoehtoja tainnut olla. Itsepä olin tullut sen luo valittamaan asiasta. Sen siitä sai kun avasi suuren suunsa...

Lähdin seuraamaan brunea ystävääni ja valmistauduin samalla henkisesti pahimpaan. Mä en edes halunnut tietää mitä kaikkea se saisi mut ostamaan! 

***

Kohti joulua ollaan kovaa vauhtia matkalla : ) Mahtaakohan Joonas löytää hyvän lahjan? :)