Multa sulle <3 Jiko

15. Painajainen

Nikon pov:
Verikokeissa ei ollu mitään pahaa, eli kaikki ok. Lääkäri lähti, ja jäätiin taas Joonaksen kaa kaksin.
"Pärjääksä hyvin kotona?" Kysyin mahdollisimman söpösti tuolta pörröpäältäni. "Joo mutta Nikoa on kova ikävä siellä" tuo jatkoi söpöstelyä. Näytin söpön ilmeen, ja sanoin että minäkin ikävöin tuota. "Ja mä tuun muru heti kotiin ku nää puupäät päästää mut täältä" jatkoin. Joonas kumartui antamaan minulle suukon. Arvatkaas mitä? Taisi taas muuttua nuolemiseksi. Minkäs teet kun tuota seksikästä kitaristia ei voi vastustaa.

"Moikka rakas kai sä nyt pärjäät?" Joonas kysyi kun oli taas tuon aika lähteä kotiin. "Pärjään, soita illalla" vastasin ja irrotin tuon kädestä. "Mä soitan, rakastan sua" Hän sanoi ja lähti kohti ovea. "Mäkin sua"

Tuli tyhjä olo kun Joonas lähti. Raukka oli ollut täällä varmaan koko päivän, mahtoi olla nälkä ja väsyttää. Vähän säälittävää ehkä, mutta muutama kyynel valui silmistäni tuon lähdettyä. Tuli vain yhtäkkiä kauhea ikävä, ja tarve halata tuota. Minun rakas Joonakseni, häntä minä rakastan.

(Timeskip aamuun)
Joonaksen pov:
Heräsin auringonvaloon kasvoillani. Outoa, nimittäin kohta on joulukuu. Nousin ylös, ja katsahdin kelloa. "Ykstoista" tokaisin ääneen, ja huomasin kissan leikkivän jaloissani. "Onks hauskaa?" Kysyin Rommilta ja siirsin käteni tuon pehmeään turkkiin aikomuksena silittää sitä.
Puhelimeni värisi vähän väliä pöydällä, joten katsoin siihen tulleet ilmoitukset.
                                Spruce is on fire🔥
Olli: mää ja Joel tullaan ainanki tänää Niko kattomaa sua, tuleeks muut?
Minä: joo mä ainaki
Olli: jotenki en yllättyny :)
Tommi: Olli mitä tarkotat?

Nielaisin, olin kertonut aikaisemmin Ollille, parhaalle ystävälleni että olin ihastunut Nikoon. Nyt olemme yhdessä, emme ole edelleenkään kertoneet jätkille. Sitten päätin laittaa Ollille yksityisviestiä.

Minä: älä Olli jooko kerro muille mitään
Olli: mistä?
Minä: musta ja Nikosta
Olli: mitä kertomista, oot kusessa siihen?
Minä: ...
Olli: JOONAS!!!!!
Olli: VASTAA😭

Jätin tuon viestit avatulle. Ehkä kertoisimme sairaalassa? Päätin soittaa Nikolle.

Niko: Moi rakas
Minä: mooi, mää tuun nyt
Niko: jes, oonki ootellu täälä
Minä: hönö, mut mietin että.. pitäiskö meijän kertoo jätkille meistä?
Niko: hyvätlä kuulostaa, tänäänkö?
Minä: jos sulle sopii
Niko: sopii, rakastan sua.
Minä: mäki sua, moooimooi
Niko: moimoi muru

Tajusin puhelun loputtua, että onnettomuuden jälkeen olemme alkaneet kertomaan, että rakastamme toisiamme. Ja se on ihanaa, kun voi sanoa sen ääneen, ja muistuttaa Nikoa ettei hän pääse koskaan unohtamaan. Tosin, rakkaus on aivan liian lievä sana kuvailemaan sitä tunnetta joka minulla on Nikoa kohtaan, se tunne on vahvempi. Tarvitsen vahvemman sanan kuin rakkaus.

Saavuin Nikon luokse. Oli ihanaa nähdä tuon hymyilevät kasvot. "Moi" sanoin erittäin pirteästi.
"Moi rakas" tuo sanoi ja levitti kätensä halin merkiksi. Halasin tuota, ja Niko repi minut viereensä  sängylle. "Oisin mä tullu pyytämälläkin" nauroin.
"En mä ehtiny pyytää ku halusin vaan sut siihen" Niko sanoi ja rutisti minua tiukemmin. Otin tuon käden omaani, ja painoin siihen hellän suukon. Tässä on hyvä. Suljin silmät, ja kuuntelin Nikon sydämmen lyöntiä, sekä rauhallista hengitystä. Tuo silitti toisella kädellä hiuksiani, ja toisen olin varastanut poskeani vasten. Nukahdin.

Saavuin kotiin, ja kyllä Nikolle. Rommi tuli minua vastaan pelokkaana, ja hyvä ettei se hypännyt syliini. "Ronsuli mikä sul on hätänä?" Kysyin kissalta ja silitin tuon tärisevää ruumista. Se käänsi katseensa ikäänkuin näyttääkseen mikä sitä pelotti. Jähmetyin paikalleni. Näin tummaan pukeutuneen miehen, jolla oli puukko kädessään. Tai mikä helvetin fiskarsin keittiöveitsi. Mies lähestyi minua. Yritin liikkua taaksepäin, mutta seinä tuli vastaan.
"Nyt ois Porkon pojan vikat sanat" tuo mies sanoi möreällä äänellä. Yritin soittaa Nikolle, mutta puhelimessani ei näkynyt yhtäkään tallennettua yhteystietoa. "Ei vittu" itkin ja kuiskasin. En tunnistanut miehen kasvoja, vaikka ne näinkin. Mies pääsi taakseni, ja oli juuri työntämässä veistä kurkkuni läpi, kun Niko ravisteli minut hereille.

Nikon pov:
"JOONAS!" Huusin jo aika lujaa, sillä tuo itkevä blondi ei meinannut herätä millään. Hän oli takertunut minuun, ja itki. "NIKO" Joonas huusi herättyään, ja tuli paremmin viereeni kietoutuen vielä tiukemmin minuun. Olin hieman paniikissa, aikamoinen painajainen pitänyt olla. "Joonas rakas kaikki hyvin, mä oon tässä se oli vaan unta" yritin rauhoitella ja halata tuota. "Sss se yritti tappaa mut" tuo sopersi. "Rakas kukaan ei tapa sua, pidän siitä huolen" sanoin hädissäni. "Mä rakastan sua" blondi sanoi vieläkin itkien. "Mäkin sua, enemmän kun mitään"

———
663 sanaa!
Anteeks oikeesti epäaktiivisuus, mulla on nyt lomalla aika haipakkaa, mutta yritän joululahjaks teille kirjottaa huomenna puhtaaks pari lukua huomiselle❤️