Ne Menneet Päivät

mäkkäri

Avaamme mäkkärin oven ja menemme kassalle tilaamaan.

"Mitä haluut?" Nikke kysyy.

"Mä haluun Happy mealin fantalla" sanon päättäväisesti. Se on mun vakkari ateria.

"Ok yks happy meal fantalla ja yks bic Mac ateria cokiksella." Nikke sanoo kassaihmiselle.

"Tuleeko muuta?"

"Ei"

"Yhteen vai erikseen." Myyjä vielä kysyy.

"Mä voin kyl maksaa omani" sanon Nikelle.

"Ei ei mä voin ihan hyvin maksaa mähän sut tänne kutsuin." Nikke vänkää vastaan.

"Mut" yritän vielä. Mutta turhaan. Nikke oli jo ilmoittanut maksavansa myös minunkin ruuat.

Menemme istumaan ikkunan viereen vapaaseen pöytään.

"Siis en pääse vieläkään yli et sul on atm yli 9 keskiarvo. mul on joku 7.3." Nikke vielä ihmettelee.

"No ei mul oo ollu mitää muuta elämää ku koulu ja syke." Sanon kohauttaen olkia.

Syömme ruokamme ja juttelemme vielä vahan, kunnes lähdemme ulos mäkkäristä.

"Mihin aikaa sun pitää olla kotona?" Nikke kysyy.

"Ei mul oo kotiintuloaikoi, mut ei ainakaan viel." Kerron.

"Ok, voin näyttää sulle yhen paikan."

"Okei"

Lähdemme bussilla takaisin kotinurkille. Ja hän vie minut puistoon. Puisto on vähän syrjemmällä joten ei ihme etten ole käynyt koskaan siellä. Nikke johdattaa minut yhden puun luokse. Puussa on paljon isoja oksia. Nikke kiipeää yhdelle oksalle istumaan.

"Sini, tuu säkin" hän huutaa. Päätän kiivetä myös puuhun Nikken viereen.

"Tuoks tänne useinkin tyttöjä?" Kysyn vähän kiusallani.

"En, en oo tuonut ees mun lähimpii frendei tänne." Tuo sanoo.

Ihmettelen miten hän luottaa minuun niin paljon, että tuo minut hänen omaan paikkaansa, mutta minäkin sain nikkestä alusta asti hyviä viboja ja luotan häneen yllättävän paljon jo nyt. En luota edes viljaan ja Joannan, jotka olen tuntenut ala-asteelta asti. Mutta paha sanoa kun kyllä Nikkekin voi olla vielä jokin kirvesmurhaaja.

"Söpöö" sanon hiljaa ja katsomme hiljaisuudessa auringon laskua. Ulkona kuuluu vain kevät tuuli, joka heiluttaa puiden oksia.

"Löysin tän paikan kun olin 10." Nikke sanoo. Hänen silmänsä ovat kuin lasittuneet paikoilleen ja ne kiiltävät niin kuin hän kohta itkisi.

"Okei haluuks puhuu mulle?" Kysyn varovaisesti.

Tuo kääntää kasvonsa suuntaani ja avaa suunsa "löysin tän sillo, kun mun elämä oli pelkkää alamäkee... Silloin... Kun mun vanhemmat eros..."

Nikkestä löyty uus puoli.
Ja juuh rakastan sitä ku pojat on semmosii herkkii mut ei liian. :)
Ja tää Nikken vanhemmat eros juttu liittyyyyy vahvasti tarinan kulkuun ;))))

Tää oli kans aika lyhkänen