Ne Menneet Päivät

"näin ainakin Antton sano"

Torstai

Isäni pakotti minut tänään kouluun. Olisin halunnut olla vielä tämän päivä kotona. Noh kaikkea ei voi aina saada.

Kävelen koulun pihalle ja tunnen katseet selässäni. En kuitenkaan halua välittää siitä. Odotan pihalla että muut kaveriporukastamme saapuu paikalle. Joanna ja vilja saapuvat pihalle mutta ohittavat minut. He menevät Juliuksen luokse. Onneksi olen varma että Taru pelastaa tämänkin päivän.

Saavun luokkaan, jossa taas katseet kääntyvät minua kohti. Sen jälkeen alkaa kauhea supina. En ymmärrä.

Istun paikalleni ja keskityn oppituntiin. Vähän väliä Joanna vilkuilee minua vittuuntuneesti.

Tunnin loputtua lähden ulos niin nopeasti kuin ehdin ja etsin Tarun käsiini.

"Mitä on tapahtunu sillä välin ku oon ollu kipee? Kaikki ei oo kohdillaan." Kysyn tarulta huolestuneena.

"No siis en oo 100% varma mut voidaan kyl kysyy joltakin." Tuo vastaa.

Etsimme yhden rinnakkais luokkalaisen, joka on tunnetusti se juoru täti.

"No siis kuulemma se johtuu siitä et torjuit Juliuksen ja kuulemma solvasit sitä oikeen kunnolla."

"Mitä vittua?!!" Huudahdan. "En sanonu mitään pahaa siitä."

"Näin ainakin Antton sano." Tyttö kohauttaa olikaan ja lähtee pois luotamme.

"Ei vittu mä vielä tapan ne molemmat." Kiroan.

"Kuules Sini, nyt me tehdään näin että koulun jälkeen mennään yhdessä puistoon ja kutsutaan Nikke." Taru rauhoittelee.

"Kutsutaanks myös Kasper?" Tiedustelen.

"No ehkä se ois ihan jees."

Koulupäivän päätyttyä menemme tarun kanssa bussilla kotiini. Jätämme tavarat huoneeseeni, jonka jälkeen laitamme jätkille viestit.

Kävelemme puistoon hiljaisuuden vallitessa. Emme sano sanaakaan. Olen vieläkin niin järkyttynyt, että en meinaa saada sanoja ulos suustani.

Istumme keinuille, joille kutsuimme pojat tulemaan. En tiedä voinko katsoa Nikkeä silmiin, sillä hän näkisi heti tuskani. Olen liian läpinäkyvä... ainakin hänelle.

"Sini, noi tuli nyt." Taru sanoo.

Nostan pääni ja etsin katseellani tuttuja kasvoja. Sitten näen Niken. Silmämme kohtaavat. Nousen ylös jotta voin kävellä tuota vastaan. Askeleeni tiheentyy ja mitä lähemmäksi pääsen sitä vaikeampi on pidätellä kyyneleitä. Yhtäkkiä pysähdyn ja katson vain... Kyynel tipahtaa poskelleni. Sen nähdessään Nikke kiiruhtaa luokseni ja kun tunnen kädet ympärilläni niin purskahdan viimein hillittömään itkuun.

"Shhhh... Ei mitään hätää. Kaikki on hyvin."poika yrittää rauhoitella, jonka seurauksena itken vielä kovemmin. Tuntuu kuin minulla ei olisi syytä itkeä, mutta samalla kaikki maailman syyt.

"Mä haluun kertoo kaikille." Sanon hiljaa kyynelten lomasta.

"Mitä sä muru haluut kertoa?"

"Meistä, haluun et jokainen tietää." Sanon vähän itsevarmemmin. "Ja tää alkaa mun vanhemmista."

Kävelemme koko porukan kanssa kotiini. Kokeilen oven kahvaa eikä se ole lukossa. Se ei koskaan ole. Astelen sisään ja näen eteisessä isän, Santun, Viivin, Vian ja Jannin kengät. Kaikki ovat kotona. Isäni tulee vastaan eteisessä.

"Moi Sini ja Taru, keitäs nää on?" Isä kysyy lempeästi. Hän on aina tukenut minua ja ollut kuin oma terapeuttini eron jälkeen.

" tää on Kasper Tarun poikaystävä ja tää on Nikke... Mun poikaystävä." Esittelen jätkät ja isäni naamalle leviää leveä hymy.

"Janni! Sinillä on viimein poikaystävä!" Isäni huutaa. Sitten kuuluu kolinaa rappusissa. Pian eteiseen ilmestyy Janni, Via ja Viivi.

"Severi eikö me sovittu että sä et nolaa sitä ku se tuo pojan näytille?" Janni kyseen alaistaa.

"Eiks sun äiti pitäny lukita se komeroon ku Sini tuo jonkun näytille." Via lisää.

"Ootteks vas ihan hiljaa? Me tästä mennään MUN huoneeseen eikä KUKAAN tuu häiritsemään." Painotan erityisesti sanaa "mun".

Huoneessa I ei ole oikeastaan mikään muuttunut sen jälkeen kun Nikke viimeksi siellä kävi. Mutta taru ei ole käynyt meillä ikuisuuksiin ja kasper ei koskaan.

"Onks tää Niken kirjoittama kirje?" Taru hihkuu. Perse. Olin unohtanut että olin laittanut Niken kirjeen seinälle että voin lukea sitä koska vain.

"Mäki haluun nähä!" Kasper innostuu ja menee selvittämään mitä kirjeissä lukee.

"Ooks oikeesti laittanu sen kirjeen sun seinälle?"

"Joo ku mul ei oo vielä niitä kuvia ku ne on vielä postissa." Vastaan. "Missä mun kirjoittamat kirjeet sit on ?

"Ööhh.."

"Älä vaa sano et ne on roskiksessa matkalla kaatopaikalle." Varoitan nikkeä koska kohta saattaa paska osua tuulettimen.

"No ei nyt sentään... Ne on mun tyynyn alla" Nikke vastaa nolona, joka on mielestäni vain söpöä.

"Söpöö" Kasper ilkkuu ja taru läpsäisee tuota takaraivoon.

"Ois ihanaa jos säkin tekisit noin" taru huomauttaa.

"Ois kiva jos ite kirjoittaisit mulle kirjeitä." Kasper iskee takaisin.

"Ajattelin et voitais Sinin kanssa miettiä et mitä tehdään tän sotkun kanssa." Bestikseni ehdottaa.

"Sä voisit puhuu juliuksel." Nikke ehdottaa.

"Joo se rinmakkais luokan smuidu sano et Antton oli levitelly tätä nii ehkä jos juttelisin sille."

"Musta kuulostaa hyvältä" taru komppaa.

Nyt kun asia on selvitetty niin kietoudun Nikke syleilyyn ja juttelemme kaikesta mahdollisesta.

_______________
________

Mul tuli kirjoittamiseen stoppi ku aloin miettiä mitä mä ite tekisin Sinin tilanteessa ja sit siinä menikin noin kuukausi.

Mut juu ens luvussa nähdään että minkälainen Julius oikeasti on...
Saa heittää arvauksia<3