Ongelmia Paratiisissa || Blind Channel

38. Naiset on pelottavia

Heräsin Joelin vierestä. Tosin tällä kertaa vaatteet päällä. Olimme pitkän illan jälkeen tulleet hänen luokseen, olin jäänyt yöksi. Puhuimme illalla pitkään ja hartaasti, välimme olivat aika lailla selvät. Sovimme etenevämme hitaasti, sovimme ettei asioilla olisi kiirettä. Päätimme toistaiseksi pitää tämän omana tietonamme. Pitää meidät omana tietonamme. Emme tahtoneet muiden tietävän. Joonaksen ja erityisesti Aleksin reaktiot pelottivat minua. Siksi päätimme, että oli parempi pitäää juttu salassa ainakin jonkin aikaa. Se tulisi olemaan vaikeaa. Hyvin vaikeaa.

“Haluuks sä kahvii?” Joel kysyi huomatessaan minun heränneen.

“Vaikka.” Vastasin haukotellen.

“Mites nukuit?” Kysyin pian, noustessani istumaan sängyn reunalle.

“Hyvin. Paremmin kun pitkiin aikoihin.” Hän kertoi, kasvoillaan pieni hymy. Se ei ollut ilkikurinen virne, vaan oikea hymy.

“No hyvä sit.” Hymähdin pienesti, kun Joel lähti keittiöön keittämään kahvia. Ylläni minulla oli Joelin suuri T-paita, sillä omissa päivävaatteissa nukkuminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Nousin sängyltä ja kävelin huoneen toisella puolella olleen kokovartalopeilin eteen. Katsoin jälkien täyttämiä käsivarsiani tuon peilipinnan kautta. Pieni huokaus livahti huulteni välistä.

“Haluuks sä muuten- Onks kaikki hyvin?” Joel ilmestyi makuuhuoneen ovelle.

“J-joo. Tietty. Mitä sä aioit kysyä?”

“Lähinnä sitä et haluutko sun kahviin maitoa.” Hän jatkoi hieman arpovaan äänensävyyn.

“Ootko varmasti kunnossa?” Mies lisäsi pian.

“Joo joo. Kunhan vaan mietiskelin.” Jatkoin vakuuttelua.

“Mitäs mietit?” Hän uteli.

“Ihan turhia juttuja. Ei niitä kannata pohtia sen enempää.” Selittelin.

“Jos sä niin sanot.” Hän hymähti ja käveli luokseni peilin eteen, kietoakseen kätensä ympärille ja katsoakseen meitä peilistä.

“Oot kaunis.” Hän sanoi, saaden pienen punan kohoamaan kasvoilleni.

“Herra Hokka yrittää nyt pysyä housuissaan. Etkä säkään kovin pahan näkönen oo.” Totesin kiusoitellen. Näin peilin kautta, kun hän pyöräytti silmiään dramaattisesti. Se sai minut naurahtamaan.

“Kahvi jäähtyy.” Hän huomautti, mutta ei tehnyt elettäkään liikkuakseen.

“No pitäiskö sit mennä?”

“Jos mä en haluu?”

“No vittu minä haluun. Tarviin mun kofeiinit.” Ilmoitin ja irrottauduin tämän otteesta, lähteäkseni kohti keittiötä, saaden Joelin naurahtamaan.

“Naiset on pelottavia.” Hän totesi.

“Jep. Sun kannattaa pelätä.” Huutelin jo keittiöstä, kun olin sinne asti päässyt. Pian huvittuneesti päätään pudistellut Joel ilmestyi keittiöön.

Oli omituista istua tämän keittiössä kahvikuppien äärellä ilman, että kävimme jatkuvaa kinaa keskenämme. Olimme viimein haudanneet sotakirveet, nyt kykenimme rinnakkaiseloon. En voi väittää, että olisin unohtanut Joelin teot. En tietenkään. Siksi olin alkuun vielä hieman varautunut. Mutta hänessä oli jotain, mitä en voinut vastustaa. Se jokin veti minua luokseen aina uudestaan ja uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Miksi minun olisi pitänyt estellä sitä? Helpompaa oli vain antaa asioiden tapahtua. Elämä oli kuin vuoristorataa, juuri nyt tahdoin vain nauttia kyydistä.

“Mä voin heittää sut kotiin, jos tarviit kyydin.” Joel sanoi kahviaan siemaillen.

“Et sä ehkä ookaan ihan niin kauhee, kun mitä annat olettaa.” Sanoin kiusoitellen.

“En ois saanu kohdella sua niin. Mä en-” Hän oli kertomassa, kunnes ovikellon ääni keskeytti. Joel asteli ovelle, minä perässään. Hän katsoi ovisilmästä, ja viittoi sitten minulle merkiksi jotain. Tajusin mitä hän ajoi takaa, joten kipitin kiireesti tämän makuuhuoneeseen, sulkien oven perässä. Pian eteisestä kuului tutun miehen ääni, Joonaksen ääni.

Istuskelin Joelin sängyllä, olohuoneesta kuului miesten puheensorinaa. Ymmärsin kyllä, että minun ilmestymiseni makuuhuoneesta Joelin paita päällä, ei antaisi kovin hyvää vaikutelmaa. Siispä päätin odottaa kiltisti, kunnes Joonas lähtisi. Oli kaikille parempi, ettei hän tietäisi meistä. Mutta vielä Joonasta enemmän pelkäsin Aleksin reaktiota. Jos asiat sujuisivat hyvin, he saisivat väistämättä tietää joskus. Ja olisi varmasti parempi, että kertoisimme itse. He eivät välttämättä arvostaisi, jos jäisimme rysän päältä kiinni. En voinut vielä tietää, mihin suuntaan juttumme lähtisi kehittymään, mutta olin toiveikas. Mies oikeasti vaikutti erilaiselta.

“Joonas lähti, voit tulla pois piilosta.” Huvittunut Joel kurkkasi huoneen ovesta sisään.

“Mikä ihme siinä nyt oikeen kesti?”

“Se kysy mua bisselle.” Hän vastasi naurahtaen pienesti.

“Yllätys.”

“Sähän lupasit heittää mut kotiin?” Varmistin vielä.

“Joo. Niin mä taisin luvata.”

“Voitasko käydä kaupan kautta?” Kysyin pian.

“Tietty. Mikä kauppa sulla oli mielessä?”

“En mä tiedä, ihan vaan vaikka prismaan.”

“Selvä homma.”

Viihdyin hänen seurassaan. Hän ei enää peitellyt asioitaan, vaaan oli kuin avoin kirja. Se oli ilmeisesti luottamuksen osoitus. Kieltämättä kyllä arvostin sitä. Onnekseni hän ymmärsi minua paremmin, kuin olin osannut odottaa. Hän ymmärsi, että edellisen suhteen jälkeen tahdoin antaa asioille aikaa. Enää ei ollut kiirettä, vaan hän antoi minulle kaiken ajan, jonka tarvitsin. Ajatus salasuhteesta tosin hermostutti minua hieman. Hän oli tunnettu laulaja tunnetusta bändistä, heillä oli paljon faneja. Hänet tunnistettiin kaduilla, häntä kuvattiin salaa ja pyydettiin yhteiskuvia. Miten kauan tämä pieni salaisuutemme voisi pysyä salassa?