Ongelmia Paratiisissa || Blind Channel

Loppuhöpinät ja infoa jatkosta

Huhhuh... Nyt tääkin on jo ohi. Miten aika meneekin näin nopeesti? Aina ihan yhtä haikea fiilis tätä viimeistä tekstiä kirjoittaessa. Kai mä vaan ehdin kiintyä Juliaankin niin paljon tässä yllättävän lyhyessä ajassa. Jotenkin tuntuu aina niin tyhjältä, kun tarina tulee päätökseen. Mutta niinhän se vaan on, että kaikki loppuu aikanaan.

Ihan älyttömän iso kiitos kaikille, jotka tänne asti pääsi. Musta tuntuu et sanon tän joka ikinen kerta, mutta menkööt nyt vielä tämänkin kerran. Oon edelleen vaan niin hämilläni, että näin moni oikeesti käyttää aikaansa mun kirjoitusten lukemiseen. Se on jotain, mitä ei sais pitää itsestäänselvyytenä. Ja totta puhuen voin kyllä sanoa, ettei se oo ollu mulle ikinä mikään itsestäänselvyys. Alotin wattpadiin julkaisemisen sillä asenteella, ettei kukaan tuu lukemaan näitä. Oi, miten väärässä olinkaan.

Taas kerran sain yllättyä positiivisesti siitä, miten hyvän vastaanoton tääkin kirja sai. Wau. Ootte uskomattomia. Ensinnäkin se, että koko viidenkymmenen luvun pituisen kirjan aikana, yhtäkään vihakommenttia en oo lukenut. Päinvastoin. Niin ihanaa palautetta ootte antaneet, että kyllä on tuntunut vaivan arvoiselta. Ehkä wattpadin puolella vaan on fiksumpaa porukkaa, kuin tiktokin kommenteissa? On meinaan siinäkin kirotussa sovelluksessa tullu sellasta settiä vastaan, ettei mitään järkeä. Ja näin on ajauduttu puhumaan tiktokista, loistavaa.

Tän kirjan kirjoittaminen oli aika monipuolinen prosessi. Osa luvuista on kirjotettu sillon, kun oon ollut ihan pohjalla ja hukassa. Osa taas sillon, kun tunnelin päässä alko taas näkyä valoa. Hassua, eikö? Kirjottaminen oli pakokeino, johon saattoi turvautua kun tarvitsi taukoa. Toisaalta taas oli sellasiakin jaksoja, kun kirjottamisesta ei tullut yhtään mitään, ja jopa turhautti. Siitä päästäänkin seuraavaan kysymykseen: mitä mieltä itse oon tästä tarinasta?

Suoraan sanottuna oon hieman pettynyt. En oikeen osaa edes sanoa, mistä se johtuu. Jotenkin ehkä se, ettei tapahtumat edenneetkään ihan niin, kuin olin suunnitellut. Saatoin kirjoittaessa yhtäkkiä havahtua siihen, että nyt on taas näin monta lukua mennyt, eikä mitään oo tapahtunut. Ja mä todella toivon, ettei se särähtänyt kenenkään silmään tätä lukiessa. Mutta kaikesta tästä huolimatta voin rehellisesti sanoa, etten kadu tän kirjoittamista pätkääkään. Ristiriitaista, tiedän. Vaikka lopputulos ei mua itseäni ehkä niin miellytä, niin itse kirjoitusprosessista nautin ihan tosi paljon.

Sitten vähän asiaa jatkoon liittyen. Nyt kun tää on julkaistu loppuun, ja kesälomaa on vielä jäljellä, aion pitää pientä lomaa myös tarinoiden kirjoittamisesta. Eli nyt loppukesän aikana multa tuskin ilmestyy uutta, kokonaista tarinaa. Seuraavaa kirjaa lähden kirjoittamaan vasta joskus sitten, kun koulutkin alkaa. Sillon sitä nimittäin tarvitaan kaikkein eniten. Mutta koska oon niin malttamaton, etten osaa pysyä poissa niin "kauaa", oon julkaissut mun profiiliin myös suomenkielisen oneshot-kirjan. Ottakaa siis se haltuun, jos kiinnostaa. Sinne onkin tulossa pieni yllätys niille, jotka on lukeneet mun kirjan Pimeys Jatkuu.

Entäs sitten seuraava tarina? Mulla on tällä hetkellä ihan valtava määrä ideoita. Ja toki otan niitä edelleen vastaan, jos haluutte jakaa omianne! Oon nyt päättänyt, että Julian tarina ei jatku. Tästä ei siis oo luvassa jatko-osaa, mutta... Oisko kukaan kiinnostunut lukemaan tarinaa Joelin ja Julian lapsen näkökulmasta?

Kai mä oon nyt sit sanottavani sanonut. Kiitos kaikille, jotka oli matkassa mukana. Ilman teitä tääkään homma ei ois yhtään näin mukavaa. Toivottavasti tavataan vielä muiden tarinoiden parissa.

Kiitos ja kumarrus <3