Ongelmia Paratiisissa || Blind Channel

41. Helvetin hattarapää

Heräsin omituiseen meteliin jossain päin asuntoani. Huomasin ylläni Joelin ihanan lämpimän hupparin, pieni hymy kohosi kasvoilleni pelkästä ajatuksesta. Viime yö oli mukava, jos Joonaksen raahaamista ei laskettu. Onneksi en ollut juonut paljoa. Oloni oli lähes normaali, mutta kyllä eilisen valvomisen ja juomisen tunsi silti. Nousin sängystä ja suuntasin ulos makuuhuoneesta, jonka ovi oli suljettu. Vasta pian tajusin, että olin herännyt yksin, kun nukahtaessa taas minulla oli seuraa.

"Hyi helvetti! Mikä ihme täällä haisee?" Kysyin välittömästi ovesta käveltyäni. Taustalta kuului se sama ääni, jonka kuulin herätessäni. Se osoittautui vessassa oksentaneeksi Joonakseksi.

"Ei kannata tulla tänne, jos haluut säilyttää hajuaistis." Kuului Joelin ääni olohuoneesta. Päätin uhmata suositusta.

"Porko oksens sohvalle." Joel ilmoitti, olin itsekin oksentaa sen kamalan hajun vuoksi. Pitkä blondi avasi parvekkeen oven, jotta saisimme lisää ilmaa taloon.

"Mä tapan sen." Mutisin nähdessäni sohvan.

"Yritin putsata sitä sen verran kun pystyin, mut kyl siihen varmaan jotain hajunpoistoainetta tarvii." Hän selitti.

"Kiitti. Kiva et yritit."

"Tietty. Mut seuraava kysymys. Oisko sulla särkylääkkeitä?" Tuon kuultuani naurahdin pienesti.

"Mitä? Oon tosissani." Hän mökötti.

"Keittiöön mentäessä eka yläkaappi." Kerroin, mies lähti kiireesti kohti keittiötä. Sillä välin päätin itse käydä tarkistamassa toisen miehen tilan. Huomasin yökkimisen loppuneen, enää ei kuulunut epämääräistä meteliä vessasta. Heti ovelle päästyäni näin lattialla makaavan Joonaksen.

"Älkää antako mun juoda enää ikinä." Hän valitti, en voinut pidätellä pientä naurahdusta. Alaspäin katsoessani huomasin pari pientä ruhjetta jalassani.

"Katos vaan. Sain mä sit vissiin jotain muistoja eilisestä." Totesin naurahtaen.

"Mistä noi tuli?" Mies kysyi, yhä maatessaan lattialla.

"Joku hutera hattarapää kaatu ja kaato mut siinä samassa."

"Sori. Mun moka." Hän mutisi.

"Joko luulet et särkylääke pysyis alhaalla?"

"Joo. Oot paras." Hän kiitteli.

"Voi kuule, herra on hyvä ja nousee hakemaan itse omat lääkkeensä." Sanoin kiusoitellen ja lähdin keittiöön Joelin seuraksi.

Keitin kahvia, jotta saisimme päivän käyntiin hyvin. Joel arvosti elettä, Joonas oli liian tuskissaan tehdäkseen niin. Kieltämättä tämän kärsimys huvitti. Illalla kun hänellä oli ollut aivan eri meno, tietysti. Nyt istuimme kaikki aamupalapöydässä, hattarapää yritti saada jotain alas, mutta se tuotti tälle vaivaa. Kuten sanoin, onneksi en ollut juonut niin paljoa, kuin yleensä. Hirvitti edes ajatella, että olisin itse ollut darraisen kitaristin roolissa. Sitä paitsi, kuka olisi raahannut kaksi huojuvaa ruhoa kotiin? Yhdessäkin oli aivan tarpeeksi. Enemmän, kuin tarpeeksi. Yhtäkkiä huomasin Joonaksen tuijottavan minua oudosti, sitten hän käänsi katseensa Joeliin.

"Eikös toi oo Joelin huppari?" Hän kysyi silmiään siristellen. Raavin niskaani kiusaantuneena.

"Ehkä." Sain suustani.

"Mitä siitä?" Joel kysyi, kuin asialla ei olisi ollut mitään väliä.

"Siis mitä te- Ette oo tosissanne." Tuo mutisi, kääntäen lähes vihaisen katseen Joeliin päin.

"Mitä? Mäkö en saa olla haluamani ihmisen kanssa?" Miehistä vanhempi ihmetteli.

"Kyllä sun halut tiedetään, Joel." Tuo tuhahti.

"Mikä ihme sua vaivaa? Julia on meidän kaikkien ystävä, ja vielä Aleksin serkku."

"Joonas lopeta." Sanoin huokaisten.

"Tuu käymään vähän sivummalla." Käskin kitaristia, noustessani pöydän äärestä. Mies teki työtä käskettyä, Joel katsoi kummastellen peräämme. Koska olohuone haisi, päädyimme menemään makuuhuoneeseen. Suljin oven perässäni.

"Julia mitä ihmettä sä teet?" Hän kysyi heti, kun ovi oli kiinni.

"Joonas kuuntele. Mä-"

"Mähän sanoin, ettei Joelilta kannata toivoa liikoja." Hän tuhahti.

"Niin sanoit. Ja mä ymmärrän kyllä, et sä yrität suojella mua." Aloitin.

"Mut mä pärjään. Mua ei tarvii suojella, mä... Mä tykkään Joelista. Siis oikeesti. Mä oon onnellinen sen kanssa. Ethän sä haluu mun tai Joelin elävän lopun ikää onnettomana?"

"Mitä teille oikeen tapahtu? Mä luulin et vihasitte toisianne." Joonas ihmetteli.

"Niin mäkin luulin. Mut tunteet on hassu juttu, eikä niitä aina voi ohjailla miten haluaa." Sen sanottuani tuo huokaisi syvään ja hiljeni hetkeksi.

"Kunhan sä oot onnellinen." Hän sanoi.

"Sä oot itsepäinen nainen, mut ehkä se ei oo huono juttu. Oon iloinen teidän puolesta, niin kauan kun ootte ite onnellisia." Mies sanoi viimein, vetäen minut lämpimään halaukseen.

"Hyi sä haiset ihan oksennukselle!"

"Siitäs sait." Hattarapää hymähti, irrottaessaan viimein. Palasimme keittiöön, jossa Joel yhä odotti. Hän katsoi meitä, ehkä jopa hieman pelokas ilme kasvoillaan.

"Sanon tän vaan kerran." Joonas aloitti, Joel kuunteli tarkasti.

"Jos sä särjet Julian sydämen, mä murran sun niskan." Tuo kertoi. Sitten hattarapää käveli pöydän ääressä istuvan blondin luokse ja pörrötti tämän hiuksia. Joel näytti helpottuneelta.

"Onnee teille. Tosta tytöstä kannattaa pitää kiinni."

"Tyttö kiittää." Ilmoitin, lähtiessäni suihkuun.

Joonas oli jo lähtenyt omille teilleen, Joel oli vielä luonani. Itse puolestani olin matkalla kaupasta kotiin, ostettuani hajunpoistoainetta sohvaani varten. Helvetin hattarapää. Olin kuitenkin helpottunut, ettei hän tyrmännyt ideaa minusta ja Joelista. Ymmärrän kyllä, miksi mies oli hieman varuillaan ystävänsä vuoksi. Olihan hänen maineensa suhteissa saanut hieman kolhua. Olin iloinen, että Joel oli viimein alkanut avautua minulle. Kaikki ne kysymykset, joita päähäni oli kerääntynyt alkuajoista asti. Niihin alkoi viimein löytyä vastauksia. Pääsin viimein ovelleni ja astelin eteiseen. Joel oli ystävällisesti jopa tiskannut aamulla käyttämämme astiat. Hän saattaisi olla jopa ihan kehityskelpoinen yksilö.

"Ai niin joo, melkeen unohdin." Muistin jotain, kun Joel oli lähdössä kotiin.

"Mitäs sä nyt unohdit?" Kuului eteisestä, kun kaivoin keittiön kaappia. Palasin tämän luokse, heilutellen avainta kädessäni. Se oli asunnon vara-avain.

"Tää vois helpottaa muiden selän takana hiippailemista."