Ongelmia Paratiisissa || Blind Channel

24. Lattialle lentänyt paita

Oli kuuma, pieni baari oli aivan täyteen ängetty. Siihen nähden, että olimme olleet siellä vasta puolisen tuntia, olin juonut hieman liikaa. Kaikki olivat hyvillä mielin, juttelivat ja nauroivat kovaan ääneen. Kaikki, paitsi eräs, pitkähiuksinen blondi. Joel istui toisella puolen pöytää, silloin tällöin lasistaan hörpäten. Hän ei puhunut, ei nauranut. Se oli outoa, sillä yleensä hän oli aina juhlatuulella. Tai ainakin niin olin muiden puheiden perusteella käsittänyt. Nyt hän vain istui siinä apaattisen näköisenä. Asia, joka kuitenkin kiinnitti huomioni, oli tämän katse. Välillä havahduin tuijotuksen tunteeseen, päätäni kääntäessä huomasin tämän katseen itsessäni. Hän ei edes yrittänyt peitellä sitä.

"Siit kiertueest tulee ihan vitun siisti!" Joonas intoili kovaan ääneen, vetäen minut takaisin todellisuuteen.

"No todellakin! Miettikää nyt, et päästään oikeesti Amerikkaan!" Niko yhtyi kitaristin iloitteluun.

"Sitä pitää kyl juhlia jotenk- Shotteja! Mä tarjoon!" Hattarapää keksi pian.

"Joonas ei. Ois ihan kiva päästä huomenna ylöskin." Aleksi naurahti.

"Sä oot aina niin kauheen tylsä! Onneks serkkus osaa juhlia."

"Älkää nyt mua tähän sotkeko." Sanoin, nostaen käteni ylös osoittaakseni puolueettomuuteni, saaden muut nauramaan. Ensimmäisen kerran koko illan aikana saatoin huomata, miten Joelin kasvoille nousi pieni hymy. Ei se ärsyttävä virne, vaan oikea hymy. Oliko väärin ajatella, että tämä oli oikeasti melko hyvännäköinen? Tässä kohtaa ajatuksiani ohjasi enemmän alkoholi, kuin minä itse. Ainakin niin toivoin ja luulin.

Ei mennyt kauaa, kun Joonas juoksi innoissaan kohti baaritiskiä, raahaten Ollin mukaansa. Me muut jäimme pöytään odottamaan kaksikon paluuta. Joel näytti jo hieman pirteämmältä, jopa jollain tapaa iloiselta. Hän ei katsonut lävitseni, kuin minua ei olisi edes ollut. Ei hän minulle suoraan jutellut, mutta nauroi joillekin jutuilleni. Se oli uutta. Ehkä hän alkoi jo lämmetä? Tai sitten alkoholi teki hänestä rennomman ja iloisemman. Se oli yksi mysteereistä, joihin tuskin tulisin ikinä saamaan vastausta. Pian ajatukseni saivat kuitenkin tehdä tilaa pöytään läväytetylle shottilautaselle.

"Olkaa hyvät." Joonas ilmoitti ja nappasi yhden pienen lasin. Pyöräytin tälle silmiäni ja tartuin lasiin, sillä muutkin tekivät niin.

"Cheers motherfuckers." Niko hihkaisi, nostaessaan oman shottilasinsa, ja kaataessaan tuon kamalan hajuisen litkun suuhunsa. Siispä me muut teimme samoin.

"Hyi helvetti!" Joel tuhahti pian, pienesti naurahtaen.

"Joonas mitä ihmettä toi on?" Kysyin, kun olin kumonnut omani. En ollut eläissäni maistanut mitään niin kamalaa.

"Ei mitään hajuu, mut viel ois muutama jäljellä." Hän naurahti, toipuessaan vielä itsekin.

"Juo kuule keskenäs. Hyi että! Miksei tää maku lähe?" Kauhistelin, tarttuen pian vieressäni istuneen Nikon tuoppiin. Mikä tahansa oli parempaa, kuin se äskeinen.

"Ole hyvä vaan sitte." Niko naurahti, kun olin lähes tyhjentänyt tämän tuopin jäljellä olleen sisällön. Kaikki repesivät nauruun, jopa Joel.

"Mitähän Amandalle kuuluu?" Pohdin ääneen, puhuen enemmän itselleni kuin muille.

"Kuka Amanda?" Niko kysyi uteliaana.

"Mun sisko. Se on täällä keskiviikkoon asti. Oisin halunnu jäädä sen kanssa kotiin, mut joku raahas mut baariin." Sanoin painottaen sanaa "joku", ja kääntäen katseeni Joonakseen.

"Hei! Se sun siskokin sano et pärjää ihan hyvin, ja suunnilleen vaati sua lähtemään." Kitaristi selitti, pyöräytin silmiäni leikkisästi.

"No oli miten oli, mä käyn ulkona soittamassa sille." Ilmoitin lähtiessäni hieman huojuvin askelin kohti ulko-ovea. Kävelin rakennuksen nurkalle, jotta baarista poistuvat humalaiset eivät häiritsisi. Kyseessä oli sama nurkka, jonka takaa viimeksi yllätin Joelin riitelemässä entisen tyttöystävänsä kanssa.

J: Heiiii miten menee?

A: Hyvin, mitenkäs muutenkaan. Sullakin on äänestä päätellen tainnu olla ihan hauskaa.

J: Ihan jees, mut en mä täällä varmaan kovin kauaa enää oo. Pitää vaan saada Aleksi lähtemään.

A: Sen nyt ei luulis olevan ongelma.

J: Eipä varmaan. Mut mäpä meen takas ja käsken sen kerätä tavaransa.

Suljin puhelun ja laitoin kännykän taskuuni. Olin lähdössä takaisin sisälle, kunnes kulman takaa ilmestyi tuttu mies. Tuo kahta, ellei jopa kolmea, päätä pidempi blondi nojasi seinään, katse naulittuna minuun. Olin hieman hämilläni. Miksi hän nyt tänne tuli?

"Mitä sä nyt täällä?" Kysyin tavallista ystävällisemmällä äänellä. Ehkä alkoholi oli tehnyt taikansa, en jaksanut riidellä.

"Tulinpahan vaan kattoo mikä sulla kestää." Hän totesi olkiaan kohauttaen.

"Selvä sit. Olin just tulossa takas."

"Ja olihan mulla toinenkin syy." Hän sanoi pian, hieman omituisella äänellä.

"Mikäs?" En saanut vastausta, ainakaan sanallista sellaista. Tämän huulet omillani taisivat kuitenkin riittää vastaukseksi. Olin yllättynyt, mutta en työntänyt häntä pois. En tiennyt, mitä olin tekemässä. Tämä oli väärin kaikin mahdollisin tavoin, mutta en kyennyt lopettamaan. En tahtonut lopettaa. Halusin sitä. Halusin häntä.

"Tuu mun luo." Hän ehdotti hetken kuluttua, vetäytyessään suudelmasta. Kaiken järjen mukaan minun olisi kuulunut kieltäytyä, niinhän minä olisin luultavasti selvinpäin tehnytkin. Mutta jostain kumman syystä päätin olla kuuntelematta takaraivossani huutanutta järjen ääntä. Päädyin vain nyökkäämään.

Ovi aukesi, sitten pamahti uudestaan kiinni heti eteiseen päästyämme. Pian tunsin seinän selkääni vasten ja Joelin huulet omillani. Sitten ne siirtyivät hitaasti alaspäin, kunnes ylläni ollut kankaan kappale oli tiellä. Olisin voinut vielä perääntyä, olisin voinut lopettaa. Vaikka tiesin tekeväni väärin, päätin viedä loppuun sen, mihin olin ryhtynyt. En tiennyt, mikä minuun oikein oli mennyt. Ikään kuin olisin ollut jonkinlaisessa hurmoksessa, vahvassa sellaisessa. Kaikki tuntui niin euforiselta, niin epätodelliselta. Hänellä tosiaan oli melkoinen vaikutus minuun, pidin siitä tai en. Viimeinen muistikuvani illasta oli Joelin lattialle lentänyt paita. Siihen filmini lopulta katkesi.

A/n:
👀👀👀👀
Asiasta kukkaruukkuun, mitä mieltä oisitte suomeks kirjotetuista oneshoteista?