Ongelmia Paratiisissa || Blind Channel

42. Se ei oo oikee

Istuskelimme studiolla Nikon ja Joelin kanssa. Nikon silmiin se saattoi olla hieman outo yhdistelmä, emmehän aiemmin halunneet edes nähdä toisiamme. Tai niin ainakin väitimme. Siksi Niko olikin ollut hieman hämillään, kun olin suostunut seuraksi. Aleksin olisi tarkoitus tulla myöhemmin, mutta siihen olisi vielä aikaa. Bändin laulajat pohtivat kuumeisesti muutoksia jonkin laulun sanoihin. En kyennyt pitämään katsettani pois Joelista. Tämän kauniit kasvonpiirteet erottuivat hyvin, kun hän oli pistänyt hiuksensa nutturalle. Olin jälleen eksynyt omaan maailmaani, ihan kuin olisin ollut unessa. Pian kuitenkin oveen koputettiin, palasin todellisuuteen. Tai ainakin luulin niin. Ihmettelin, kun kumpikaan heistä ei reagoinut koputukseen.

"Etteks te meinaa avata?" Kysyin heiltä hämilläni, saaden kaksi vähintään yhtä hämmentynyttä katsetta.

"Avata mitä?" Niko kysyi.

"No ovea, hölmöt." Hymähdin, kuin se olisi ollut päivänselvää.

"En mä ainakaan mitään koputusta kuullu." Joel ihmetteli. Sitten kuulin sen uudestaan.

"Taas! Etteks te muka oikeesti kuule?" Hyvin hämmentynyt Niko nousi paikaltaan ja suuntasi ovelle avatakseen sen.

"Ei siellä oo ketään." Niko sanoi. Pian avonaisesta ovesta kuitenkin astui sisään tuttu hahmo. Hengittämäni happi tuntui katoavan kuin tuhka tuuleen.

"Etteks te muka nää sitä? Tossahan se seisoo ihan teidän edessä!" Selitin lähes paniikissa. Joel näytti siltä, kuin palaset olisivat loksahdelleet kohdilleen tämän päässä. Huomioni kuitenkin varasti uhkaavasti lähestyvä Elias.

"Julia rauhotu. Se on vaan hallusinaatio, muistatko? Se ei oo oikee. Elias on jossain kaukana, eikä tuu ikinä löytämään sua. Kaikki hyvin." Pitkä blondi selitti kävellessään luokseni. Pian tämä käveli "Eliaksen" läpi. Silloin tajusin, ettei se ollut totta. Siltikään kuva kamalasta miehestä ei lähtenyt.

"Se ei oo totta. Se ei oo oikee." Toistin miehen sanoja.

"Just niin." Joel vahvisti. Niko näytti hyvin hämmentyneeltä, kun viimein uskalsin kääntää katseeni pois kuvitteellisesta miehestä. Kun seuraavaksi käännyin katsomaan, hän ei edes ollut siinä enää.

"Mitä tää oikeen on?" Niko ihmetteli, kun Joel istui viereeni ja silitti selkääni hellästi.

"Mikä?" Kysyin, kun olin rauhoittunut tarpeeksi.

"No tää." Hän sanoi, osoittaen vuorotellen minua ja Joelia. Kumpikaan ei sanonut mitään

"Mistä lähtien?" Hän kysyi häkeltyneenä, kun oli ilmeisesti tulkinnut hiljaisuuden jonkinlaisena vastauksena.

"Mistä lähtien mitä?" Yritin vielä leikkiä tyhmää, mutta Niko vain naurahti.

"Älä yritä. Siis mä niin arvasin tän! Tai en ehkä ihan, mut ainakin melkeen. Miten ihmeessä te ootte tähän päätyneet?" Tuo intoili. Ehkä kaikki eivät sittenkään suhtautuisi asiaan kovin negatiivisesti. Näin Joelin kasvoilta helpotuksen.

"Joko muuten helpotti?" Joel kääntyi puoleeni ja kysyi, vastasin nyökkäyksellä.

"Tiiän et se on aika naurettavaa mut... Ennen kun se tapahtuu, on helppo tiedostaa ettei se oo totta. Mut sit kun se tapahtuu, se tuntuu aina yhtä pelottavalta." Selitin lähes nolona.

"Ei se oo naurettavaa, vaan ihan normaalia." Niko vakuutti, Joel nyökkäsi.

"Ihan turhaan sä tollasta pohdit. Et sä sille mitään voi." Joel lisäsi.

"Niin kai sit." Totesin hieman epävarmasti olkiani kohauttaen.

"Usko pois. Ei muut sitä ajattele samalla tavalla kun sä."

He palasivat jälleen töiden pariin, välillä kysellen minulta mielipiteitä sanoituksiin. He olivat kyllä harvinaisen ahkeria. Pian myös Aleksi oli ilmestynyt paikalle, ja aloittanut välittömästi ahkeroinnin. Välillä mietin, mitä edes tein siellä. He olivat niin uppoutuneita työntekoon, että olin lähinnä omissa oloissani. Ehkä he vain halusivat raahata minut ulos luolastani aina silloin tällöin. Sosiaalinen elämäni kun ei ollut kovin erikoinen. Jos en hengaillut heidän kanssaan, vietin aikani yksin kotona. Ei minulla ollut enää muita ystäviä, kuin heidät. Amandan kanssa olimme jutelleet puhelimessa melko paljon, mutta tämän asuessa Tampereella, emme nähneet kovin usein.

Oli hassua, että paikalla oli kuudesta vain kolme. Yleensä he olivat kaikki paikalla, mutta olihan se ihan ymmärrettävää, ettei sellainen nyt sentään ihan joka kerta ole mahdollista. Kolme miestä olivat pohtineet sanoituksia jo melko kauan. Pian he jo heittivätkin toisilleen ylävitoset ja näyttivät sanoja minulle. Ne olivat kieltämättä paremmat, kuin alkuperäiset. Rakastin heidän intoaan onnistuneen urakan jälkeen. He olivat kyllä suloisia. En voinut estää pientä hymyä kiipeämästä kasvoilleni. Jopa Joel, joka aina yritti esittää "kovista", hehkutti asiaa kovaan ääneen.

"Pitäskö lähtee meille viettää iltaa?" Niko ehdotti hetken kuluttua.

"No nyt kun saatiin tää hyvissä ajoin valmiiks, niin ei kai meillä oikeen muutakaan tekemistä oo." Aleksi totesi olkiaan kohauttaen.

"No se on sit sillä sovittu. Mä laitan muille viestiä, katotaan mikä meno."

Ja niin me sitten lähdimme kohti pitkähiuksisen brunen asuntoa. Minnakin olisi ilmeisesti kotona, joten saisin viimein naisseuraa. Ei sillä, ettenkö olisi viihtynyt bändin kanssa. Tietysti viihdyin. Välillä oli vain kivaa saada muutakin seuraa. Epäilysten välttämiseksi matkustin Aleksin kanssa, vaikka saavuinkin Joelin kanssa studiolle. Mutta mitä turhaan valittamaan. Tietysti pidin serkustani ja tämän seurasta. Matka sujuikin mukavasti jutellen. Hänen kanssaan saattoi keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Ei aikaakaan, kun saavuimmekin jo Nikon kerrostalon parkkipaikalle.