Uusien alkujen kesä

Luku 7 - Oliko ihan pakko?

Bussi köröttää hitaasti pitkin kuoppaista hiekkatietä, ja nytkähdämme Islan kanssa penkeillämme jokaisen montun kohdalla. Vasta linja-auton päästyä asvalttitielle kyyti alkaa tuntua mukavan tasaiselta. Vilkaisen ikkunasta taaksepäin, mutta tallia ei näy enää. Emme löytäneet Elieliä mistään Siirin tunnin jälkeen, joten lähdimme Islan kanssa kaksin kotiin. Tuskinpa se Elieliä haittaa, varmaan hän on karannut jonnekin Leonan kanssa.

"No, mitä se Otto sano?" kysyn saadessamme vihdoin istua kaksin. Isla on väläytellyt iloista hymyään tavallista vähemmän Oton puhelun jälkeen, mikä saa minut huolestuneeksi.

"Se on päässyt opiskelemaan. Tietojenkäsittelytiedettä" Isla sanoo vetäen suupielensä hymyyn. Hän on hetken hiljaa, ja sitten hänen leukansa alkaa väpättää.

"Mä olen tietysti hirveen ylpeä siitä ja ilonen sen puolesta, mutta... tuntuu pahalta, kun sen pitää muuttaa Helsinkiin."

"Onko se opiskelupaikka Helsingissä?

"Joo."

"Voi ei." Kiedon käteni hänen harteilleen ja puristan varovasti. "Mutta eihän se Helsinki niin kaukana oo, voittehan te hyvin nähdä ainakin viikonloppusin."

Isla huokaisee ja kohauttaa harteitaan. "Niin kai. Ei se tunnu kuitenkaan samalta, kun aina tähän asti ollaan nähty melkein joka päivä."

En osaa sanoa mitään lohduttavaa, joten olen hiljaa.

"Sitä paitsi miten se mua jaksaa sit enää katsella kun siellä on kaupunki täynnä söpöjä ja fiksuja opiskelijatyttöjä", Isla sanoo masentuneella äänellä.

"Nyt sä oot hölmö", minä sanon ja käännän katseeni hänen silmiinsä. "Ihan kun olisit täälläkään ainoo tyttö, ja silti se jaksaa sua katsella. Sustahan se tykkää, sä oot sen tyttöystävä, eikä kukaan muu. Kai sä luotat siihen?"

Isla hymyilee hieman nolona. "Oot oikeessa, ihan tyhmää multa ruveta heti inisemään kun toisen toiveet toteutuu. Ja totta kai mä luotan Ottoon."

"No niin sitten, kuuntele mua. Kaikki tulee menemään ihan hyvin, te näätte ehkä vähän harvemmin mutta ei se maailmaa kaada. Miljoonat ihmiset on toimivassa etäsuhteessa tälläkin hetkellä", yritän rohkaista. "Sitä paitsi kesälomaa on vielä vaikka kuinka jäljellä, koita ensin nauttia siitä ja murehdi Oton muuttoa sitten kun sen aika tulee."

"Totta. Niin mä aion tehdä." Isla sanoo nyökytellen. Sitten hän kietaisee kätensä ympärilleni ja rutistaa. "Kiitos."

"Eipä mitään", minä naurahdan. On kiva nähdä Isla taas vähän iloisempana. Hän kaivaa kännykän taskustaan.

"Pitääkin kysyä Otolta, mitä se aikoo huomenna tehä. Mä haluun viettää sen kanssa mahdollisimman paljon aikaa ennen kun se lähtee."

Töissä on päivä päivältä mukavampaa, kun alan oppia kahvilan käytännöt ja kassakoneen käytön, eivätkä erityisen mukavat työkaveritkaan varsinaisesti haittaa sopeutumistani. Tällä kertaa Isla on keittiön puolella ja Eliel auttaa minua salissa, niin kuin me kahvilan puolta kutsumme. Päivä on kiireinen, mutta onneksi Eliel on yhtä pätevä työntekijä kuin Islakin, joten asiakkaat eivät joudu odottamaan kauaa. Klaara häviää taas puolen päivän jälkeen leivottuaan päivän leivonnaiset ja tarkistettuaan, että kaikki on kunnossa. En ole ihan varma, kuinka aikaisin Klaara yleensä aloittaa työt, mutta ainakin hän on joka aamu leipomassa jo monta tuntia ennen kuin minä, Eliel tai Isla tulemme töihin. Eli aika aikaisin.

Otto, Jaakko ja Alvar ilmestyvät paikalle iltapäivällä tuttuun tapaansa. Otto ehtii ensimmäisenä tiskille ja kysyy ensi töikseen Islaa. Käyn huhuilemassa tyttöä keittiöstä, mistä hän tuleekin salin puolelle yhtä aurinkoisena kuin aina.