Uusien alkujen kesä

Luku 17 - Selityksiä

Seuraavana aamuna olen Islan kanssa taas kahvilalla työn touhussa. Laitamme leivonnaiset esille, pyyhin Islan aamun ensimmäiset kyyneleet hänen poskiltaan, käännämme ovella olevan kyltin niin, että siinä lukee auki, tarjoilemme Taimille kahvin ja aamulehden, ja jäämme odottamaan runsaampaa asiakasvirtaa. Olen juuri tulossa keittiöstä tuomaan lisää astioita kahvilan puolelle, kun kuulen tutun äänen.

"Moi Isla! Onko Matilda töissä?"

Jähmetyn paikoilleni oven taakse.

"Ai, Alvar! Mitä sä täällä teet näin aikasin?" Isla ihmettelee.

Alvar sivuuttaa Islan kysymyksen. "Onko Matilda tänään töissä?" hän toistaa. "Onko se kunnossa?"

"On. Kuinka niin?" kuulen Islan hiukan kummastuneen äänen.

"Huh", kuulen Alvarin huokaisevan. "Mä jo pelkäsin... äh, ei mitään."

"Mitä? Onko jotain tapahtunut?"

"No kun... mä tein tosi paskamaisesti Matildalle toissa päivänä, eikä se oo vastannut mun viesteihin sen jälkeen."

"Ei voi olla totta!" Isla puuskahtaa. "Te päätätte Oton kanssa olla molemmat taliaivoja samaan aikaan! Mitä sä teit?"

"Mä haluaisin kyllä selittää! Jos vaan saisin Matildan kiinni. Mun on pakko juosta nyt, että ehdin töihin, mutta voisitko sanoo sille, että vastais mulle? Mä en oikeesti halua sille mitään pahaa!"

Kuulen Islan tuhahtavan. "No niinhän te miehet sanotte. Kai mä voin sanoo sille, mutta suna en toivois liikoja. Sitä saa mitä tilaa."

He vaihtavat vielä muutaman sanan, mutta en saa niistä selvää, sillä juuri silloin kahvilaan astuu lisää asiakkaita ja oven yläpuolella oleva kello kilisee kovaäänisesti. Hetken päästä kuulen Islan kyselevän heiltä tilausta, joten päättelen Alvarin lähteneen ja uskallan mennä kahvilan puolelle. Isla ilmestyy vierelleni heti kun saa asiakkaat palveltua.

"Alvar kävi äsken kyselemässä sua. Se sano jotain, että sä et vastaa sen viesteihin?"

Huokaisen. "Joo, en vastaakaan."

Kerron Islalle, mitä huvipuistopäivän jälkeen tapahtui, ja hän nostaa käden suunsa eteen kuullessaan suudelmasta. Sitten hän huokaisee, kun kuulee, mitä sen jälkeen tapahtui.

"Mä oon aina luullut, että Alvar on kunnon tyyppi", hän sanoo. "Mut ilmeisesti kaikki miehet on kusipäitä."

Hetken päästä hän jatkaa varovasti: "Se kyllä vaikutti oikeesti aika huolestuneelta, kun se kyseli sua. Ehkä sen selitys kannattais kuunnella ja miettiä sitten, mitä tehä."

"Äh, en mä tiedä. Mä en halua kuunnella mitään säälittäviä tekosyitä", huokaisen. "Enkä välttämättä varsinkaan totuutta", sanon, ja ääneni särkyy viimeisen sanan kohdalla. Islan ilme muuttuu myötätuntoiseksi ja hän halaa minua tiukasti.

"Älä nyt, ei sun tietenkään tarvi tehä mitään, mitä et halua. Mutta musta tuntuu, että sillä on oikeesti paha mieli siitä, mitä se teki. Voisithan sä kuunnella sen selitykset, ja jos se selittää jotain ihan paskaa, niin voit sit estää sen kaikkialla ja jatkaa elämää."

Hengitän syvään ja pakotan kyyneleet takaisin silmäluomien taakse. "Ehkä mun pitää tehä niin."

Niinpä työpäivän jälkeen avaan vihdoin Snapchatin ja katson Alvarin lähettämät snäpit ja viestit. Hän pyytelee niissä anteeksi katoamistaan ja kyselee, pääsinkö turvallisesti kotiin. Viimeisissä viesteissä hän anelee minua vastaamaan edes jotakin.

Mä voin oikeesti selittää, se ei johtunut susta!!!

Matilda vastaa, ootko kunnossa?

Voitko vastata mulle jotain, oon huolissani??