Uusien alkujen kesä

Luku 23 - Kyyneleitä ja keskusteluja

Eliel kuulostaa harvinaisen vakavalta. Se saa niskavillani nousemaan pystyyn ja jonkin kylmän luikertamaan vatsanpohjaani ja jäämään sinne. Puristan kännykkää tiukemmin korvaani vasten.

"Mitä siellä on tapahtunut? Missä sä oot?"

"Mä lähin just töistä. Ja soitan siks, kun työpäivän lopussa kävi yks juttu, mistä mä ajattelin että olis hyvä kertoo sulle."

"No?"

Vilkaisen Alvaria, joka katselee sivusta puheluani. Yritän muodostaa suullani sanan "Eliel". Luulen, että hän tajuaa.

"No, se sun kämppis Siina tuli kahville jonkun sen ystävän kanssa. Mä en ensin tietysti tiennyt kuka se on, mutta se mainitsi sen kaverille jotain sen kämppiksestä, joka on töissä Elisessä, niin laskin sit yhteen yks plus yks."

"Okei?" kuuntelen Elielin selostusta hyvin epävarmana siitä, mihin se on johtamassa.

"No mut joka tapauksessa siinä kävi sit niin, et yhtäkkiä kun ne oli kahvittelemassa, niin Siina meni tosi oudoks ja alko haukkomaan henkee ja pitelemään rintaansa ja kaikkee."

"Apua, saiko se jonkun sairaskohtauksen? Onko se kunnossa?"

"Mä luulen, että se sai paniikkikohtauksen. Mutta se sen ystävä meni myös ihan paniikkiin ja juoksi mun luo pyytämään apua, ja onneks mä aika nopeesti tajusin, että sillä on varmaan paniikkikohtaus. Äitillä on nimittäin ollut niitä myös, niin oon nähny niitä aiemminkin."

Olen huomaamattani nostanut käteni suuni eteen ja Alvar katsoo minua huolestuneena.

"Kaikki hyvin?" hän kysyy äänettömästi. Nyökkään hätäisesti ja suuntaan ajatukseni takaisin Elielin raporttiin.

"Mitä sitten tapahtui?"

"No mä toin sen henkilökunnan tiloihin rauhoittumaan ja neuvoin sitä hengittämään oikein ja kaikenlaista. Se oli jonkun aikaa melko tolaltaan, mutta kyllä se siitä toipui. Mä sanoin sille, että se voi jäädä niin pitkäksi aikaa kun siitä tuntuu hyvältä, mutta se halusi lähteä kotiin aika pian. Sen takia mä soitinkin sulle, kun ajattelin että haluaisit ehkä tietää, ja sä voisit katsoa, onko se kunnossa. Se oli aika itkuinen vielä, kun se lähti täältä."

Nousen saman tien pystyyn ja viiton Alvariakin ylös.

"Joo, totta kai mä lähden heti kotiin. Kiitos kun ilmotit, Eliel. Ja onpa hyvä että sä osasit auttaa!"

"Eipä mitään, mä yritin parhaani. Toivottavasti Siina on ihan ookoo."

Samaa toivon todella itsekin. Hyvästelen Elielin ja lupaan lähettää hänelle tilannepäivityksen, kun olen jutellut Siinan kanssa. Tunkiessani puhelimen takaisin takataskuuni käännän katseeni Alvariin, joka katsoo minua kummissaan.

"Mun täytyy lähteä kotiin", ilmoitan hieman hätäisenä. Huomaan sydämeni tykyttävän normaalia nopeammin, hengitykseni nopeutuneen. Ajatukset tuntuvat kiertävän kehää kaiken Elielin kertoman ympärillä.

"Mitä on tapahtunut?" Alvar kysyy, kun lähden jo puolijuoksua polulle päin. Hän harppaa vierelleni ja jatkaa kanssani samaa vauhtia. Yritän selittää hänelle kahvilan tapahtumat niin hyvin kuin ne Elielin kertomuksesta muistan. Alvar kuuntelee, kurtistaa kulmiaan ja nyökkää.

"Kuulostaa kamalalta, Siina parka. Se ei vaikuttanut voivan kovin hyvin silloinkaan, kun olin teillä. Toivottavasti se suostuu puhumaan sulle tällä kertaa."

En osaa kuin vastata olevani samaa mieltä. Sydäntäni kivistää, kun ajattelen sitä vaihtoehtoa, ettei Siina suostuisi puhumaan minulle taaskaan. Olemme kyllä nähneet sen illan jälkeen kun Siina itki huoneessaan, ja jutelleet niitä näitä, mutta en ole uskaltanut ottaa hänen asioitaan puheeksi. Voi hyvin olla, että hän ei tälläkään kerralla halua kertoa minulle mitään.