Uusien alkujen kesä

Luku 15 - Harvinaisen mahtava tyyppi

Lopulta kyllästymme Alvarin kanssa kummitusjunaan ja lähdemme naureskellen etsimään Islaa, Ottoa ja Jaakkoa. He löytyvät maailmanpyöräjonosta hattarat käsissään.

"Voitaskohan me vähän etuilla ja mennä niiden luokse?" kysyn Alvarilta, sillä heidän taakseen on kertynyt hieman jonoa. Jaakko viittoilee meitä ohittamaan muut ja tulemaan heidän kanssaan jonoon, mutta epäröin. Alvar pudistaa päätään.

"Ei kannata, mä kerran yritin ja sain huudot laitekuskilta. Jouduin takas jonon päähän."

Kohautan olkapäitäni. "No, jonotetaan sitten tässä."

Maailmanpyörä ei ole suuren suuri, mutta korkeimmalta kohdalta näkee silti yllättävän kauas. Alvar osoittelee minulle Saarnikosken maamerkkejä ikkunalasin läpi, ja etsimme yhdessä kerrostaloa, jossa asuntoni sijaitsee. Löydämme sen toisella kierroksella, kun pieni koppimme kohoaa taas korkeuksiin. On hauskaa nähdä uusi kotikaupunkini yläilmoista ja tunnistaa jo tutuksi tulleita paikkoja. Vielä hauskempaa on se, että saan tehdä sen Alvarin kanssa. Hänen käsivartensa hipaisee omaani aina kun hän liikuttaa kättään osoittaakseen uusia paikkoja, ja se saa kihelmöivän tunteen kipittämään pitkin vartaloani.

Kolmannella kierroksella Alvar on ilmeisesti jo näyttänyt kaikki Saarnikosken tärkeimmät nähtävyydet, sillä hän ei enää osoittele minulle mielenkiintoisia paikkoja. Minun on vaikea keskittyä maisemien ihailuun, kun tunnen hänen kylkensä lämmön vain muutaman sentin päässä omastani. Yllättäen hän etsii taas käteni ja pujottaa sormensa omieni lomaan. Katson yhteen liitettyjä käsiä, jotka lepäävät sylissäni.

"Sä oot harvinaisen mahtava tyyppi, Matilda", Alvar sanoo pehmeästi. "Mä oon ilonen, että sä muutit Saarnikoskelle ja löysit ties meiän porukkaan."

Sydämeni lähtee laukkaamaan niin lujaa, että olen varma sen karkaavan kohta rinnastani.

"Niin mäkin", vastaan hymyillen. "Ja sä myös. Siis oot tosi kiva", soperran hermostuneena, ja haluaisin lyödä itseäni. Kuulostan niin typerältä! Mutta Alvarin suupielet nousevat suloiseen hymyyn, ja näenkö omiani vai kohoaako hänen poskilleen hienoinen puna?

Kun vaunumme laskeutuu hitaasti alas maan tasolle, irrotamme kätemme toisistaan kuin yhteisestä sopimuksesta. Laitekuski tulee avaamaan oven, ja pääsemme pujahtamaan ulos vaunusta. Isla, Otto ja Jaakko odottavat meitä laitteen ulkopuolella.

"No oliko romanttinen ajelu?" Isla kysyy tarttuen käsikynkkääni ja kohotellen kulmakarvojaan villisti. Vilkaisen Alvaria, ja katseemme kohtaavat. Tunnen poskieni kuumottavan paljonpuhuvasti, mutta kuittaan Islan kysymyksen vain naurulla. Samassa pojat alkavat kinastella siitä, pystyikö maailmanpyörän huipulta näkemään Kuosman vesitornin, mistä olen kiitollinen, sillä huomio siirtyy pois minusta.

Lopulta väittely loppuu ja Otto ilmoittaa olevansa nälkäinen. Suuntaamme kohti tivolin kioskia ja ostamme kaikille makkaraperunat, Jaakolle tosin vegenakeilla, koska hän on kasvissyöjä. Ruoka maistuu ihanalta ilta-auringon paisteessa ja hyvässä seurassa. Kuunnellessani toisten hilpeää jutustelua ja toisiaan seuraavia naurunremakoita minut valtaa äkkiä voimakas onnentunne. Elämä on hyvää juuri nyt. Hetken mielijohteesta rutistan vieressäni istuvaa Islaa tiukasti.

"Kiitos, kun pyysit mut mukaan tänne! Mulla on ollut ihan superhauskaa. Ja kiitos teille kaikille muillekin, kun ootte ottanut mut niin hyvin vastaan ja ollut niin kivoja mulle."

Isla hymyilee ja pörröttää tukkaani leikillään.

"Totta kai mä pyysin, mehän ollaan ystäviä! Ja pojat tietää, että ne joutuu mun kanssa tekemisiin, jos ne on sulle mitään muuta kun kivoja. Eks niin jätkät?"

Otto ja Jaakko nyökyttelevät hekotellen, mutta Alvar katsoo nauravilla silmillään suoraan omiini.

"Matilda on ite niin kiva, ettei sille voi olla takas mitään muuta", hän sanoo. Kommentti saa minut punastumaan ja Islan virnistämään. Tyttö kietaisee kätensä harteilleni.