Uusien alkujen kesä

Luku 10 - Perhosia vatsassa

Käteni tärisevät, kun vedän essuni solmut auki ja viikkaan sen pyykkikasaan. Tarkistan ponnarini seinällä roikkuvasta peilistä ja hengitän muutaman kerran syvään. Yritän hokea itselleni, ettei ole aihetta jännittää, mutta jostain syystä kehoni ei ymmärrä sitä. Kellon raksuttaessa hitaasti lähemmäs kolmea on mahaani kertynyt minuutti minuutilta enemmän perhosia, ja nyt ne hädin tuskin mahtuvat lentelemään siellä. Tuijotan itseäni tiukasti silmiin ja nostan leukaani.

"Sä oot cool, sua ei jännitä, sä handlaat tän", sanon päättäväisesti, ja tyttö peilissä nyökäyttää päätään. Käännyn kannoillani ja menen pukuhuoneesta kahvilan puolelle. Alvar onkin jo tiskillä odottelemassa ja juttelemassa Islan kanssa.

"Moi!" tervehdin Alvaria ja väläytän toivottavasti rennolta näyttävän hymyn.

"Moi! Miten menee?" Alvar kysyy työntäen kätensä shortsiensa taskuihin.

"Ihan hyvin! Ootko jo päättänyt, minkä kahvin haluat?"

"Totta kai, kaikista kalleimman kun kerrankin ei tarvi ite maksaa."

Virnistän hänelle ja kaivan lompakkoni esiin kääntyessäni Islan puoleen, joka on jo kohottanut kätensä näyttöpäätteelle valmiina näppäilemään tilauksemme.

"Yks caramel latte ja yks..." sanon silmäillen kahvilistan hintoja.

"Ihan normi kahvi mustana kiitti", Alvar sanoo väliin, ennen kuin ehdin päättää lauseeni.

"Se on kyllä about halvin että sinuna olisin käynyt Specsaversilla", kommentoin kulmiani kohottaen samalla kun vilautan korttiani maksupäätteelle. Alvar vain nauraa, ja hänen naurunsa saa lämpimän tunteen laskeutumaan vatsanpohjaani kuin pehmeän verkon, joka saa perhoset rauhoittumaan hieman.

Isla tekee kahvimme ja antaa ne meille iskien minulle silmää. Vilkaisen nopeasti, huomasiko Alvar sitä, ja selvästikin huomasi, sillä hän kohottaa toista kulmakarvaansa huvittuneen näköisenä. Tunnen kuumuuden lehahtavan poskilleni ja käännyn äkkiä tähyilemään vapaata pöytää. Keski-ikäinen nainen on juuri poistumassa ikkunapöydästä, joten suuntaamme sinne ja istahdamme pienen pyöreän pöydän ääreen.

Maistan latteani, joka polttelee kuumana kielelläni. Alvar istuu minua vastapäätä ja pyörittelee omaa höyryävää kahvikuppiaan kädessään.

"No, mites sun kesä on sujunut?" hän kysyy ennen kuin nostaa kupin huulilleen.

"Apua, toi kuulostaa ihan siltä kuin kesä olisi jo ohi!" kommentoin kauhistuneena. "Nyt on vielä heinäkuu, kesä on vasta alkanut!"

"Totta", Alvar nauraa. "Sori huonosta sanavalinnasta! Tarkotin siis että miten kesä on tähän asti sujunut." Hän virnistää, mutta vakavoituu sitten odottamaan vastaustani.

"Ihan hyvin. Tosi hyvin, oikeestaan. Uuteen kesätyöhön sopeutuminen on ollut ihan unelman helppoa, ja muutenkin musta tuntuu että Saarnikoskella on hyvä asua", vastaan.

"Kuulostaa hyvältä. Uusiin paikkoihin sopeutuminen ei oo aina helppoo", Alvar sanoo nyökäten.

"Niin, ei varmaan. Mä en oo muuttanut aikaisemmin, joten mulla ei oo paljoo kokemusta", kohautan olkapäitäni. "Ooksä muuttanut monesti?"

"Meidän perhe muutti Saarnikoskelle kun mä olin seiskalla. Ja sit mä muutin omilleni lukion jälkeen, mutta sillon paikkakunta pysy samana."

Nyökkään. "Ilmeisesti säkin sopeuduit ihan hyvin kun oot jäänyt tänne?"

"Joo, kyllä mä lopulta", Alvar sanoo ja hymyilee.

Maistan uudelleen kahviani, nyt se on jäähtynyt jo juomakelpoiseksi. Juon muutaman kulauksen ja nostan katseeni Alvariin, joka katsoo minua lämpimillä silmillään. Hänen katseensa saa perhoset vatsassani taas lepattamaan kiihdyksissään. Minulle tulee kiire keksiä jotain puhuttavaa.

"Ööm... ooksä muuten nyt töissä jossain vai ihan lomalla?"

"Töissä joo, raksahommissa."

"Arvaa mitä, mäkin oon ollut yhden kesän töissä raksalla, siivoomassa", paljastan nauraen. "Olin sillon varmaan kuustoista."

"Aijaa!" Alvar nauraa kulmiaan nostaen. "Ei ollut sun ala vai?"

"No ei, kyllä se yks kesä riitti", virnistän.

Alamme juttelemaan entisistä ja nykyisistä työpaikoistamme, enkä edes huomaa ajan kulumista, kunnes Eliel ja Isla alkavat häärätä salissa ja siivoilla paikkoja sulkemista varten.

"Oho, se on jo kymmentä vaille neljä!" huomaan ja juon vielä viimeisen kylmän kahvitilkan kupistani. "Täytyy kohta lähteä, ellei me haluta Islan ja Elielin potkaisevan meitä pihalle täältä!"

"Onko se jo niin paljon?" Alvar vilkaisee rannekelloaan. "Harmi, mutta ei voi mitään." Hän nousee seisomaan ja minä seuraan esimerkkiä.

"Ehkä meidän tarvii ottaa sama uimaanjuoksukisa toistekin", Alvar sanoo hymyillen. Tunnen poskiani kuumottavan hymyillessäni hänelle takaisin. Tarkoittaako hän, että kanssani oli kivaa? Että hän haluaisi uudet kahvitreffit? Mitä muuta hän voisi tarkoittaa?

"Joo, ehkä?" onnistun sanomaan. Viemme kahvikuppimme tiskirullakkoon ja astumme kahvilasta ulos. Kadulla Alvar pysähtyy ja kääntyy minuun päin. Hän on niin lähellä, että voisin ojentaa käteni ja koskettaa häntä, mutta sitä en tee. Jo pelkkä katseeni nostaminen hänen silmiinsä vaatii kaiken rohkeuteni.

"Kiitos kahvista. Ja seurasta. Mulla ainakin oli kivaa", Alvar sanoo ja näyttää melkein hermostuneelta.

Nyökkään. "Samoin."

"Otetaanko joskus uudestaan?"

"Joo", henkäisen, ja tajuan kuulostavani maailman typerimmältä. "Joo", yritän uudelleen. "Se... olis mukavaa."

"Kiva", Alvar hymyilee. "Törmäillään siis!"

"Joo", toistan kuin mikäkin idiootti. Alvar heilauttaa kättään ja lähtee. Minä taas olen unohtanut, kuinka jalkoja käytetään. Seison kadulla katsellen hänen peräänsä, kunnes hän kääntyy ja katoaa kulman taakse.

"Matilda!" Kuulen äänen takaani ja säpsähdän. Käännyn katsomaan Elieliä, joka seisoo kahvilan oven raossa ja pitää ovea auki jalallaan.

"Sulla oli treffit vai?" hän kysyy kiusoitellen. Tunnen punastuvani ties kuinka monennen kerran saman päivän aikana.

"Äh, en mä tiedä, ei ne ollut mitkään treffit tavallaan..."

"Joo joo, ei tarvi selitellä. Toivottavasti oli kivaa?"

"Hei hei hei ette kai te puhu täällä Matildan treffeistä ilman mua?" kuuluu äkkiä Elielin selän takaa, ja pian Isla vetää ovea enemmän auki, jotta mahtuu Elielin viereen oviaukkoon.

"No? Miten meni?" hän kysyy uteliaana.

"Te ootte oikeesti mahdottomia!" sanon yrittäen näyttää toivottomalta, mutta ilmeeni sulaa väistämättä hymyyn. "Oli kivaa joo. Mitkä kaikki yksityiskohdat haluatte mahdollisesti tietää?"

"Tunsitko kipinöitä? Puhuitteko seuraavista treffeistä? Suutelitteko treffien päätteeks?" Isla pommittaa.

"Öhh, skippaan muut kysymykset mutta joo puhuttiin me siitä, että vois ottaa uudestaankin."

Islan virne on leveä, kun hän lyö nyrkkinsä ilmaan. "Mä niin tiesin että tästä vois tulla jotain! Taitaa olla rakkautta ilmassaaaa!"

Eliel katsoo huvittuneena Islaa, mutta hymyilee sitten minulle. "Oot sä aika tyttö, asunut täällä varmaan viikon ja nyt jo treffiseuraa löydettynä."

Minä nauran hieman hämilläni. "Niin kai, oon itse asiassa itekkin aika yllättynyt."

Islan ja Elielin pitää mennä laittamaan kahvila kiinni, joten he häviävät sisälle ja sulkevat oven perässään vilkuttaen ensin minulle oven raosta. Kävelen kotiin pyörällä päästäni, enkä kotiovella muista matkastani askeltakaan.