Uusien alkujen kesä

Luku 19 - Tykkään susta

AN: Siis vitsi mikä tunne kun tulee pitkän päivän jälkeen vilkasemaan Wattpadia ja huomaa, että Uusien alkujen kesä on #1 in Romance <33 Ja on kyllä mennyt ihan liian kauan viimesimmän luvun julkasemisesta, nyt saatte yhden taas😊 Kivaa kevättä teille kaikille, mulla kiireet jatkuu mutta ai että miten ihanaa kun on ollut pari aurinkoista päivää! Kyllä se kesä sieltä vielä tulee muuallekin kun Saarnikoskelle!

***

Kesäilta alkaa hämärtää, kun istumme Alvarin kanssa koulun pihalla olevalla penkillä ja katselemme, kun nuoret skeittarit harjoittelevat temppujaan koulun takana olevassa skeittipuistossa. Otto ottaa vauhtia ja kurvaa rampille pelottavan kovaa, mutta hän ei edes horjahda kertaakaan, vaan päätyy jokaisen hypyn jälkeen jaloilleen lautansa päälle täydellisessä tasapainossa. Hän on käsittämättömän hyvä, ja siksi ymmärsinkin lakata pelkäämästä hänen puolestaan noin kymmenennen tempun kohdalla.

"Siis Otto on mielettömän taitava! Mä en oo koskaan edes tajunnut, että skeittaaminen on noin siistiä! Kauanko se on tätä harrastanut?" kysyn ihmeissäni Alvarilta.

"Ihan junnusta asti", Alvar naurahtaa. "Skeittaaminen on aina ollut sen rakkain harrastus. Yleensä se käy rampeilla melkein joka päivä, mut tänään mä sain kiskoo sen tänne melkein väkisin."

"Aijaa?" Katsahdan Alvariin. "Eikö se olis halunnut lähtee?"

"No ei sitä oo mikään huvittanut sen niiden välirikon jälkeen. Mutta hyvä, että se nyt kuitenkin suostu hyppäämään laudalleen. Mä uskon, että se tekee sille hyvää."

"Niin, varmaan", myönnän katsoessani Ottoa, joka keskittyy seuraavaan temppuunsa. Hyppynsä jälkeen hän ei kuitenkaan kaarra enää takaisin rampeille, vaan ohjaa lautansa meidän suuntaamme.

"Pitäiskö lähtee?", hän kysyy pysähtyessään eteemme. Alvar kohauttaa harteitaan.

"Mennään vaan", hän sanoo ja katsoo minua kysyvästi. Nyökkään, sillä mitäs me täällä tekisimme, jos Otto ei enää jaksa skeitata. Niinpä nousemme ja lähdemme skeittipuistosta.

Suuntaamme koululta poispäin vaitonaisina hiljaisessa kesäillassa, vain askeleemme kuuluvat jalkakäytävää vasten. Otto on poikkeuksellisesti nostanut lautansa kainaloonsa ja kävelee hänkin. Hän näyttää tuijottavan eteensä ilmeettömänä, kun vilkaisen hänen suuntaansa.

"Onko sulla suunnitelmia loppuillalle?" Alvar havahduttaa minut mietteistäni. Hymyilen hänelle ennen kuin vastaan: "En tiiä, ajattelin käydä katsomassa Islaa vielä. Se oli tänään saikulla, eikä oo vastannut mun viesteihinkään kun ihan lyhyesti."

Alvar nyökkää. Huomaan Oton ilmeen synkkenevän, kun mainitsen Islan. Huokaisen, käyn nopean neuvottelun itseni kanssa ja päätän avata suuni.

"Mä en halua puuttua teiän asioihin sen enempää, Otto, mutta en kyllä ymmärrä tota teiän välirikkoo", aloitan. "Te ootte molemmat selvästi ihan rikki, eikö teiän kannattais..."

"Älä nyt säkin aloita", Otto keskeyttää turhautuneen näköisenä. "Riittää, että Alvar on paasannut mulle aiheesta. Sitä paitsi Islahan se tässä välit poikki laitto, eikä siitä oo kuulunut sen jälkeen."

Katson yllättyneenä Alvaria, joka kohauttaa olkapäitään virnistäen pikaisesti. Eilenhän hän vielä väitti, ettei toisten asioihin kannattanut puuttua. Käännyn kuitenkin takaisin Oton puoleen, kun muistan taas, että meillä on keskustelu kesken.

"No ei kai Islasta oo kuulunut mitään, kun sä sanoit että etäsuhde ei toimi ja sä haluat erota!" huudahdan. Otto pysähtyy ja kääntyy katsomaan minua silmät salamoiden.