Yks meistä pukeutui aina pastellisävyihin.
Toinen pelkkään mustaan.
Kolmas ei välittänyt mistään.
Neljäs halusi välittää, muttei tiennyt mistä aloittaa.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— o o n a —
Mun pää tuntui vähintäänkin joltain keilapallolta, kun mä lauantaiaamuna yritin nostaa sitä ylös tyynystä. Nousin vaivoin istumaan, napautin yöpöydällä makaavan puhelimen näyttöä ja kello näytti vasta 6:24. Huokaisin syvään, vaikka se ei auttanutkaan mitään. Mun päätä jomotti joka suunnasta, suussa vilisi epämiellyttävä makuelämys, mahassa velloi ja iho tuntui nahkealta ja hikiseltä. Se oli sellainen olotila jota mä olin hyvin harvoin elämäni aikana kokenut, mutta sitäkin paremmin mä sen kuitenkin tunnistin.
Mulla oli krapula. Ihan hirveä sellainen.
Enkä mä tiennyt kumpi oli pahempi — fyysinen vai henkinen krapula. Ensimmäinen oli ehkä siedettävämpi, sillä jälkimmäistä mä en ollut vielä ollenkaan valmis käsittelemään. Yritin estää ajatuksia pulpahtamasta mun tajuntaan, mutta mun aivot oli eri mieltä. Mun mieleen vyöryi epäselviä välähdyksiä siitä hetkestä, kun me Even kanssa oltiin minttuviinapäissämme voimaannuttu ja päätetty, että nyt mennään ja revitään kaikki mun laastarit auki kerralla. Kun me ihan tosissamme oltiin oltu sitä mieltä, että olisi viisainta mennä puhumaan asiat halki tuhannen tuiterissa, kun alkoholi oli hävittänyt kaikki estot ja uskalsi puhua suunsa puhtaaksi.
Ei saatana, mä olin oikeasti tehnyt niin.
Enkä mä —
En mä tarkoittanut puoliakaan siitä, mitä mä olin sanonut. En ainakaan niin ilkeästi.
Laskin pääni takaisin tyynylle, päätä vihloi kuin sitä olisi pistelty nuppineuloilla ja nipistin silmäni kiinni.
Mä olin ollut aivan kamala.
"Ihan vitun hirvee olo."
Mä vähän pelästyin Eveä, en mä olettanut sen olevan hereillä näin aikaisin. Se makasi mun vierellä käsivarsi silmiensä peittona.
"Herätinkö mä sut?"
"Oon ollu jo hetken hereillä", Eve vastasi. "Oikeesti, miks me tehtiin itellemme näin?" se kysyi heti perään, kurkkasi mua varovasti kätensä alta ja irvisti. Mä puolestani painoin kämmeniä ohimoita vasten.
"En tosiaan tiiä", vastasin.
"Tuu mun kaa tänne itkemään."
Eve nosti kätensä naamaltaan ja avasi mulle kainalopaikan. Mä könysin sinne ja kiersin käteni parhaan ystäväni krapulaisen vartalon ympärille.
"Oliko se unta?" mä kysyin hiljaa, varovaisesti. "Pliis, sano, että eilinen oli pelkkää pahaa unta."
"Valitettavasti ei", Eve vastasi yhtä hiljaa. "Oliskin ollu."
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
