Kupla

> 6 <

Mejín näkökulma

Tunneli ei onneksi jatkunut pitkään. Minusta tuntuu, että olin vain uskotellut itselleni pelkääväni ahtaita paikkoja. Tietenkin oli ahdistavaa, kun seinät tuntuivat litistävän alleen ja väliinsä, mutta se ei ollut pahin pelkoni. Tarkemmin ajateltuna en edes tiennyt pahinta pelkoani. Minulla oli paha epäilys siitä, että saisin sen vielä selville.

Olin helpottunut, kun näin vihdoin heikkoa valoa tunnelin päässä. Kiristin vauhtiani ja varoi samalla, ettei aseeni kolahdellut tunnelin seiniin. Ilmastointikanavat nimittäin tuppasivat olla yhteydessä toisiinsa, ja Heo oli varoittanut minua mutanteista. Nielaisin, kun kuvittelin, millaisia kamaluuksia ne voisivat olla.

Kun saavuin tunnelin päähän, kirosin itsekseni. Sen edessä oli samanlainen rautainen ristikko. Nyt minulla ei ollut Heoa potkimassa sitä pois, en mahtunut itse kääntymään tunnelissa ja käsissäni ei ollut tarpeeksi voimaa. Vai oliko?
Työnsin aseen poikittain vasten ristikkoa, otin jaloillani tukevan otteen tunnelin pohjasta ja työnsin. Työnsin niin kovaa kuin vain pystyin, ja ristikko vääntyi hitaasti mutta varmasti ulospäin. Otin aseen pois ja tartuin ristikkoon käsilläni. Heilutin sitä edestakaisin ja puolelta toiselle, kunnes ruuvit antoivat periksi ja ristikko irtosi. Laskin ristikon hiljaa maahan, mutta rautaruuveista lähti ääntä, kun ne putosivat kivilattialle. Hiljaisuudessa ne neljä pientä kilahdusta kuulostivat aivan aseen laukauksilta. Kuuntelin hetken, mutta ylhäältä ei kuulunut ääniä. Ryömin ulos ilmastointikanavasta ja pudistelin vaatteistani pölyä.

Rakennuksen ensimmäinen kerros oli matala ja pitkulainen. Ikkunoiden lasit olivat tuhoutuneet jo aikoja sitten, samoin toinen pääty. Portaita ei ollut, ja toisesta kerroksesta puuttui puolet. En voinut olla miettimättä, kuinka Norman oli päässyt sinne, koska katto oli ainakin kolmen metrin korkeudessa. Aikamoinen loikka.

Latasin aseen ja kävelin yhden ikkunan luokse. En nähnyt Heoa vastapäisessä rakennuksessa, mutta se oli tarkoituskin. Jos minä olisin nähnyt hänet, olisi Normankin, ja silloin tämä olisi jo ampunut. Tähtäsin aseellani hieman ohitse rakennuksen, ja ammuin. Ase nytkähti hieman taaksepäin päästäessään väripanoksen ulos, mutta olin varautunut siihen. Heo ampui melkein heti sen jälkeen, mutta ei tullut ulos rakennuksesta. Ammuin uudelleen, ja nyt Heo ei ampunut. Hän kurkisti ulos ikkunasta ja viittilöi minua juoksemaan luokseen. Kurtistin kulmiani; eihän se ollut suunnitelmassa?

Silloin kuulin tömähdyksen takaani. Käännyin ympäri ase valmiina, mutta olin liian hidas. Joku kohdisti kipeän potkun ranteeseeni ja ase kirposi kädestäni. Norman seisoi edessäni kasvoillaan omahyväinen ilme ja sinisissä silmissään taistelun palo. Hän tähtäsi minua aseellaan suoraan otsaan. Se ei ollut väriase, vaan aivan oikea revolveri.

"Hei muru, olen tosi pahoillani että joudun varmaan ampumaan aivosi pihalle. Katsos kun minun väriaseestani loppuivat panokset."

Purin hampaitani yhteen enkä näyttänyt pelon merkkiä. Jos tekisin sen, olisin automaattisesti mennyttä. Norman ei vilkaissutkaan vastapäistä rakennusta, mutta sanoi silti: "Ja jos poikaystäväsi tulee askeltakin lähemmäs, koet huomattavasti kivuliaamman kuoleman. Joten blondi, pudota suosiolla se aseesi maahan. Ja se toinen myös."
Kuulin kaksi raivoisaa kolahdusta, kun Heo ilmeisimminkin heitti aseensa maahan. Norman hymyili tyytyväisenä. Kaikesta huomasi, ettei hän ollut ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa. Olivatko kaikki oikeat tällaisia? Sisälläni värähti jokin, kun tajusin, että Mabret saattoi olla tällainen. Minun piti pelata aikaa. Mabretin vuoksi.

"Tunnetko sinä veljeni?"

Normanin silmissä välähti jokin, joten tiesin, että hän tunsi Mabretin. "Ai Mabret Swanin?"
"Juuri hänet."
Norman kurtisti kulmiaan. "En usko, että sinä olet hänen sisarensa."
Jaa miksi? Olimmehan me aika erinäköisiä, mutta yleensä kukaan ei väittänyt vastaan.