Kupla

> 11 <

Mabretin näkökulma

Huuto oli järkyttävä. Se ravisutti tärykalvojani ja sai minut liikkeelle. Se kuului jostain raunioiden välistä. Se oli puhdasta tuskaa ja kipua. Sitä se oli. Se kiskoi minua luokseen, ja vauhtini kiihtyi koko ajan. En ollut ikinä juossut niin kovaa, mutta toisaalta mikään ei ollut aikaisemmin motivoinut minua näin paljon. Koko kehoani särki, mutta en hidastanut. En todellakaan voisi hidastaa.

Huuto alkoi uudelleen, tällä kertaa lähempänä. Silloin näin sen. Runneltu ruumin roikkui elottomana eräästä lipputangosta. Sen alla oli valtava verilammikko ja teksti; Katso, mitä olet tehnyt.

Tunnistin kyllä ruumiin, vaikkei siitä paljoa jäljellä ollut. Edessäni roikkui sisareni ruumis.

Heräsin ennen kuin ehdin huutaa. Nousin nopeasti istumaan ja haukoin henkeäni. Viltti oli kääriytynyt rullaksi ja olin potkinut sen teltan toiseen päähän. Kylmä kauhun hiki helmeili otsallani. Hengitykseni oli raskasta, ja yritin saada sitä tasaantumaan laskemalla kymmeneen uudelleen ja uudelleen.

Yhtäkkiä teltta alkoi tuntua liian ahtaalta; aivan kuin sen seinät yrittäisivät litistää minut väliinsä. Minun oli päästävä ulos.

Siirryin kontalleni ja siirsin teltan oven edessä olevan kankaan syrjään. Kömmin ulos teltasta ja vedin aamun viileää ilmaa keuhkoihini. Suuntasin joen rantaan, jonne menin nykyään aina, kun halusin rauhoittua. Ruohikko oli kosteaa yön jäljiltä, ja se taittui jalkojeni alla maan myötäisesti.

En ollut ainoa, joka oli herännyt aikaisin. Maddy istui rannassa varpaat vedessä tuijottaen vastarannalle. Hetken empimisen jälkeen istuin hänen viereensä.

"Paha uni?", hän kysyi, ja vilkaisi minua sivusilmällä. Hän oli nostanut takkinsa mustan hupun päähänsä, enkä nähnyt hänen kasvojaan. Uskoakseni se oli tarkoituskin.

"Joo. Sinäkin taisit herätä sellaiseen."
Maddy nyökkäsi. "Mm. Uskon, että se johtui siitä usvasta, mitä täällä oli vielä hetki sitten. Se oli raivostuttavan rauhallisen näköistä."

Nyökkäsin ja laskin omat jalkani veteen. "Valta voi tehdä vaikka mitä. Tässä ilmassakin on varmaan joitain pieniä radiolähettimiä, joita hengitämme keuhkoihimme."
Maddy naurahti ja tökkäsi minua kylkeen. "Hyi kamala Swan, älä puhu tuollaisia tai lakkaan kohta hengittämästä!"
Hymy tarttui väkisinkin kasvoilleni, mikä oli outoa. En ollut hymyillyt pitkään aikaan.

"Anteeksi se miten käyttäydyin eilen. En vain tuntenut täältä ketään muuta kuin sinut ja kai menin jotenkin hämilleni kun sinä vain hävisit.", Maddy sanoi ja katsoi jokeen. Vilkaisin häntä sivusilmälläni. "Kyllä sinä Edin näytit tuntevan."

Maddy nyökkäsi, enkä vieläkään nähnyt hänen ilmettään. "Joo. Olimme samassa tukikohdassa Australiassa. Siinä ehtii tutustua ihmiseen jos toiseen."

"Minä en ikinä pitänyt sinua kamalan sosiaalisena ihmisenä."

Maddy tuhahti ja heilutteli jalkojaan veden alla niin että sen pintaan tuli väreitä. "Ed on poikkeus. Ja Elliot tietenkin. En minä muihin oikein välittänyt tutustua."
Niin, kai Ed nyt oli poikkeus. Eilisestä pystyi päättelemään kaiken. "Joo, näytitte hänen kanssaan aika läheisiltä."

Huomasin äänessäni aavistuksen katkeruutta, vaikken ymmärtänyt, että mistä se oikein tuli. "Tai siis että eihän se minulle kuulu."
Maddy kääntyi katsomaan minua niin että näin hänen kasvonsa. "Swan, oletko sinä mustasukkainen minun serkulleni?"

Serkulle? Niinpä tietenkin. "No en helvetissä. Miksi olisin?"
Maddy pyöräytti silmiään ja suuntasi katseensa jälleen kaukaisuuteen. "Swan, oletko sinä ikinä rakastunut?"
Ja mistä tuo kysymys tuli? Tunsin oloni kamalan vaivautuneeksi ja kiusalliseksi ja olisin halunnut vain kiemurrella tästä tilanteesta pois. "En. En ole. En sillä tavalla mitä tarkoitat."