Kupla

>30<

Mabretin näkökulma

Heräsin yöllä toisen kerran, kun äänet alkoivat puhua. Niitä kuului joka puolelta ympäriltämme, ja kaikki olivat jähmettyneet kuuntelemaan niitä.

Kohosin kyynärpäideni varaan, ja purin hampaitani yhteen pistävän kivun hyökätessä kylkeeni.
Kuuntelin kulmat kurtussa, kuinka kaksi selviytyjää (kai?) hihhuloivat Vallan toimistossa. Minulle oli selitetty kutakuinkin kaikki, mikä oli tapahtunut tajuttomana ollessani, joten olin perillä kaikesta. Tai no melkein kaikesta.

Nuo kaksi idioottia, nimiltään Becca ja Gerasim, keskustelivat juuri siitä, millä tavalla he aikoivat tapattaa meidät. Tai niin olin Matthewin karjaisusta päätellyt. Nyt hän jakoi kuitenkin jo kiireesti uusia ohjeita. "Huomio kaikki! Etsikää mikrofoneja, jotka vievät meidän äänemme tuonne! Jos saamme huudettua tarpeeksi lujaa, he ehkä kääntävät ääniä kovemmalle!"

Kaikki kynnelle kykenevät lähtivät juoksemaan ja koluamaan leirialueemme rakennusten seiniä ja nurkkia, mutta minua oli kielletty ehdottomasti liikkumasta. Joku järisyttävän pitkä mies oli sanonut, että tappaisi minut jos liikahtaisin, joten olin kerrankin kiltti pikku poika.

"Becca, kokeilen tätä nappia. Toivottavasti Blancon pää räjähtää kun teen näin..." kuului pienen pieni naksahdus, ja pidätin hetken hengitystäni. Mitään ei tapahtunut. Tai no varmasti tapahtui, muttei vielä. 

"Älä paina kamalan monesta Ger, me emme tiedä, mitä niistä tapa-"
Naisen ääni hukkui räjähdyksen alle, joka halkoi ilmaa jossain kauempana. Kukaan ei pysähtynyt vaan kaikki jatkoivat kiireisesti mikrofonin etsimistä. Pian Henry kohotti kätensä, ja kaikki hiljenivät.

"KUULETTEKO TE SAATANAN IDIOOTIT MEITÄ!" Henry karjui mikrofoniin, joka oli yhden romahtaneen seinän juuressa. Kaiuttimet olivat hetken hiljaisina, kunnes Gerasimin terävä ääni kantautui joka puolelta. "Anteeksi mitä?" Hän kuulosti kiukkuiselta, ja purin hampaitani yhteen. Viimeisen toivonkipinämme olisivat Henry Fabelin käsissä, mistä en pitänyt tippaakaan.

"TE UHKAATTE RÄJÄYTTÄÄ MEIDÄT HORNAN TUUTTAAN JA ME EMME OIKEIN PIDÄ SIITÄ!" Henry huusi, ja kaiuttimet olivat jälleen hetken hiljaa.
"Jos alat hokea jotain 'Valta on valtaa' mantraa, minä painan jokaista helvetin nappia ja te tosissaan räjähdätte." Gerasimin kiukkuinen ääni sähähti kuin käärme.

Henry iski nyrkkinsä seinään pelkästä turhautumisesta. "VOI JUMALAUTA LANTTUKURPITSA!"
Nyt hiljaisuus oli pidempi. "Käpykavio. Olemme todella pahoillamme, emmekai tappaneet ketään? Ja ei tarvitse muuten huutaa, me emme ole kuuroja."
Henry näytti siltä että voisi räjähtää pelkästä turhautuneisuudesta. Ihme kyllä, ymmärsin häntä. Typerien ihmisten kanssa keskusteleminen otti kaaliin ihan tosissaan. 
"Ette, vielä. Toivon tosissaan ettette painaisi enää yhden yhtä nappia, vai onko se liikaa pyydetty?"

"Ei tietenkään ole." Becca puhui vuorostaan. "Missä te olette?"
"Kuplassa. Tiedätte kai mikä se on?" Henry puhui nyt hieman rauhallisemmin.
"Tiedämme. Onko teillä mitään käryä siitä, missä päin maailmaa?"
Henry vilkaisi nopeasti meitä muita. "Öh, Kanadassa ehkä. Emme ole varmoja."

Hetken hiljaisuuden jälkeen Gerasim palasi mikin ääreen. "Me olemme Kanadassa myös. Tämä on Vallan hylätty toimisto. Ammuimme jonkun tänään aiemmin, ja olemme nyt tulleet takaisin tutkimaan paikkoja. Minä olen Gerasim Aleksandrov ja ystäväni on Rebecca Walsh. Saisinko nimenne, voimme etsiä Kuplaa ja yrittää saada teidät ulos sieltä mikäli teitä ei valvota."

Henry kääntyi katsomaan jälleen meitä muita, ja Kuollut nyökkäsi. "Okei. Minä olen Henry Fabel. Kanssani täällä ovat Milo Fabel, Heo Fabel, Norman Seaworld, Nita Isbell, Eva Sundance, Aaron Sundance, Mabret Swan, Mejí Swan, Edward Cuddy, Maddy Turner, Byron Westbrook, Anne Wild, Giovanni Gillespie, Jennifer Moon, Matthew Jones, David Green, Simon Underwood sekä Meghan Underwood."