Kupla

>29<

Mejín näkökulma

Kaikki me käännyimme katsomaan Annea, joka kurtisti kulmiaan. "Mitä? Enhän minä-"
Laukaus. Tällä kertaa se tuli aivan läheltä. Oikeastaan se oli pieni paukahdus. Jamesin rintaan levisi punainen läiskä, ja Anne kirkaisi. James kaatui polvilleen ja siitä kasvot edellä kuumaan asfalttiin.

Matthew laski aseen ja veti terävästi henkeä. Aaron kurtisti kulmiaan, kun Anne juoksi Jamesin ruumiin luokse, ja tarttui tätä olkapäistä. Se ei kuitenkaan pysynyt kasassa vaan hajosi kuin kasa tuhkaa. Anne nousi nopeasti seisomaan ja astui askeleen taaksepäin. "Ku- mikä hän oli?"

Henry kurtisti kulmiaan. "Niin, ja mistä sinä tiesit sen?"
Matthew viittilöi Mabretin ja Edin kehoja kohti. "Hoidetaan nuo ensiksi kuntoon, kerron sitten kaiken minkä tiedän."

Mabret ja Ed olivat hengissä. Luojalle kiitos siitä. Mabretin kyljessä oli aukko, jonka ompeleet olivat auenneet. Nita lupasi ommella sen uudelleen kiinni, ja jäin auttamaan häntä. Ed oli huomattavasti huonommassa kunnossa. Hän oli kuulemma menettänyt rutkasti verta, ja hänen selkänsä oli täysin tohjona. Tunsin kamalaa myötätuntoa Maddyn puolesta, joka istui pojan vierellä ja piti tätä kädestä ilme vakavana Simonin yrittäessä korjata tämän selkää.

Henry ja Aaron puhuivat keskenään hieman syrjemmässä muista. Olisin mieluusti halunnut kävellä lähemmäs kuuntelemaan, mutten viitsinyt. Sitä paitsi halusin olla Mabretin lähellä.
"Tuleeko se kuntoon?" Kysyin Nitalta. Tämä vilkaisi minua kulmiensa alta. En selvästikään ollut hänen "mukavien ihmisten"-listalla, mutta hän suostui kuitenkin vastaamaan minulle.
"Tulee. Haava ei ole tulehtunut, eikä hän ole menettänyt paljoa verta. Se on vain hieman hankala saada umpeen kun hän meni riehumaan puolikuntoisena, mutta olosuhteet huomioon ottaen on ihme että hän on edes elossa."

Nyökkäsin, ja katsoin Nitan tarkkaa työtä purren hampaitani yhteen.
Heo, David, Meghan ja muut kunnossa olevat oli lähetetty etsimään polttopuita, ruokaa ja kaikkea muuta mahdollista. Keskustasta poistuminen oli ehdottomasti kielletty. Matthew istui jonkin kaatuneen betonipylvään päällä ja nojasi vakavana leukaansa käsiinsä. Anne istui kauempana ja tuijotti mitään näkemättömästi maahan.

Kun Aaron ja Henry lopettivat keskustelutuokionsa ja Henry lähti katsomaan Edin kuntoa, Eva melkein juoksi halaamaan Aaronia. Huulilleni kohosi pieni hymy, kun Aaron kietoi kätensä tiukasti sisarensa ympärille ja painoi päänsä tämän olkaa vasten.

Henry käveli Edin luota meidän luoksemme ja polvistui Nitan viereen. "Onko hän elossa?"
Nita nyökkäsi, ja ompeli viimeisen tikin. "On. Hän oli tajuton vain ja ainoastaan uupumuksesta ja verenhukasta. Herättyään hän tarvitsee juotavaa ja sideharsoja on vaihdettava tietyin väliajoin."
Henry nyökkäsi ja nousi seisomaan. "Joo no sitä hommaa minä en ajatellut tehdä."

Nita hymähti ja painoi muutaman valkoisen lapun haavan päälle. Sen jälkeen hän pyysi minua nostamaan Mabretin ylävartaloa hieman ilmaan, jotta hän saisi sideharson kierrettyä havan ylle. Kun homma oli tehty, Nita pyyhkäisi hikeä otsastaan. "Sinulla taitaa olla jotain vikaa jalassasi? Reagoit aika voimakkaasti kun potkaisin siihen."

Nielaisin, ja kohotin katseeni Nitan silmiin. "Siinä on arpi."
Nita ei kääntänyt katsettaan pois. "Saanko vilkaista sitä?"
"Se on jo melko vanha."
Nita kohotti kulmiaan. "Saanko vilkaista sitä?"
Pyöräytin silmiäni ja nostin lahjetta niin, että se paljasti jalassani olevan arven. Nita kurtisti kulmiaan ja nojautui lähemmäs. "Eihän tämä mikään vanha ole. Aika tuore. Sait sen täällä, vai?"

Nyökkäsin, ja Nita painoi peukalonsa arvelle. "Sattuuko tämä?"
Pudistelin päätäni mutta purin hampaitani yhteen. Se sattui.
NIta kurtisti kulmiaan ja paineli arpea. "Se on vielä aika kova. Iho sen ympäriltä on punaista. Mejí, tämä voi olla tulehtunut."
No voi vittu. "Oletko varma?"
Nita nyökkäsi. "Melko varma. Opiskelin Venäjällä lääkäriksi ennen kuin minusta tuli sotilaskouluttaja."