Kupla

>28<

Mejìn näkökulma

Tuijotin lasittunein silmin nuotioon ja katsoin liekkien tanssia. Pääni lepäsi Heon sylissä, ja hän pyöritteli hiuksiani sormissaan. Kumpikaan meistä ei puhunut. Ei tarvinnut. Kyyneleet valuivat silmistäni ilman minkäänlaisia esteitä tai suodattimia. Niitä vain tuli. 

Heo oli kertonut Mabretista varovasti. Olin juuri kuullut Aaronin tarinan loppuun, ja olin ollut sen jäljiltä hämilläni. Kun olin lyyhistynyt maahan täysin voimattomana ja liian shokissa itkeäkseni, olin nähnyt kahden ihmisen kävelevän kaukaisuudessa pois. Olin ollut tunnoton, turta ja onneton. Koko siihenastinen elämäni ja se mitä siitä oli ollut jäljellä, tuntui valuvan tiimalasin hiekan tavoin olemattomiin. Nyt takaraivossani jyskytti tajuton päänsärky, ja silmiäni kirvelsi. 

David istui nuotion toisella puolella ja näin hänen väsyneet kasvonsa aina silloin tällöin liekkien lomasta. Hänellä oli tummat silmäpussit, ruhjeita naamassa ja likaiset hiukset. Hän lepuutti käsiään polviensa välissä ja katsoi hajamielisesti maahan purkaessaan asettaan. Tiesin Gion istuvan saman nuotion äärellä, vaikken nähnytkään häntä siitä missä olin. Ja minulla ei ollut tosissaankaan aikomustakaan liikahtaa. 

Käteni olivat kiertyneet tiukasti aseeni ympärille. Mabret. Oma Mabretini oli kuollut sumun vuoksi. Sumun. Olisin halunnut juosta sinne ja ampua sumua kohti raivokkaasti ja saada sen katoamaan, kuolemaan. Niin, olisin halunnut, mutten voinut. En saanut. Sumua ei voinut tappaa, mutta se pystyi tappamaan. Kuinka epäreilua. 

Halusin tappaa jokaisen Valtaan kuuluvan paskiaisen omin käsin, halusin repiä heidät kappaleiksi ja polttaa helvetin tulessa. Halusin tehdä niin paljon, mutten pystynyt moneenkaan. Tässäkin minä vain makasin ja nyyhkytin vaikka olisinkin halunnut tehdä jotain. Olisin niin halunnut.

Kohottauduin istumaan, ja Heo katsoi minua huolestuneena. Hän ei kysynyt, olinko kunnossa. Hänen ei tarvinnut. Hän tiesi etten ollut. Davidkin kohotti hetkeksi katseensa tulesta, muttei sanonut sanaakaan. Mitä minäkin olin tehnyt, että olin saanut lähelleni niin ihania ihmisiä? Painoin pääni Heon olkaa vasten ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään. Heo kiersi kätensä vyötäröni ympärille ja nojasi poskellaan päälakeeni. "Me tapamme heidät. Tapamme jokaisen." Hän sanoi, ja minä hymyilin. Hymyilin aivan hieman, mutta hymyilin kuitenkin.

***

Seuraava aamu valkeni liian aikaisin. En ollut oikeastaan edes varma, oliko kyseessä aamu. Tukahduttava kuumuus oli nimittäin ainoa jota tunsin. Kohottauduin istumaan ja haukoin henkeäni tukalassa ja kuivassa ilmassa. Milloin ilma oli muuttunut näin radikaalisti?

Kun muistin eilisen päivän, kyyneleet kuitenkin kohosivat silmiini. Eilen en ollut vielä sisäistänyt kaikkea tapahtunutta, enkä kai vieläkään, en kunnolla. Itku kumpusi jostain syvältä rinnastani ja sai koko kehoni tärisemään. David ilmestyi jostain eteeni, ja laski kätensä olkapäilleni. Hän oli kietonut jotain päähänsä suojaksi auringolta, joka paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. "Mejí, tule. Meillä on ne...ne helvetin taistelut."

David puoliksi auttoi ja puoliksi kiskoi minut maasta. Purin huultani niin kovaa, että siihen tuli taatusti haava. Tukahdutin kyyneleet ja riisuin tuulitakkini likaisenharmaan hihattoman päältä. 
Pyyhin kyyneliä samalla kun seurasin Davidia aukiolle, jonne minut oli joskus kauan aikaa sitten jätetty Aluksesta. En tosissaan tiennyt, kuinka kauan siitä oli. Siitä saattoi olla pari viikkoa tai pari vuotta. Ajantajuni oli kadonnut täysin. 

Molempien puolien selviytyjät seisoivat piirissä, ja David johdatti minut seisomaan Heon viereen. Tämä oli riisunut takkinsa ja käärinyt paitansa hihat kyynärpäiden yläpuolelle. Hänen kätensä olivat ristissä ja ilme vakava. Hän tervehti minua nopeasti, mutta käänsi katseensa heti takaisin piirin keskelle. Gio ja...Milo? En ollut Heon toisen isoveljen nimestä aivan varma, mutta ei sen väliä. He eivät olleet vielä ottaneet yhteen, vaan Gio kääri vakavana rystysiensä päälle kangasriekaletta. Milo käveli hermostuneena edestakaisin kauempana, ja Henry puhui hänelle vakavana kädet ristissä.