Ihmisen korvat, suden silmät

Lähtö

Tätä Samuel oli odottanut kauan. Vihdoinkin koulupäiviä oli jäljellä enää kymmenen, ja he pääsivät luokkaretkelle viikoksi. Jatko-opintohakemus oli laitettu postiin jo kaksi kuukautta sitten, ja syksyllä hän siirtyisi lukioon. Tietysti olisi vähän surullista jättää koulukaverit taakseen ja mennä Viimasalon keskustaan kouluun, mutta kaikkihan joutuivat jatkamaan elämäänsä koulun jälkeen.

Samuel katsoi itseään peilistä. Hän oli pitkä ja ruskeasilmäinen, varmasti monen tytön unelma. Epäsiistit, tummanruskeat hiukset olivat luonnonkiharaiset, eivätkä ne siksi valuneet silmille. Jalat olivat hänen pituudestaan huolimatta aika pienet, siksi hänellä oli jalassaan samat punaiset tennarit, joita hän oli pitänyt seitsemänneltä luokalta asti. Keltaiset housut ja kirkkaanvihreä huppari kertoivat kaikille, kuinka paljon Samuel vihasi mustaa ja rakasti kirkkaita värejä.

- Samuel! äiti huusi.

- Nyt mennään, että kerkeät koululle!

- Joo joo, Samuel sanoi.

Sininen laukku oli jo pakattuna. Sisällä oli vaatteiden lisäksi myös vaelluskengät, ihan kaiken varalta. Hehän menivät kuitenkin Astikkaalle, valtakunnan kuuluisimman luonnonpuiston viereen.

Samuel laittoi viestiä tyttöystävälleen Marille, että hän tulee aivan kohta. Mari oli jo huolestunut, että Samuel myöhästyisi. Mari oli kaunis, punaiset ja kiharat hiukset. Samuel piti hänestä, mutta hän kuitenkin epäili, että mimmi ei ollut hänen kanssaan sen vuoksi, että hän tuntisi jotain Samuelia kohtaan, vaan siksi, että hän herättäisi kateutta muissa tytöissä. Olihan Marilla sentään luokan komein poikaystävä.

Kohta olisi yhdeksän vuotta takana Tuikkulan yhtenäiskoulussa. Samuelin mieleen tulvahti paljon muistoja. Ensimmäisellä luokalla opettaja oli räjähtää raivosta, kun Samuel ja hänen kaverinsa Viktor ja Aapo olivat onnistuneet pudottamaan videotykin luokan katosta alas. Kuudennella luokalla Samuel tipahti kuusesta, kun hän oli lyönyt Viktorin kanssa vetoa, kumpi kiipeäisi korkeammalle vanhaan honkaan. Neljä päivää sairaalassa ja rehtorin puhuttelut. Seitsemännellä kolmikko laitettiin eri rinnakkaisluokille. Vähän myöhemmin Aapo muutti pois isänsä töiden perässä, eivätkä Samuel ja Viktor tulleet viikkoon kouluun, koska heidän paras ystävänsä lähti pois ja kolmikko oli hajotettu.

Viime vuonna Aapo muutti takaisin Tuikkulaan, koska hänen vanhempansa erosivat ja hänen äitinsä muutti takaisin. Samuel vietti silloin niin paljon aikaa ulkona Aapon ja Viktorin kanssa, että hän unohti läksyt ja kokeet ja varmaankin siksi viime vuoden terveystiedon numero oli 5.

- Samuel, tuletko sä? Viktor huusi.

- Bussi tulee viiden minsan päästä.

Viktor oli melko pitkä, hyvin laiha ja vihreäsilmäinen, ehkä hiukan nörttimäinen ja lasipäinen poika. Viktoria usein harmitti se, että hän ei ollut yhtä suosittu kuin Aapo urheilullisen lahjakkuutensa ansiosta tai yhtä tyttöjen himoitsema kuin Samuel ruskeine silmineen. Viktor menisi ensi syksynä Viimasalon keskustan lukioon, ihan niin kuin Samuelkin. Hyvä niin, sillä Samuelista olisi ollut sääli jättää kaikki kaverit taakseen.

- Ihan just, Samuel sanoi.

Aapo käveli musta reppu selässään koulun pihaan. Aapo oli kuin vastakohta Viktorille. Aapo oli urheilullinen, mutta silti vähän lihava ja aika lyhyt, mutta hän oli silti voimakas ja ketterä, ja kaikki pitivät hänen upeista vaaleista rastoistaan ja syvänsinisistä silmistään - hän oli muutenkin suosittu reilun luonteensa ja osittain myös urheilullisuutensa vuoksi.

- No niin, järjestäydytäänpäs jonoon! kemianopettaja ja Samuelin luokanvalvoja Rudolf Kuusela, lempinimeltään Ruffe koiranpentumaisen olemuksensa vuoksi, huusi.

- Jokainen luokka menee oman luokanvalvojansa luo, eli 9A menee jonoon tuonne Suvin taakse. B-luokka tulee tänne minun luokseni. C-luokka järjestäytyy Toivon luo, ja D-luokka jonottaa Eilan takana.

- A- ja B-luokat menevät ensimmäiseen bussiin, C ja D toiseen, Suvi sanoi.

Kaikkien luokkien luokanvalvojat lähtivät retkelle mukaan. Suvi Harmaja, Viktorin luokan luokanvalvoja, lempinimeltään Masis, oli koulun tylsin opettaja, joka opetti matematiikkaa ja fysiikkaa. Toivo Kalasmaa, oppilaiden keskuudessa vain Teekoo, jonka luokalla Aapo oli, opetti uskontoa ja oli neljästä luokanvalvojasta mukavin. Eila Kaarre, joka tunnettiin myös nimellä Keila, oli ankara mutta pohjimmiltaan mukava nainen, opetti tyttöjen liikuntaa ja oli D-luokan luokanvalvoja.

Luokat järjestäytyivät ohjeen mukaan, ja he osasivat tehdä sen nopeasti - eivät he sentään mitään eskarilaisia olleet - juuri kun bussit kurvasivat pihaan. Bussien kyljessä luki VTL, joka tarkoitti Viimasalon tilausliikennettä. Aapon isä työskenteli kyseisessä yhtiössä, mutta hän ei ollut kummankaan auton kuljettajana - Aapo oli varmaankin halunnut, ettei hänen isänsä kuljettaisi heitä.

- Onkohan Aapolla tylsää? Viktor kysyi Samuelilta, kun he astuivat ensimmäiseen bussiin.

- En tiedä. On varmaan aika mälsää, kun joutuu eri bussiin, Samuel vastasi.

- Niinpä, kannattaa olla A-luokalla. Me A-luokkalaiset nimittäin ollaan A-luokan seuraa, Viktor hörähti.

- Pää kiinni Vikke, Samuel sanoi, mutta nauroi itsekin.

Samuel ja Viktor etsivät itselleen paikat bussin takaoven luota, koska siinä oli kaksi sähköpistoketta, ja myös siksi, että Mari istui heidän takanaan. Viktor laittoi tablettinsa laturiin ja kuulokkeet päähän ja alkoi kuunnella musiikkia. Samuel avasi kännykkänsä näytön ja huomasi, että hänelle oli viesti.

Viesti oli äidiltä. Hän toivotti hyvää matkaa. Ja pystyikö parempaa toivottamaankaan? Tästä tulisi paras luokkaretki ikinä.