Ihmisen korvat, suden silmät

Pako

"Miten sä kehtaat - ?" Samuel huusi. Hän oli ällistynyt. Miksi Mari nukkui Tomin vieressä? Nukkuivatko ne vain vai oliko niiden välillä jotain? Vaikutti epäilyttävältä. Eivät he varmaan muuten vain nukkuisi vierekkäin.

Mari heräsi ja katsoi Tomia.

"Mi- mitä? Miks sä oot siinä?" hän huusi nukkuvalle Tomille. Tomi oli sammunut, joten hän ei kuullut eikä herännyt.

"Sä varmaan tiedät sen itsekin", Samuel sanoi halveksivasti.

"Odota!" Mari huudahti. "Mä voin selittää tän - paitsi että en voikaan. Mä en tiedä, mistä toi ilmesty tähän."

"Hah, mä todellakin uskon sua. Niin varmaan", Samuel puuskahti.

"Mä en todellakaan halunnut tota nukkumaan mun viereen!" Mari huusi.

"No miksi se sitten nukkuu tossa?" Samuel kysyi vihaisesti.

"En mä tiedä. Ehkä se on kännissä örveltänyt tohon ja sammunu liiasta juomisesta sen jälkeen, ku mä rupesin nukkuu", Mari puolusti.

"Joo, varmasti. Jos sä et haluis olla sen vieressä, sä olisit jo lähtenyt siitä kun heräsit."

"Sä et tajua! Mä lähden tästä nyt. Ja olisin varmasti lähtenyt, vaikka sä et ois tullut."

"Lähde vaan. Mua ei kiinnosta tästä eteenpäin, kenen vieressä sä nukut. Mä en ainakaan nuku sun vieressä enää", Samuel sanoi. "Mä epäilin jo alusta asti, että sä olet mun kanssa vaan herättääkses kateutta muissa."

"Toi ei oo totta! Mä välitän susta! Sä oot vaan liian mustasukkanen!"

"Oisko syytä olla mustasukkanen, kun löytää sut jonkun muun luota? Monet tytöt kadehtii sua, koska sulla on mut, tai oli", Samuel painotti.

"Sä et voi jättää mua. Ja kaiken lisäks, toi kuulosti järkyttävän omahyväseltä. "

Se oli kyllä totta, Samuelinkin mielestä hänen äskeinen repliikkinsä oli kyllä järjettömän itserakas. Mutta toisaalta, Samuel oli kuullut mehiläisparven keskustelun huoltoasemalla, joka vahvisti väittämän. Oli muita tyttöjä, jotka varmasti arvostaisivat häntä paremmin.

"Kyllä mä jätän. Ihan vaan siks koska sulle ei riitä yks."

"Sä olisit riittäny! Sä olet vaan niin hemmetin mustasukkanen että sä et usko, että mä en haluu olla ton

känniääliön kanssa vaan sun! Sä olet järkevä etkä juopottele."

Sanat kuulostivat kohteliaisuudelta, mutta Samuel ei antanut niiden pehmittää häntä, ja hän lähti kävelemään pois päin lattian täristessä uhkaavasti, koska Samuelin pitkät jalat tömistivät sitä. Mari itki sohvan vieressä ja vajosi hitaasti maahan. Vihreät silmät täyttyivät kyynelistä.

⁂

"Mä arvasin", Jutta kikatti, "kaikki aina odottaa suudelmaa, mut sit mä läppäänkin niitä."

Sitten Jutta suuteli häntä oikeasti.

Jutta oli mielettömän kaunis. Jos Aapo ei kohta perääntyisi, hän ei kykenisi siihen enää.

"Hei tota, mul on ollu ihan mahtavaa sun kanssa, mut mun frendit odottaa jo mua. Nähdään vaikka huomenillalla uudestaan?"

Aapon tapaaminen oli alunperin ollut pelkkä kulissi, mutta Jutalla oli ollut oikeasti hauskaa. Heillä oli monia yhteisiä puheenaiheita ja Aapolla oli hyvä huumori. Hän ei halunnut jättää sitä väliin. Ja hän päästäisi Aapon nyt menemään, olipa tytöt sitten saaneet tehtyä tehtävänsä tai ei. Häntä ei enää kiinnostanut. Hänen mielessään oli vain yksi henkilö. Hän oli auttamattomasti ihastunut.

"Joo, tottakai. Tuu vaa huomenna tänne. Mut koputa kuitenki", Jutta naurahti.

"Moikka!"

"Moi moi!"

Aapo tallusteli portaat alas innostuksesta hyppien. Sitten hän näki Samuelin selän ja lähti perään.

⁂

Viktor heräsi. Hänellä oli edelleen lämmin nahkatakissaan, mutta Jonna oli ohuessa paidassaan hänen vieressään huulet sinisenä, mutta hän silti nukkui.

"Ei hitto. Jonna, herää!"

Jonna heräsi ja alkoi saman tien hytistä.

"Mä haluun nähä sut viel uudestaan, mut nyt sun pitää mennä mökilles ettet palellu."

"O- okei, mä meen. Nähään joskus uudestaan. Söpö", Jonna sanoi ja sai Viktorin punastumaan. Sitten hän lähti.

Viktor yritti muistella asioita. Jostain syystä hän muisti tapahtuneen huonosti. Viktor oli saanut päänsäryn, lähtenyt pois bileistä ja Jonna oli tullut mukaan ja pitänyt häntä ensimmäisenä tyttönä koskaan kädestä. He olivat jutelleet, sitten Jonna oli suudellut häntä, sen jälkeen hän ei muistanut mitä oli tapahtunut. Ja nyt hän heräsi puron ääressä olevalta penkiltä, aurinko oli jo laskenut, kello oli ties kuinka paljon, ja he olivat vain nukkuneet, Viktorin käsi kierrettynä Jonnan ympärille. Mitä oikein oli tapahtunut? Alkoi sataa ja Viktor lähti polkua pitkin etsimään tietä takaisin mökille. Missäköhän päin mökki oli?

⁂

"Samuel, odota! Mitä on tapahtunu?"

"No sieltä se tulee. Mikä kesti? Olitko liian herrasmies? Vai tapahtuiko siellä jotain muuta kuin juttelua?"

"Ei tapahtunut. Se oli vaan söpö, enkä mä kehdannu jättää sitä yksin, kun se ite pyysi mut sinne ylös, ku se ei halunnu olla yksin. Miks sä raivoot? Mitä on tapahtunu? Sä kerrot mulle nyt, mitä on tapahtunu!"

"Mari petti mua. Se on Tomin kanssa yhdessä, mä näin, kun mä tulin sen huoneeseen. Ja se väittää viel, ettei oo tehny mitään. Mä tarvin aikaa yksin. Tuun ennen aamuviittä takas. Ja oo kiltti, jätä mut rauhaan."

Samuel marssi metsään polkua metsään huimalla vauhdilla. Aapo tajusi, että perään olisi turha lähteä hänen lyhyillä jaloillaan ja myös siksi, että Samuel ei suuttunut helposti, mutta suuttuneena hän saattoi tehdä mitä vain. Vaikka sitten lyödä.

Aapo lähetti Viktorille viestin, jossa hän käski Viken tulla nopeasti takaisin mökeille. Samuel oli jo kadonnut näkyvistä. Kunpa se ei vaan vaeltaisi liian kauas, Aapo ajatteli.

(Kiitos taas ihan järkyttävän paljon jos luit! En olis uskonu että tää tarina saa näin monta votea ja lukukertaa. Kyllähän se sydäntä lämmittää ja kommentitkin on kivoja <3 Ens viikon maanantaina taas lisää. Ja hei, mä pyydän anteeksi Samuelin kusipäisyyttä tässä luvussa. Se on ihan ookoo tyyppi pohjimmiltaan.)